Mietteitä tieteellisestä näytöstä

P1120005”Mikä saisi terveydenhoidon käytännön tekijät kiinnostumaan tieteellisen tutkimuksen tuloksista?  Mikä saisi lääkärit suhtautumaan kriittisesti lääketeollisuuden markkinointiviestintään? Miksi haitallista uskomushoitoa rahoitetaan verovaroin?”

Näin kysyy tänään 22.6.2016 blogikirjoituksessaan Tiedepommi mullistaa masennuksen hoidon? psykologi Aku Kopakkala, joka kertoo lääketieteellisessä lehdessä, Lancetissa äskettäin (8.6.2016) julkaistusta meta-analyysistä. Siinä osoitettiin aiempien analyysien tapaan masennuslääkkeiden kyseenalainen teho nuorten masennuksen hoidossa. Kopakkala kirjoittaa: ”Tieteellinen tutkimus ei tue nykyään yleisten masennuslääkkeiden käyttöä. Hyöty on lumetta ja haitat ovat suuria. Hyvä uutinen on, että niille on olemassa monia vaihtoehtoja.”

Lancetin artikkelissa viitataan myös siihen, että lääkkeet saattavat olla haitallisempia kuin aikaisemmin on uskottu. Ne esimerkiksi voivat lisätä Lancetin mukaan nuorten itsemurhariskiä.

Tämä on rankkaa luettavaa meidän maassamme, jossa masennuslääkkeiden käyttö on yleistä. Lancetin artikkeli tiivistää tulkintansa meta-analyysin tuloksista näin:

“When considering the risk–benefit profile of antidepressants in the acute treatment of major depressive disorder, these drugs do not seem to offer a clear advantage for children and adolescents. Fluoxetine is probably the best option to consider when a pharmacological treatment is indicated.”

Analyysissa oli mukana 34 satunnaistetuin kaksossokkokokein toteutettua kliinistä koetta. Tällaista asetelmaa pidetään lääketieteen kultaisena standardina eli parhaana mahdollisena näyttönä hoidon vaikutuksista.

Lääkkeettömät hoidot

Tärkeää olisi tutkia ja kehittää monimuotoisia ja moniammatillisia lääkkeettömiä hoito- ja tukimuotoja, joita on mahdollista käyttää lisänä myös silloin, kun on turvauduttava lääkehoitoon. Kopakkalan mukaan hyvä uutinen on se, että tällaisia on jo olemassa.

Toisen ihmisen myötätuntoinen läsnäolo, liikunta, musiikki ja yleensä taide sekä luonnon aistiminen edistävät kokonaisvaltaista tervehtymistä. Monista yhteisöllisistä avun muodoista on osoitettu olevan hyötyä.

Näiden ja muiden, kuten täydentävien kehomielihoitojen (esimerkiksi erilaiset kosketushoidot ja rentoutusterapiat) vaikutuksista masennuspotilaiden paranemiseen tarvitaan entistä enemmän tutkimusnäyttöä, sillä  olemassa olevan tutkimustiedon mukaan mielenterveysongelmista kärsivät käyttävät muita väestöryhmiä useammin täydentäviä hoitoja. He käyttävät niitä siitä huolimatta, että virallinen järjestelmä ei niitä suosittele. Saattaa olla, että potilaat ovat omakohtaisesti KOKENEET täydentävät lääkkeettömät hoidot hyviksi.

Tällaisia ihmis- ja luontokeskeisiä lääkkeettömiä hoitoja voidaan ja niitä pitäisikin tutkia todellisissa hoito- ja elämänolosuhteissa, joissa myös ihmisten kokemukset otetaan huomioon. Kaksoissokkomenetelmä ei tällaiseen sovellu.

Sen sijaan vertaileva vaikuttavuuden tutkimus todellisissa hoitotilanteissa tavoittaa reaaliset kliiniset ja elämisen osuhteet. Verrattavina voivat olla esimerkiksi tutkittaviksi valittujen eri hoitolaitosten (esimerkiksi erilaisia hoitomuotoja käyttävien terveyskeskusten tai yksittäisten hoitotiimien) hoitotulokset siten, että tarkastellaan koko asiakaskuntaa, jota hoidetaan tietyllä otteella ja menetelmillä. Tätä sitten verrataan toisissa olosuhteissa ja toisille otteilla hoidettujen tuloksiin. Potilaiden ja heidän yhteisöjensä hyvinvointia ja siinä tapahtuvia muutoksia seurataan pitkällä aikavälillä, tai ainakin pidemmällä kuin kuukauden tai parin jaksolla.  Asetelma on monella tavalla haastava, mutta silti mahdollinen.

Todelliseen elämään sijoittuvat tutkimusasetelmat sopivat hyvin masennuksen erilaisten hoitotapojen ja myös täydentävien hoitojen tutkimukseen useimmiten paremmin kuin kokeellinen, sokkoistettu RCT (Randomized Controlled Trial) -asetelma siksi, että näin tutkimus tavoittaa myös ns. ei-spesifejä tekijöitä, kuten esim. hoito-olosuhteet ja asenteet sekä hoitoon liittyvät merkitykset, tulkinnat ja kokemukset, jotka vaikuttavat todellisen elämän hoitotilanteissa yhdessä spesifien (lääke tai toimenpide) tekijöiden kanssa.

Kokemusvaikutukset?

Voitaisiinko ehkä puhua jopa kokemushoidoista ja kokemusvaikutuksista? Joka tapauksessa kokemustieto on välttämätöntä, jotta pystytään selittämään esimerkiksi psykoneuroimmunologisia ilmiöitä. Nykyisin eräät lääketieteen ilmiöt jäävät ymmärtämättä. Esimerkiksi krooninen väsymysoireyhtymä ja ärtyneen suolen syndrooma ovat tiloja, joita ei voida selittää fysiologisesti. Puhutaan kehon säätelyjärjestelmän häiriöihin liittyvistä ongelmista.

