Miten CAM-hoitoja pitäisi tutkia?

P1060830

Suomessa täydentävien terveysnäkemysten tutkimustoiminta hakee muotoaan ja paikkaansa osana terveystutkimusta. Tämä blogi syntyi tarpeesta keskustella täydentävän hoitamisen ja terveyden edistämisen tavoista  sekä integroivasta lääketieteestä  asiallisesti, ennakkoluulottomasti ja tutkimustietoon nojautuen.

Alan tieteellisestä tutkimuksesta keskusteltiin Tampereen yliopistossa järjestetyssä seminaarissa marraskuussa 2015.

Tilaisuudessa, jossa oli noin 400 osallistujaa käytiin läpi EU:n rahoittaman CAMbrella-tutkimushankkeen tuloksia sekä muuta vuosi vuodelta vilkastuvaa kansainväistä tutkimusta.

Seminaarin esitelmien tiivistelmät ovat saatavissa sähköisessä muodossa osoitteessa http://www.uta.fi/hes/oikopolut/tapahtumat/CAM-seminaari%20131115%20abstraktit.pdf

Seminaarissa ei tiukan aikataulun vuoksi käsitelty erikseen tutkimusmenetelmiä. Aihe on tärkeä.  Tässä kirjoituksessa otetaan kantaa tutkimusmenetelmiin.  http://liinanblogi.com/2015/12/07/miten-cam-hoitoja-tulisi-tutkia/.

Tiedetoimittajat -verkkolehti julkaisi seminaarista asiallisen jutun Huuhaata vai vaikuttavaa hoitoa http://www.tiedetoimittajat.fi/tiedetoimittaja/huuhaata-vai-vaikuttavaa-hoitoa/

Kommentit ovat tervetulleita.

 

11 kommenttia artikkeliin ”Miten CAM-hoitoja pitäisi tutkia?

  1. Moi.
    Mun mielestä näitä pitäisi tutkia niiin, että on ammattitaitoiset hoitajat. Asiakkailla on jokin vaiva johon haluavat apua. Hoidettava tutkitaan lääketieteellisesti ennen hoitoa ja hoidon jälkeen, ja todetaan onko ollut mitään apua.

    Tykkää

    • Niin, Joni, tutkimuskysymys määrittelee tutkimusmenetelmät. Lääkärin tai muun ulkopuolisen tekemä ennen-jälkeen –mittaus on yksi tapa hoitamisen vaikutuksien tutkimuksessa. Tätä tapaa käytti mm. Matti A Miettinen väitöskirjassaan (v 1990), jossa selvitti henkiparannuksen tehoa. Yli puolet 1400 haastatellusta kertoi saaneensa henkiparannuskokouksista myönteisiä parantumiskokemuksia, mutta lääkärin tarkastusten ja arvioinnin perusteella kehollisissa sairauksissa ei todettu mitään ”lääketieteellisestä, tunnetusta ennusteesta poikkeavaa”. Aiheesta lisää http://liinanblogi.com/2012/05/17/ihmeparannus/.

      Jos viittaat, Joni, energiahoitojen tutkimukseen, kyse voi olla saman tyyppisestä asiasta. Hoitotutkimuksissa pitää määritellä, mitä kussakin tutkimuksessa vaikutuksella tarkoitetaan ja päättää, minkä vaivan lievittymistä tutkitaan, miten arvioidaan ”parantuminen” tai sen aste (paljon, vähän, ei ollenkaan, huonontunut), mitä kokeita käytetään, miten määritellään esim. energiahoitajan ammattitaito, kuinka paljon hoitajia ja asiakkaita tutkimukseen tarvitaan, jotta voidaan tehdä päätelmiä hoitomuodon eduista/haitoista, miten nämä valitaan tutkimukseen, miten saatuja mittaustuloksia verrataan siihen, että samanlaisista vaivoista kärsivät saman tyyppiset potilaat paranevat muilla hoidoilla tai placebolla, tutkitaanko hoitamisen prosessia vai lopputulosta vai molempia, milloin lopputuloksen ajatellaan ilmenevän (heti, viikon, muutaman kuukauden vai vuoden kuluttua), mitä ovat tutkimusta mahdollisesti sekoittavat tekijät, jne. Nämä ja paljon muutakin on selvitettävä ennen kuin päästään kenttätyöhön. Siksi tutkimustyö on vaativaa ja aikaa vievää.
      Tässä vielä linkki tutkimusotteita ja -menetelmiä koskevaan kirjoitukseen, joka linkki on kyllä mainittu tässäkin jutussa http://liinanblogi.com/2015/12/07/miten-cam-hoitoja-tulisi-tutkia/

      Tykkää

      • Huh!

