Narratiivinen lääketiede – silta eri hoitonäkemysten välillä, osa 1

Kirjoittaja: Kati Sarvela, HLL, tietokirjailija, hypnoterapeutti, mindfulness-ohjaaja

Vastuunottoa omasta elämäntarinasta

Jo 1980-luvulla puhuttiin lääketieteessä ”narratiivisesta käänteestä”. Tällä tarkoitetaan lääketiedettä, jossa lääkäriä koulutetaan ottamaan hoitamisessa huomioon potilaan tarina. Aikaisemmin hoitosuhteessa valtaa piti lääkärin näkökulma ja hänen narratiivinsa eli ”kanonisoitu biolääketieteellisen totuuden tarina”, nk. lääketieteelliset ”faktat” ja ”löydökset”.

Kuten monet muut, minäkään en ole välttynyt tunteelta, että sekä politiikassa että mediassa eletään taantumuksen aikaa. Tämä pätee sekä Suomeen että moniin muihinkin maihin.  Kansalaisia yritetään tällä hetkellä painostaa yksisilmäisten asiantuntijoiden kapeaan hierarkkiseen materialistiseen maailmankuvaan. Jopa korkeakouluista rahoitukset yritetään ohjata vain taantumuksellista ajattelua tukeviin opinahjoihin.

Kärjistetysti ajatellen taantumuksellisessa virallisessa hoitojärjestelmässä ajatellaan ideaalipotilaan olevan kiltti ja tahdoton, hoitoputken läpi syötettävä ruumis, vailla omaa tahtoa ja sielua. Potilaan ruumis on esineellistetty hänen itsensä ja lääkärin toimesta biolääketieteelliselle totuuden tarinalle ja toimenpiteiden kohteeksi. Tällaisessa hoitosysteemissä potilaat eivät uskalla tai osaa ottaa vastuuta omasta ruumiistaan ja sen terveydestä.

He antavat vallan itsensä parantamisesta lääketieteelle.

Potilas alistuu passiivisena potilasrooliinsa. Hän ei ole tasavertaisessa dialogisessa vuorovaikutussuhteessa, vaan alistuu yhteiskuntajärjestelmän kanonisoimalle lääkärin tarinalle. Tällaisessa järjestelmässä potilas on huono vastaanottamaan elämäntapamuutoksia, kun lääkäri sellaisia ehdottaa. Potilas toivoo  lääkäriltä yksinkertaisia ratkaisuja – pillerireseptiä tai kirurgisia temppuja.

Kohtaan hammaslääkärin vastaanotollani edelleen näitä potilaita. Kun tarjoan tällaiselle potilaalle erilaisia vaihtoehtoisia hoitomalleja, potilas toteaa, että “Valitse sinä, sinähän se lääkäri olet…”

Narratiivinen käänne

Narratiivisen käänteen jälkeisessä suhdekeskeisessä hoitamisessa, ideaalitilanteessa, lääkäri ja potilas rakentavat yhdessä, dialogisessa humanistisessa suhteessa, yhteisen ymmärryksen potilaan sairaudesta ja sen taustasta. Hyödyntäen länsimaisen lääketieteen perinnettä ja täydentäviä hoitoja, he pyrkivät yhdessä löytämään potilaan tarinaan käänteen, jossa potilas paranee.

Potilaan yksilöllinen persoonallinen tarina aukeaa lääkärille, kun hän on hyväksyvän läsnäolon tilassa.  Hyväksyvän läsnäolon tilassa hän myös aktivoi myönteisesti parantavia lumevoimia potilaassaan.

Vuorovaikutuksellisessa parantavassa suhteessa sovitaan yhteisymmärryksessä virallisen lääketieteen toimenpiteistä , elämäntapamuutoksista ja mahdollisista täydentävistä hoidoista. Potilaan ja lääkärin maailmankuvat kohtaavat. Tässä tasavertaisessa hoitosuhteessa potilas itse ottaa vastuun terveyskäyttäytymisestään. Hän kasvaa yhä enemmän itseohjautuvaksi terveyskäyttäytymisestään vastuuta ottavaksi ihmiseksi.

Onnistuneessa vuorovaikutuksellisessa persoonalähtöisessä prosessissa (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4454449/), tasavertaisessa kohtaamisessa, potilas saa olla hoitohuoneessa omana itsenään, ihmisenä, ilman mitään luokittelua.

Ihanteellinen parantava kohtaaminen toteutuu parhaiten silloin, kun molemmat, lääkäri ja potilas, ovat hyväksyvän läsnäolon tilassa (mindfulness) ja heidän identiteettinsä eivät ole jäykät, vaan joustavat. (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15681881)

Onnistuneella kohtaamisella on myönteinen lumevaikutus potilaan terveyteen, hänen ”sairaustarinaansa”. Tapahtuu ”kemiallinen reaktio” ja molemmat oppivat ja ovat tämän kohtaamisen jälkeen muuttuneita ihmisiä. Potilaan tarina saa myönteisen käänteen.

Kokonaisvaltainen ihmisen hoitaminen ei ole vain biologisia lääketieteellisiä temppuja, vaan se on parhaimmillaan yhteinen parantava kokemus. Toki näyttöön perustuva tiede tarjoaa ensiarvoisen tärkeitä menetelmiä lääkärille, mutta hyvä lääkäri on kautta aikojen tiennyt, että parantaminen on paljon muutakin kuin vain näyttöön perustuvan lääketieteen soveltamista. Suuri osa lääkärin toimenpiteistä on edelleen muunlaisia kuin näyttöön perustuvia.

Potilaansa kohtaava lääkäri on osannut kautta aikojen hyödyntää lumetta. Näin asian kuuluu ollakin. Lääkärintyö on myös taidetta, luova vuorovaikutuksellinen persoonalähtöinen suhde, jossa potilaan tarina aukeaa. Lääkäri hyödyntää parantaessaan sekä näyttöön perustuvaa tiedettä, että omaa kokemuksellista viisauttansa spontaanissa draamallisessa vuorovaikutuksessa potilaansa kanssa.  Tapahtuma ei ole vain näyttöön perustuva projekti, vaan pikemminkin ainutkertainen luova tarinallinen prosessi, jossa ihminen voi hyödyntää tiedettä, taidetta ja kokemusperäistä viisauttansa.

Jatkuu…

Kati Sarvela

Sähköposti: esisuomi@gmail.com

Blogi: https://katisar.wordpress.com/

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s