Nykyisin on jo varmaa tieteellistä näyttöä siitä, että ihmisen kokemuksilla (kuten tunteilla, mielentiloilla ja kosketuksella) on vaikutusta biologisiin prosesseihin. Mieli vaikuttaa kehoon, mutta ei toki niin suoraviivaisesti, että parantua voisi vain tahdon voimalla. Mielen ja kehon vuorovaikutus on olennaista kaikessa toipumisessa. Tähän perustuu monien täydentävien kehomielihoitojen tausta-ajattelu.

Uudistuvat tutkimusmenetelmät

Masennuksen hoidon tutkimuksessa, kuten muussakin terveystutkimuksessa (myös CAM-tutkimuksessa) on tärkeä tuoda selkeästi esiin näkökulma eli ne lähtökohdat ja kysymykset, jotka tutkimusta ohjaavat, kuten:

  • minkä tieteen alan teorioihin ja lähtöoletuksiin tutkimus nojaa
  • tutkitaanko hoitomuotojen tai terveyden edistämistoimien välittömiä vai niiden pidempiaikaisia vaikutuksia
  • miten vaikutukset määritellään ennen tutkimusta eli millaisia vaikutuksia tutkitaan: fysiologisia, psyykkisiä, toimintakykyä, elämän laatua tai koettua hyvinvointia
  • selvitetäänkö hoitomuotojen taloudellista tehokkuutta (yksilön tai kansantalouden näkökulmasta)
  • selvitetäänkö kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, valinnan vapautta ja päätöksenteko-oikeutta hoitojen suhteen
  • ovatko huomion kohteena turvallisuus, haitat tai hyödyt ja millä perusteilla nämä määritellään
  • miten ja millaisin kriteerein tieteeseen nojaava näyttö määritellään
    • lyhyen tai pitkän ajan vaikutuksia
    • koettuja vai kokemuksesta riippumattomia vaikutuksia
    • hyötyjä, haittoja ja turvallisuutta
    • yksilöllisiä vai kansanterveydellisiä muutoksia

Ajattelen, että terveystutkimuksessa ei ole olemassa ”parasta” tai pätevintä tutkimusmenetelmää, vaan terveyden edistämistä ja sairauksien hoitamista on tutkittava monilla erilaisilla tavoilla. Liiallinen yhden metodin dominoivuus saattaa johtaa dogmaattisuuteen ja joidenkin tärkeiden terveyteen, sairauteen ja paranemiseen vaikuttajien tekijöiden unohtamiseen.

Ja lopuksi: Masennuksen hoitamisessa ja kaikessa muussakin auttamisessa tarvitaan aina sydämen sivistystä, arkkiatri Risto Pelkosen sanoja lainatakseni.

Lähteet:

Linkki Aku Kopakkalan kirjoitukseen: http://akukopakkala.fi/tiedepommi-mullistaa-masennuksenhoidon/

Lancetin artikkeli:

Andrea Cipriani, Xinyu Zhou, Cinzia Del Giovane, Sarah E Hetrick, Bin Qin, Craig Whittington, David Coghill, Yuqing Zhang, Philip Hazell, Stefan Leucht, Pim Cuijpers, Juncai Pu, David Cohen, Arun V Ravindran, Yiyun Liu, Kurt D Michael, Lining Yang, Lanxiang Liu, Peng Xie. 2016. Comparative efficacy and tolerability of antidepressants for major depressive disorder in children and adolescents: a network meta-analysis. http://www.thelancet.com   Published online June 8, 2016   http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)30385-3

Kirjoittaja: Pauliina Aarva

Mainokset

Kalevalainen jäsenkorjaus on perinnettä ja nykyaikaa

Kirjoittajat: Päiviö Vertanen ja Osmo Hänninen

Kalevalainen jäsenkorjaus tulisi ottaa osaksi terveydenhoitoa nykyisen terveydenhoidon rinnalle tuomaan säästöjä ja täydentämään terveyden- ja sairaanhoitoa”, kirjoittajat ehdottavat.

Seuraavassa he perustelevat ehdotusta.

Perinnehoitojen neuvottelukunta aloitti toimintansa 5.9.2015. Siihen kuulluu perinnehoitoja tutkineita tiedeyhteisön edustajia, alan asiantuntijoita ja kansanedustajia.

Perinnehoitojen neuvottelukunnan keskeiset tavoitteet ovat seuraavat:  

  • hyvät potilasturvalliset hoitokäytänteet tulee integroida terveydenhuollon kenttään
  • kalevalaisen jäsenkorjauksen koulutusohjelma mukaan terveydenhoidon koulutusohjelmiin
  • lääkäreiden koulutukseen on saatava lisää fysiologiaa ja yliopistoon fysiatrian oppituoli
  • kalevalainen jäsenkorjausosaajien kohtelu yhteismitalliseksi terveydenhoidossa ja KELA-korvausten piiriin

Perinnehoitojen neuvottelukunta korostaa myös kansantaloudelle koituvia taloudellisia hyötyjä: Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat kasvava ongelma paitsi yksityisille ihmisille, niin koko kansakunnalle. Niistä aiheutuvat vuosittain arviolta 3-4 miljardin euron kustannukset. Koska moni ihminen löytää avun kalevalaisen jäsenkorjauksen kautta, on sitä koskevaa tietoa lisättävä ja toimintamahdollisuuksia edistettävä.

Hallitusohjelmassakin lukee, että terveyttä ja hyvinvointia edistetään sekä eriarvoisuutta vähennetään toimeenpanemalla terveyttä ja hyvinvointia edistävät hyvät käytänteet ja toimintamallit yhteistyössä järjestöjen kanssa.

 Osaksi virallista terveydenhuoltoa                                                   

Tuki- ja liikuntaelinpotilaiden (TULE) hoidossa on parantamisen varaa, sillä tulosten perusteella lähes 40 % hoitoa tarvitsevista TULE -potilaista on hoidettu riittämättömästi, vaikka osa potilaista käyttää terveyspalveluita hyvin runsaasti.