        Siinä tuli paljon asiaa =)
        Jotkin vaivat pystyy mittaamaan hyvinkin nopeasti, kuten erimittaiset jalat. ja sen, että ne ovat hoidon jälkeen suorat. Henkisten vaivojen mittaus/seuranta onkin pitkä aikaisempi prosessi. Ja tämä kuuluukin alan ammattilaisille. ( Lääkäri, psykiatri ) ???
        Minä pystyisin kyllä auttamaan noissa energia jutuissa ja auttamaan valitsemaan ammattitaitoiset hoitajat. Onnistuuko sellainen, että ne joilla on lääketieteellisesti jo todettu jokin fyysinen/henkinen, vaiva, niin heitä ”lähettää” kutsu tutkimukseen tai mainostaa ihan yleisessä mediassa yms.. ???
        Sitten noi hoitojen toimivuus kestot ovat aika henkilöstä kiinni. Miten hoidettava on valmis päästämään irti ongelmistaan. Ja eikö ole melkein järkevämpää tutkia lopputulosta, koska hoidon aikana ja vielä sen jälkeen energiavärähtelyt muuttavat värähtelytaajuuttaan, eli elävät kunnes asettuvat kohdilleen.
        Ja kuten fb:ssä kirjoitin, niin minä neuvon näitä energia asioita Venäläiselle tiedemiehelle Igor Taganoville ja hänen yhteistyökumppanilleen Ville Saarelle. Olen mielelläni käytettävissä myös tässä projektissa.

        Tykkää

      • Joni, jos joku tutkija kiinnostuu edustamasi energiahoitotavan tutkimuksesta ja saa siihen jostakin rahoitusta, hän ottanee yhteyttä. Suomessahan toimii paljon erilaisia energiahoitajia, jotka tulkitsevat hoitojen vaikutusmekanismeja hyvin eri tavoin. Itse mietin, mitä nuo värähtelyt ja värähtelytaajuudet käytännön hoidossa ovat, miten ne ilmenevät? Taganov on teoreettinen fyysikko ja professori, joka on kirjoittanut paljon (englanniksikin) suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta! Mitä sinä hänelle neuvot? Kuulostaa hurjalta. Onko hän alkanut tutkia ihmisiä?

        Tykkää

      • Ei minulla ole tiettyä energiahoito menetelmää. Eikä niitä edes kannata lajitella. Kaikki oleva perustuu energiavärähtelyyn, eli kaikki mikä on, onpi energiaa. niin myös energiahoidot. On vaan useita tapoja työskennellä niitten kanssa. Minä pystyn näkemään miten energiat toimivat. Eli näen nämä värähtelyt. Ja näitä olen kertonut Igorille ja hänen yhteistyökumppanille. Jos tutkitaan vaihtoehtohoitoja, ei kannata jumittua vain yhteen tyyliin vaan kannattaa niitä tutkia monelta eri kantilta. Mutta voisi sanoa, että pääsääntöisesti käytän hoidoissa intuitiotani. Sekin on värähtelyä. Jotta osaa lukea tai nähdä näitä pitää oppia vain herkistämään näille värähtelyille.

        Tykkää

      • Neuvot Taganoville siis intuitiota ja herkistymistä? Tosi mielenkiintoista olisi tietää, kuinka nämä mahtavat liittyä teoreettiseen fysiikkaan ja Taganovin kosmologisiin tutkimuksiin? Funtsiikohan hän nykyään ihmistä kosmologisena ilmiönä. Taganov on julkaissut vuonna 2013 kirjan Irreversible Time Physics. Minun on todella vaikea ymmärtää, kuinka joku näkee, miten energiat (eli fyysiikan termein kaikki se, mikä maailmankaikkeudessa liikkuu) toimivat terveyden suhteen. Kaikkihan on mahdollista, mutta itse en vain oikein ymmärrä. Käsitän ”energian” parantumisen yhteydessä metaforisesti psyko-fyysis-spirituaalisena voimana, en fysiikan terminä.