Terveydenhoidoissa fysiatriaan liittyvän käytännön tiedon osaamiselle on ilmeinen tarve.

Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa hoidetaan kehon tukirakenteiden virheasennoista aiheutuvia kiputiloja ja aineenvaihduntahäiriöitä. Hoito tapahtuu käytännössä ja tieteellisesti hyväksi todetulla suomalaisella pehmytkudoskäsittelyllä.

Käsittely tehdään ilman voimaa kudoksia mobilisoiden. Hoitokäsittelyssä parannetaan kudosten liikkuvuutta, saatetaan nivelpinnat kohdalleen ja irrotetaan hermojen pinnetiloja, jolloin kudosten välissä olevat nesteet saadaan liikkumaan vapaasti. Kalevalainen jäsenkorjaus ei korjaa välttämättä leikkaushoitoa vaativaa ongelmaa, mutta sen avulla voidaan korjata montaa kiputilaa, joissa leikkaus ei välttämättä olekaan tarpeen.

Tarvitaan integrointia – yhteistyötä

Kansanlääkintäseura ry on dokumentoinut hoitoperinteestämme kehon ryhtivirheiden vaikutuksen toiminnallisiin liikeratoihin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin kalvorakenteissa, kudospaineissa, verenkierrossa ja hermotuksessa. Näiden dokumentointien, tieteellisten näyttöjen ja 3 –vuotisen käytäntöpainotteisen monimuotokoulutuksen kautta luodut hyvät potilasturvalliset hoitokäytänteet aina vauvasta vaariin tulee intergroida hallitusohjelman mukaisesti koko terveydenhoidon kenttään.

Tuki- ja liikuntaelinterveys on erittäin merkityksellistä ihmisten elämänlaadulle ja toimintakyvylle sekä yhteiskunnalle. Suomen TULE ry:n mukaan; ”Suomessa on arvioitu olevan n. 1,7 miljoonaa TULE -ongelmista kärsivää. Useat riskitekijät lisääntyvät hälyttävästi ja uhkana on niistä aiheutuvien sairauksien räjähtävä kasvu. Ne ovat vakava kansanterveydellinen ja -taloudellinen rasite, jonka vuosittaiset kustannukset Suomessa ovat arviolta 3-4 miljardia euroa.” Onkin kiire ymmärtää ja tunnustaa TULE –hoitoihin liittyvä tiedon rajallisuus ja ottaa käyttöön kaikki toimiviksi havaitut potilasturvalliset hyvät hoitokäytänteet.

Koulutusohjelma osaksi terveydenhoidon koulutusta

Hyvien koulutuskäytäntöjen perusteella Kalevalainen jäsenkorjaus tulee saattaa terveydenhoidon ammattilaisten täydennyskoulutusohjelmiin yhteistyössä Kansanlääkintäseura ry:n kanssa.

Kalevalaisen jäsenkorjauksen 3 –vuotinen käytäntöpainotteinen monimuotokoulutus tuottaa osaamisen, jossa voidaan palauttaa kehon eri osien symmetrinen liikeratojen toiminta ja vaikuttaa kudosneste- ja verenkierron sekä hermotoiminnan vapautumisen kautta kipuun ja elintoimintoihin aina sisäelimiä myöten. Aineenvaihdunnan ja hermotuksen vapautuminen puristustilasta näkyy toimintakyvyn ja elämänlaadun kohentumisena, mikä on osoitettu aina tieteellisiä tutkimuksia myöten.

Kalevalaiseen jäsenkorjauksen osaajiksi on koulutettu 420 julkisessa rekisterissä olevaa osaajaa, joista 227 on saanut jonkin terveydenhuollon aiemman koulutuksen, mikä kertoo heidän itsensä kokemasta koulutuksen vajauksesta. Koulutettujen osaajien verkosto kattaa koko Suomen, myös haja-asutusalueen (katso www.kansanlaakintaseura.fi). Osaajien on vähintäin kaksivuosíkausina osallistuttava täydennyskoulutukseen, joita mestarit ohjaavat.

Lääkärien koulutukseen fysioterapiaa

Lääkärien peruskoulutus sisältää fysiatriaa vain 2–3 opintoviikkoa (5 opintopistettä). Kalevalainen jäsenkorjauskoulutuskokonaisuus on 101 opintopistettä. Fysiatrian professuurien puuttuminen maamme yliopistoista on johtanut siihen, että vain mitätön osa lääkäreistä on saanut koulutusta fysiatriassa, myös yleislääkäreistä, koska se on ollut vaatimattomasti esillä peruskoulutuksessa ja opettajina on harvoin ollut alan pätevät osaajat päinvastoin kuin muilla keskeisillä lääketieteen osa-alueille. Tiedon lisäämisen tarve näissä asioissa ilmenee myös Lääkäripäivien ohjelmissa, joissa fysiatria on hyvin suosittu elementti.

Koulutuksen puutteellisuudesta huolimatta lääkärit toimivat ”portinvartijoina” ja potilaat saavat Kela -korvauksen fysioterapiasta lääkärin kirjoittaman lähetteen perusteella. Lähete ei yleensä sisällä tiedon rajallisuudesta johtuen potilaan tilan kuvausta tai tarkkoja hoito-ohjeita, vain pitkiä hoidollisia sarjoja.

Virheasentojen vaikutuksiin liittyvä fysiologisen osaamisen puute on kasvattanut terveydenhoitomenoja ja johtanut suorastaan vääriin diagnooseihin mitä ilmentävät; yli 10 %:n vahinkotilastot, TULE -leikkauksiin liittyvien vahinkojen korvausmenojen kasvu ja kipulääkkeiden kasvavat menot.  Kipujen selittämättömyys on osaltaan johtanut myös psyykelääkkeiden kulutuksen kasvuun. Lääkekustannukset ovat nykyisin yli 3 miljardia euroa ja näistä yli 80 %, joudutaan ostamaan ulkomailta.

Kohtuuttoman suuri lääkekulutus näkyy myös ympäristökuormituksissa (http://www.syke.fi/fi-FI/Julkaisut/Ymparistolehti/2015/Laakkeemme_paatyvat_Itamereen(33650) Luettu 6.6.2016)

Terveydenhoito on keskittynyt hoitamaan potilasta anatomisesta lähtökohdasta, jolloin ongelmalähteenä on pelkästään kipua aiheuttava kohta. Käypähoito on luonnollisesti rakennettu samoista lähtökohdista, kuten niiden pohjalla olevat tieteelliset tutkimuksetkin. Tämä on tarjonnut pohjan myös yhä laajentuville medikalisaatiohoidoille, mihin suuntaan lääketieteellistä koulutusta on taloudellisten panostusten myötä kehitetty.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä tietovajeesta on diagnosoidut jalkojen erimittaisuudet, joista käytännössä vain noin 5 %:a on todellisia. Loput aiheutuvat kehon ryhtivirheistä ja toimintahäiriöistä. Käypähoitosuositusten mukaisesti lasten jalkojen erimittaisuuksia hoidetaan korokkeilla, vaikka ongelma on lantiokorin virheasennossa. Laitettaessa koroke lyhyemmän jalan alle tuetaan virheasentoa ja pahennetaan skolioosia, mistä seuraa elinaikainen kipu- ja hoitokierre.

Yhteismitallisuutta hoitojen korvaamiseen  

Kalevalainen jäsenkorjaus on osoittanut tehokkuutensa tieteellisin tutkimusten – tutkimusnäyttöä neljältä vuosikymmeneltä- ja käytännön hoitosuorittein – yli 200 000 hoitoa vuosittain. On kohtuutonta, että lainsäädäntö vaikeuttaa kyseisten hoitojen laajempaa käyttöönottamista:

  • Hoitajat ovat ALV-maksuvelvollisia 24 %
  • Hoitoihin ei saa KELA-korvausta
  • Virallistaminen estää, ettei hoitoa hyväksytä sairaaloihin ja terveyskeskuksiin, ja vakuutusyhtiöt eivät uskalla käyttää kyseistä hoitoa
  • Hoito sotketaan puoskarikäsitteen alle, mikä halventaa hoitajia ja loukkaa arviolta noin miljoonan asiakkaan omakohtaisia kokemuksia.

Hänninen ja Vertanen kuvio 2016

Kuvio 1. Kalevalaisen jäsenkorjaushoidon tehon arviointi asiakaskyselyn avulla.  Eri hoitomuotojen tehon arviointi (asteikolla –1-+10) – yli 500 palautettua lomaketta Kuopion yliopiston tutkimus 2003-2005 (Viite 1)

Kalevalainen jäsenkorjaushoito tapahtuu potilasturvallisesti täysin kehon ehdoilla ja ilman voiman käyttöä. Hoidossa voidaan palauttaa kehon eri osien symmetrinen liikeratojen toiminta ja vaikuttaa kudosneste- ja verenkierron sekä hermotoiminnan vapautumisen kautta kipuun ja elintoimintoihin aina sisäelimiä myöten.

Aineenvaihdunnan ja hermotuksen vapautuminen puristustilasta näkyy toimintakyvyn ja elämänlaadun kohentumisena, mikä on osoitettu aina tieteellisiä tutkimuksia myöten.

Jäsenkorjauskuvia

Kuva 1. Tavallisen kehon ryhtivirheen havainnekuva ja mestariparantaja Olavi Mäkelän hoitokuvia. Havainnekuva Minna Haataja ja muut kuvat Päiviö Vertanen.

Hoidolla on saatu hyviä tuloksia tuki- ja liikuntaelinperäisten ongelmien hoidossa. Ongelmien korjaus ei vaadi pitkiä hoitosarjoja, 1-3 hoitokertaa on useinmiten riittävä. Kudosneste-/ ravinnekierron avaamisella ennen tarvittavaa leikkaushoitoa, on voitu nopeuttaa leikkauksen jälkeistä kuntoutusta. Usein käy myös niin, että kun liikeradat on saatu palautettua ennalleen, on kipu hävinnyt eikä leikkausta ole tarvinnut suorittaa.

Näiden lisäksi on voitu dokumentoida mitä moninaisempien ongelmien hoidolliset vaikuttavuudet, jotka johtuvat kalvorakenteiden kiristymisen / jäätymisen aiheuttamista hermotuksellisista ja aineenvaihdunnallisista seikoista.

Kalevalainen jäsenkorjaushoito on määrämuotoisena EU-nimisuojattuna suomalaiseen perinteeseen tukeutuvana mobilisaatiohoitona ainutlaatuinen maailmassa.

Allekirjoittaneiden mukaan kivun hoito kalevalaisen jäsenkorjauksen menetelmin olisi tuottamassa kansantalouteen 3 miljardin euron säästöt sekä parantaisi työssä jaksamista ja kansalaisten elinvoimaisuutta. Laskelmat perustuvat tutkimuksessa (viite 1) osoitettuihin lääkemäärien vähenemiseen sekä työkuntoisuuden ja elinvoimaisuuden nousuun verrattuna nykyiseen kuntoutushoitoon. Tätä käsitystä tukevat myös mm. yli 400 hoitajan hoidolliset kokemukset ja Kansanlääkintäseura ry Mari Lukkarin päättötyö 6.4.2015; Kirurgiaa vai kalevalaista jäsenkorjausta. Päättötyössä osoitetaan kuinka 19 diagnosoitua eri niveliin kohdustuvaa leikkauspotilasta sai avun kipuihinsa kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.