        Tykkää

      • Eli olen kertonut hänelle miten asiat toimivat nuilla korkeammilla energiatasoilla, joita hän on tutkinut. Kun tuut käymään Helsingissä niin nähdään ja jutellaan lisää, puhun kyllä mielelläni näistä lisää 😊 Mutta yksinkertaistuna kaikki mikä on olemassa on energiavärähtelyä, ja ne mä pystyn näkemään. Siinä käytetään chakroja työkaluina. Varsinkin kolmas-silmä chakra ja kruunu chakraa

        Tykkää

      • Tota tässä on pikku selitys jonka olen kirjoittanut miten energiahoidot toimivat: =)

        Energy therapies can actually take care of just about anything. Physical, emotion and mentally problems. Even physical problems usually be caused by emotional reasons.

        How energy healing works ?

        Like some of the scientists have found out, everything is energy vibration (light).

        And because everything is vibration, so emotions are vibration too. They are just different frequency’s than those visible vibration’s or those what can be measured. all living creatures have many different type of energy bodys and these are the vibrations that energy healing fixes.

        First the healing begin’s from the higher vibration’s and then the healin lands ( manifesting ) to these energys what we can see, 3D (humanbody), what are much denser energy then energy body.

        We create our reality with our thoughts. for example: People how are more thankful than the other begin’s to have more and more things to be thankful.
        This also works to negativity, if you think that only bad things happens to you, it will. when there has been negative thoughts long enough, they manifest to 3D vibration level (human body). This is the so-called Law Of Attraction.

        When we talk about negative energys, the vibration is much lower then positive vibration. And when we heal someone, we use the higher vibration to raise the negative vibration.

        Tykkää

      • Joo, tämä on perustietoa energia-ajattelusta eli siitä, että kun puhutaan hoitavasta energiasta, kyse ei ole fysiikan energiasta, vaan itse asiassa ihmisyksilön näkökulmasta psyko-fyysis-sosiaalis-spirituaalisesta asiasta. Siitä, että ihminen on ulkoinen (biologinen), sisäinen (psykologinen), yhteisöllinen ja henkinen. Kun nämä ovat tasapainossa, ihminen kokee voivansa hyvin. Olen kyllä perehtynyt intialaisesta ajattelusta juontuvaan chackra-järjestelmään ja sen tapaan nähdä ihminen maailmassa. Ymmärrän sen pitkälti symboliseksi tavaksi kuvata ihmisenä olemisen monimuotoisuutta ja sitä, että se (ihmisenä oleminen) ylittää pelkän biologian.

        On niin erilaisia kielenkäyttötapoja, vaikka periaatteessa puhutaan samasta asiasta. Esimerkiksi joku puhuu energioista ja värähtelyistä, toinen tunteista ja niiden vaihtelyuista, kolmas lihasjännityksistä ja rentoudesta, neljäs tietoisuuden eri tasoista. Kaikki omassa kielenkäytössään puhuvat ”järkevästi”, mutta kun moodia vaihdetaan, saattaa alkaa turha kiista siitä, kuka on oikeassa.

        Tämän vuoksi joustavuus ja avoin keskustelu olisi tarpeen. Näin itse kunkin ymmärrys ja kunnioitus ”toisin ajattelevia” kohtaan lisääntyy. Se taas lisää sopusointua ja sitä myötä hyvinvointia. Siinä on healing poweria.

        Tykkää

      • Kyllä olen täysin samaa mieltä. Ja nää chakrathan on sellaisia enegiakeskuksia, jotka jakavat energian energiakehoon. Se on taas niinkuin auringosta olisi tehty ihmisruumis. Olen itsekkin huomannut että ihmiset saattavat puhua aivan samasta asiasta mutta eri sanoin 😜 Sitten tulee ihmisten välille mökö. Nää mun jutut kun olen esim igorille puhunut ja hänen kumppanilleen, ovat asioita joita olen nähnyt kun niin sanotusti irtaannun ruumiista ja käyn katsomassa. Osan asioista näen kun laitan silmät kiinni (kanavoin) ja vaikka energioiden toiminta on usein sama hoidoissa. Niin ne työkalut joita käytämme on erinlaiset. Toivottavasti teillä on suunnitteilla taas uusi seminaarin tyylinen tapahtuma jossain. Vaikka helsingissä(esim) jossa ihmiset voisi keskustella keskenään näistä. ❤️❤️

        Tykkää

      • Seminaareja voi toki järjestää vapaasti kuka tahansa. Ehkä joku Helsingissäkin innostuu asiasta. Valmisteluun, organisointiin ja toteutukseen tietysti tarvitaan työtunteja. Tampereella marraskuussa pidetty täydentävien hoitojen tutkimusseminaari järjestettiin, esitelmät valmisteltiin ja pidettiin vapaaehtoisperiaatteella.

        Tykkää

Jätä kommentti