Kirjoittajat:

Päiviö Vertanen, Perinnehoitojen neuvottelukunnan ja Kansanlääkintäseura ry:n puheenjohtaja

Osmo Hänninen, professori (emeritus) Itä-Suomen yliopisto, p. 050 550 6903

Viittet:

  1. Jäsenkorjaajien työmenetelmien ja annetun hoidon tuloksellisuuden selvittäminen. Tutkimusraportti 4.5.2006 Nina Zaprodina, Kuopion yliopisto
  2. Kansanlääkintäseura ry päättötyö 6.4.2015, Mari Lukkari; Kirurgiaa vai kalevalaista jäsenkorjausta.

Täydentävät hoidot ja sairausvakuutus Sveitsissä

2015-08-16 12.17.33.jpg

Sveitsiin on tulossa lainsäädäntö, jonka perusteella yleisestä sairausvakuutuksesta korvataan täydentäviä hoitomuotoja.  Korvattavuuden piiriin ovat tulossa antroposofisen lääketieteen, perinteisen kiinalaisen lääketieteen, homeopatian ja fytoterapian (kasvilääkintä) hoidot, joita on vuodesta 2012 korvattu väliaikaisen asetuksen perusteella.

Sveitsin sisäasiainministeriössä on valmisteilla pysyvä asetus näiden hoitomuotojen rinnastamiseksi tavanomaiseen lääketieteelliseen hoitoon ja siten  sairausvakuutuksesta korvattaviksi.  Ministeriön esitys tuodaan parlamentin käsittelyyn kesäkuussa 2016.  Jos parlamentti hyväksyy sen, asetus astuu voimaan 1.5.2017.

Tämä uudistus perustuu vuonna 2009 toimeenpantuun kansanäänestykseen. Siinä kysyttiin, mitä mieltä kansalaiset ovat, että joukko täydentäviä ja vaihtoehtoista terapiamuotoja  (antroposofinen lääketiede, perinteinen kiinalainen lääketiede, homeopatia, fytoterapia ja neuraaliterapia) sisällytettäisiin korvattavaksi sairausvakuutuksesta. Kansalaisten enemmistö äänesti näiden hoitomuotojen korvattavuuden puolesta. Akupunktio on ollut korvattava jo aikaisemmin.

Suoran demokratian tulosta

Nykyinen esitys parlamentille juontuu siis vuoden 2009 kansanäänestyksen tulokseen.  Sveitsin poliittinen järjestelmä perustuu ns. suoraan demokratiaan, jossa pääasiallisia vallankäyttäjiä ovat kansalaiset periaatteena kaikkien kansalaisten yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Tämä poikkeaa suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta sikäli, että kansalaiset voivat suoraan osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suomalaisessa hallintojärjestelmässä kansanedustajat päättävät laeista. Suoria kansanäänestyksiä meillä on erittäin harvoin. Viimeksi sellainen järjestettiin EU:n jäsenyydestä, ja äskettäin presidentti Sauli Niinistö esitti sellaisen järjestämistä Nato-jäsenyydestä.

Sveitsissä sen sijaan parlamentin lisäksi päätöksenteon mekanismeja ovat muun muassa kansalaisaloite ja kansanäänestys. Äänestyksen kohteena on aina kulloinkin päätettävä asia, tässä tapauksessa täydentävien hoitojen korvattavuus pakollisesta sairausvakuutuksesta.  Tällaisia kansanäänestyksiä järjestetään jopa useita kertoja vuodessa eri asioista, kuten esimerkiksi vammaisten oikeuksista ym. Kansanäänestyksen tulos on hallitusta sitova.

Vuodesta 2012 perussairausvakuutus on korvannut väliaikaisen asetuksen perusteella äänestystä koskevia terapiamuotoja. Väliaikainen asetus on voimassa vuoteen 2017.

Asetus oli väliaikainen, koska vuonna 2012 katsottiin, että ei ollut vielä riittävää näyttöä asetuksessa mainittujen täydentävien hoitosuuntausten tehosta, tarkoituksenmukaisuudesta ja taloudellisesta kannattavuudesta. Asiaa on selvitetty ja todettu, että kaikkien näyttöön vaadittavien tekijöiden osoittaminen on vaikeaa. Tästä syystä valmistettiin porrastettu menetelmä, joka toimii samojen periaatteiden mukaan kuin vakuutusjärjestelmä, joka korvaa eri lääketieteen erikoisalojen palveluja.

Tämä tarkoittaa sitä, että hoitopalvelut yleensä korvataan lukuun ottamatta erikoisalan joitakin yksittäisiä hoitoja, joiden teho, tarkoituksenmukaisuus ja taloudellinen kannattavuus on epävarma.  Edellytykset korvattavuuteen määräytyvät vakiintuneiden hoitokäytäntöjen, tutkimustiedon, tieteellisen näytön ja/tai lääkärin kokemuksen perusteella sekä sen mukaan, onko hoitoa antava saanut riittävän koulutuksen.

Uusi porrastettu menetelmä tulevaisuudessa koskee myös akupunktiota. Neuraaliterapiaa (joka oli yksi kansanäänestyksen aihe v. 2009) ei uudessa esityksessä mainita, koska se korvataan jo tavanomaisena hoitomuotona. Menetelmää käytetään kivun hoidossa. Paikallispuudutusainetta pistettään ns. trigger-pisteisiin tai esim. arpikudokseen. Ministeriön esitys esitetään 30.6.2016 mennessä eduskunnalle.

Lisätietoja (saksaksi, ranskaksi ja italiaksi):  http://www.bag.admin.ch/themen/krankenversicherung/00305/16022/index.html?lang=de

Lehdistötiedote saksaksi: http://www.bag.admin.ch/aktuell/00718/01220/index.html?lang=de&msg-id=61140

Olisiko Suomessakin hyvä siirtyä suoraan demokratiaan?

Ajattelen, että Suomessa olisi myös syytä demokratisoitua ja antaa kansalaisten kertoa käsityksensä kiistanalaisista kysymyksistä. Sveitsissä katsotaan, että suorat kansanäänestykset ovat hyvä asia myös äänestyksen hävinneelle osapuolelle. Äänestysprosessi nimittäin nostaa esiin ja avoimesti keskusteltavaksi asioita, joista ehkä valtavirtajulkisuudessa on aikaisemmin annettu yksipuolinen kuva.

Se, että kansalaiset voivat sanoa näkemyksensä kiistakysymyksestä, pakottaa eri osapuolet argumentoimaan myös ”sen toisen näkemyksen” kanssa, jotta kansalaiset saavat kokonaiskuvan äänestettävästä asiasta.

Sveitsissä kansalaiset ilmaisivat äänestyksessä selkeän kantansa, että he haluavat äänestettävät  täydentävät hoitomuodot sairausvakuutuksen piiriin.  Ilmeisesti he ovat kokeneet kyseessä olevat hoidot hyödyllisiksi huolimatta siitä, että lääketieteen eliitti vastusti ja perusteli vastustusta tieteellisen näytön puutteella.

Koska Sveitsissä kansanäänestys sitoo hallitusta, se  ei voinut heittää äänestystulosta roskikseen vain siksi, että joku ammattiryhmä lobbasi vahvasti ja väitti äänestyksen alaisia hoitomuotoja hyödyttömiksi. Kun asiaa selviteltiin, niin ilmeisesti esiin tuli myös se fakta, että hyvin suurta osaa yksittäisistä koululääketieteen hoitomuodoistakaan ei ole osoitettu tehokkaiksi lääketieteen kultaista standardia, kontrolloitua kliinistä koetta käyttäen. Niiden näyttö perustuu kliiniseen käytännön kokemukseen.

Tällaista kliinistä kokemusta on kertynyt paljon myös antroposofisen lääketieteen, perinteisen kiinalaisen lääketieteen, homeopatian ja fytoterapian alalta. Niitä on myös tutkittu tavanomaisen lääketieteen menetelmin, joskaan ei niin paljon ja rahakkaasti kuin esimerkiksi kemiallisia lääkkeitä.

Sveitsin esimerkki osoittaa, että Euroopassa näyttäisi olevan selkeä kehityssuunta avoimeen ja moniarvoiseen terveydenhuoltojärjestelmään. On ymmärretty, että biolääketieteeseen nojaava ja ihmisen biologisiin osiinsa pilkkova hoitokäsitys alkaa olla vanhahtava ja rajoittunut erityisesti silloin kun hoidettavana ovat elintapasairaudet, vaikeasti diagnosoitavat ongelmat, psykosomaattiset vaivat  ja mielenterveys.

Suomessakin on jo aika ymmärtää ihmisten omien kokemusten ja näkemysten merkitys tervehtymisessä, mielen valtava voima paranemisessa ja yhteistyön tärkeys virallisen hoitojärjestelmän ja täydentävien terveysnäkemysten välillä.

Näyttö erilaisten hoitomuotojen – niin virallisesti hyväksyttyjen kuin muidenkin – hyödyistä, haitoista ja taloudellisesta tehokkuudesta ansaitsee tulla laajan kansalaiskeskustelun teemaksi. Kysymys on siitä, miten näyttö osoitetaan, miten tutkimusta tehdään ja millaiseen ihmis- ja terveyskäsitykseen tutkimus nojaa. Nämä ovat laajoja ja mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuka avaisi asiallisen keskustekun?

Kirjoittajat: Peter Zimmermann ja Pauliina Aarva

Länsimaisen ja kiinalaisen lääketieteen näkökulmia

Kirjoittaja: Eija Tuumi, kiinalaisen lääketieteen asiantuntija

2015-08-10 Oksa

Länsimaisen ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen ajattelutapa on erilainen, mutta  lopputulos hoidon eroista huolimatta voi olla samansuuntainen. Kiinalaisen lääketieteen teoriat ovat 2500 vuotta vanhoja, mutta niihin nojaavat hoidot tepsivät  moniin vaivoihin edelleenkin.

Lähestyn esimerkillä  haavaisesta paksusuolentulehduksesta (colitis ulcerosa), joka lukijalle voi olla avartavampi kuin pelkkä teorioiden luetteleminen:

Paksusuolentulehduksen oireet

Pääasiallinen vaiva on viikkokausia jatkuva ripuli. Löysiä ulosteita on useita päivässä, sen mukana tulee lähes aina verta ja usein limaa. Vaikeissa tapauksissa ulostekertoja on yli kuusi päivässä. Sairauteen voi liittyä kramppimaisia vatsakipuja. Sairauden jatkuessa yleistila usein heikkenee, paino laskee ja voi esiintyä kuumeilua.

Haavaiselle paksusuolen tulehdukselle on tyypillistä aaltoileva kulku. Oireet ovat välillä poissa pitkiäkin aikoja mutta palaavat aika ajoin.

Haavaista paksusuolitulehdusta sairastavalla esiintyy tavallista enemmän (noin neljäsosalla) erilaisia niveloireita ja selkärankareumaa ja joskus silmätulehduksia. (Mustajoki 2016).

Kiinalaisen lääketieteen hoitoon tullessaan oman kokemukseni mukaan potilaalla yleensä on jo diagnoosi ”haavainen paksusuolentulehdus” sekä lääkitys.  Oireet. jotka ovat potilaan omaa kerrontaa tilastaan ja historiastaan, eivät ole muuttuneet, vaan ne jatkuvat lääkityksestä huolimatta ja erityisesti verinen limaripuli on vaivana.

Seuraavassa kuvaan, kuinka nämä kaksi lääketieteen suuntausta hahmottavat sairauden syyn, sen diagnosoinnin, hoidon ja ehkäisyn.

Länsimainen lääketiede Kiinalainen lääketiede
Paksusuolentulehduksen syyt
Sairauden syytä ei edelleenkään täysin tunneta. Taudin taustalla ajatellaan olevan perinnöllisiä suolen limakalvon poikkeavuuksia, jotka johtavat liian voimakkaaseen torjuntareaktioon paksusuolen bakteeristoa vastaan. Paksusuolen tulehdukseen sairastuneilla on todettu suolen bakteerikannassa muutoksia.

 

Sairauksien syitä ovat elämäntavat, työolosuhteet, ruokavalio, ihmissuhteet/tunteet ja perinnöllinen rakenne. Toisin kuin länsimaisessa lääketieteessä, syy sairauksiin pyritään löytämään. Katsotaan, että kun syy on selvillä, voidaan puuttua sairauden aiheuttajaan, vahvistaa ja korjata elimistöä, jotta oireet rauhoittuvat ja loppuvat.

Ajatellaan, että on olemassa lainalaisuuksia, jotka säätelevät sairauden alkua, kehittymistä ja lopputulosta. Tämän teorian mukaan kaikkien sairauksien taustalla on kaksi syytä: patogeeninen tekijä tai tila sekä antipatogeeninen tekijä, joka on ihmisen oma kyky vastustaa sairautta, mikä taas riippuu kehon puolustusenergioiden, yleiskunnon ja mielen tilasta. Patologinen prosessi on seurausta näiden kahden tekijän kamppailusta ja sen kulku ratkaisee myös sairauden kulun.

Diagnoosi ja hoito
Sairaus todetaan paksusuolen tähystyksellä. Diagnoosi varmistetaan aina kudosnäytteiden mikroskooppisella tutkimuksella.

Verikokeiden avulla selvitetään tulehdusreaktion voimakkuutta ja muita sairauden aiheuttamia yleisoireita.

Hoitona on lääkärin suunnittelema lääkehoito. Omahoidolla, esimerkiksi ruokavaliolla, ei suolimuutoksiin pystytä vaikuttamaan.

Lievässä ja paksusuolen loppupäähän rajoittuneessa sairaudessa hoito aloitetaan sopivalla suun kautta nautittavalla lääkkeellä (sulfasalatsiini, mesalatsiini tai oksalatsiini), kortisoni- tai muita lääkkeitä sisältävillä peräruiskeilla tai peräpuikoilla.

Vaikeimmissa tapauksissa käytetään suun kautta nautittua kortisonilääkettä.

Jos kortisoni ei tehoa, suolta voidaan rauhoittaa tietyillä antibiooteilla (metronidatsoli, siprofloksasiini) ja immuunijärjestelmään vaikuttavilla lääkkeillä (esimerkiksi atsatiopriini ja joskus siklosporiini).

Joskus sairaus on niin äkäinen, että lääkehoito ei rauhoita suolta. Tällöin tarvitaan leikkaushoitoa, jossa kirurgi poistaa sairasta suolta.

 

Kiinalaisen lääketieteen teorioissa ja  diagnosointimenetelmissä käytetään käsitteitä:

– Liiallisuustila/Vähyystila

– Yin/Yang

– Zang-Fu (sisäelinteoria käsittelee kattavasti sisäelinten kaikki fysiologiset funktiot, niiden monipuoliset vuorovaikutussuhteet sekä niiden osuuden Esenssin eli Jingin, Qin (Energia,aineellinen ja aineeton) ja Veren ja ruumiin Nesteiden tuotannossa)

-Meridiaanijärjestelmän teoria (Jing Luo )

Ne yhdistävät syvällä olevan pinnalliseen, ylhäällä olevan siihen mikä on alhaalla ja eri sisäelimet toisiinsa, raviten ja vahvistaen kudoksia.

Menetelmiä, joilla potilaan sairaudesta kerätään tietoa ja tehdään havaintoja patologisista muutoksista:

Katselu: ihon väri, liikehdintä, kielen tarkastelu

Kuuntelu ja haistelu: äänen voimakkuus, nopeus, laatu

Kysely: sairaudet, leikkaukset, lääkkeet

Koskettelu: pulssin otto (12 pulssia sisäelinten mukaan), ihon kuivuus/nestettä kudoksessa, lämpötila.

Käytännön työssä diagnoosin teko ja oireyhtymien erottelu tapahtuu kolmen ensisijaisen tietoryhmän varassa (tärkeimmät oireet ja merkit, kielen tarkastelu ja pulssin tutkiminen). Näiden teorioiden ja diagnosointimenetelmien sisällön avaaminen on laaja oma kokonaisuutensa, jota toivon myöhemmin voivani avata tarkemmin tässä blogissa.

Kun sairauden alkusyy on Perna/Mahalaukun  heikkous (haima luetaan Pernan kanssa samaan funktioon) tiedämme että haimalle kuuluu verensokerin tasapaino ja kun tasapainoa ei ole, verensokerin epätasapaino vaikuttaa myös aivotoimintaan kuten ajatteluun ja keskittymiseen sekä huonon ruoansulatuksen seurauksena bakteerikannan muutoksiin. Vahvistamalla Perna/Mahalaukkua akupunktiolla  tuetaan kyseisten elinten funktioita sekä suoliston tasapainottumista.

Kyseisen sairauden kohdalla on hajotettava Limaa ja saatava se suolistosta pois sekä saatava verenvuoto lakkaamaan.

Hoidossa huomioidaan ravitsemus. Tietyt ruuat lisäävät Kosteutta ja Limaa ja ne on syytä jättää pois. On myös huomioitava,  mitkä ruoka-aineet ja mausteet pahentavat Kuumuutta tai ylläpitävät tilannetta ja mitkä ruoka-aineet vahvistavat tai ovat neutraaleja tässä kyseisessä tilanteessa. Probioottien käyttö on myös suositeltavaa.

Ehkäisy
Koska tulehduksellisten suolistosairauksien syytä ei tiedetä, mitään ohjeita niiden ehkäisemiseksi ei voida antaa.

 

Sairauden hoito on samalla ehkäisyä.

Kuten yllä olevasta käy ilmi, näillä kahdella lääketieteellä on selvä näkemysero sairauksien syistä:

Mustajoki (2016) toteaa: ”Sairauden syytä ei edelleenkään täysin tunneta. Omahoidolla, esimerkiksi ruokavaliolla, ei suolimuutoksiin pystytä vaikuttamaan. Koska tulehduksellisten suolistosairauksien syytä ei tiedetä, mitään ohjeita niiden ehkäisemiseksi ei voida antaa.”

Kiinalaisen lääketieteen näkökulmasta ajatellaan: ”Kun elimistöön kertyy Kosteutta ja Limaa  (alusta tulehdukselle), se aiheuttaa myös kipuja (nivelkivut) ja tukoksia (kipu, verenvuoto).”

Selkärankareuma mainitaan myös Mustajoen kirjoituksessa. Siihen pätee samat diagnosointimenetelmät ja hoitokin on hyvin samantapainen. Reumassa on kyse myös tulehduksesta jota ravintotottumuksilla voidaan muuttaa eli muuttaa suoliston bakteerikantaa ja akupunktiolla vahvistaa tiettyjen elinten toimintaa.

Tieteen kuvalehdessä  3/2016 on mielenkiintoinen kirjoitus, joka käsittelee aihetta  ”suoli käskyttää aivoja”:

–         ”suolistossa syntyy paljon hermoston välittäjäaineita, kuten dopamiinia, joka osallistuu tunteiden kuten mielihyvän ja vireystilan säätelyyn”

–         ”ihmisen koko serotoniinimäärästä onkin peräisin suolesta yli 90% ”

–         ”rasvainen, makea ruoka lisää pahoja bakteereja”.

Kiinnostavaa tässä on, että kirjoituksen lähestymistapa on länsimais-lääketieteellinen,  mutta se lähenee  kiinalaisen lääketieteen yli 2500 vuotta voimassa olevia teorioita sairauksien synnystä.

Kokemusperäisesti olen sitä mieltä, että tunteilla, ravinnolla ja suoliston hyvinvoinnilla on vahva keskinäinen yhteys.

Lähteitä:

Mustajoki Pertti. Lääkärikirja Duodecim 19.1.2016, sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00088

Hytönen Elina. Lohikäärmeen lääketiede. Mestari-Offset Oy, Vantaa (paino), 3. painos 1998.

Kirchhof Stefan, Chinese Diet therapy. Luennot 2001,  Helsinki.

Kirjoittaja: eija.tuumi@gmail.com

 

Ajatuksia CAM-hoitojen epäspesifisistä vaikutuksista

Kirjoittaja: Jukka Laitakari, professori (emeritus)

Abstraktia

CAM hoitoja pidetään usein marginaalisina vanhoina jäänteinä entisajan hoitokäytännöistä ja tieteellisesti todistamattomina ”uskomushoitoina”, joilla tuskin on spesifisiä vaikutuksia terveydentilaan.

Jos analysoi tarkemmin näiden hoitojen sisältöjä voi kuitenkin huomata niissä niiden mahdollisten spesifisten vaikutusten ohella epäspesifisiä elementtejä, joilla voi olla merkittävääkin potentiaalista tervehdyttävää vaikutusta ihmiselimistöön.

Seuraavassa esitän oman hoitokokemukseni ja eräiden tutkimusten pohjalta alustavan listan CAM-hoitojen epäspesifisistä elementeistä. Niistä  keskusteltiin 2010-luvun alkupuolella Jyväskylän CAM-työryhmässä, jonka mukaan CAM hoito:

  • tarjoaa aitoa kuuntelua hyväksyvässä ilmapiirissä
  • nostattaa mielialaa, luo uskoa paranemiseen
  • lisää itsetuntemusta rakentavalla, kannustavalla ja arvoja selkeyttävällä (values clarification) palautteella
  • rentouttaa kehoa ja rauhoittaa mieltä
  • tarjoaa inhimillistä kontaktia eli sosiaalista tukea
  • tarjoaa hoitavaa kosketusta
  • antaa tilaisuuden tunteiden ilmaisuun, jopa uusien persoonan osien esille tuloon
  • tarjoaa ymmärrettävän selityksen ja konkreettisia toimenpiteitä oireesta/sairaudesta ja sen paranemisesta (plasebo efekti)
  • tarjoaa tietoa ja ymmärrystä omasta elimistöstä ja elintavoista
  • opettaa ja harjoittaa taitoja omahoidosta ja elintavoista (esim. liikunta, ravitsemus, rentoutuminen, stressin hallinta)
  • rohkaisee ja tukee asiakasta vastuunottoon omasta terveydestä omahoidon ja elintapamuutosten muodossa

Tämän kaltaisten elementtien yhteisvaikutusta voisi hyvällä syyllä kutsua empowermentiksi eli voimaannuttamiseksi, joka on terveyden edistämisen avainkäsitteitä.

Asiakas voi hoidon jälkeen kokea suurtakin helpotuksen ja voiman tunnetta ja olla motivoitunut pitämään huolta itsestään, vaikkei objektiivisilla terveys- tai käyttäytymismittauksilla hänessä vielä havaittaisikaan muutosta.

Voimaannuttamisen ajatus

Herää ajatus, että voimaannuttamista voisi hyvinkin pitää CAM hoitojen keskeisenä tavoitteena ja niiden vaikuttavuuden mittarina. Mainittakoon, että terveyden edistäminen (Health Promotion) on virallisessakin terveydenhuollossa hyväksytty vuonna 1986 Ottawassa lanseerattu käsite ja terveydenhuollon työmuoto.

Useimpien em. elementtien voidaan loogisesti päätellä vaikuttavan tietyissä oloissa terveyteen tai niiden vaikutus on tietynlaisissa tutkimusasetelmissa todettu näyttelevän roolia tervehtymisprosessissa.

Seuraavassa muutama esimerkki em. elementtien vaikuttavuuspohjasta. Sosiaalisten kontaktien eli sosiaalisen tuen terveyttä tuova merkitys on kiistatta todettu sadoissa pitkittäistutkimuksissa. Uuden alan psykoneuroimmunologian voi nähdä selittävän osan em. elementtien potentiaalisista vaikutuksista.

Itse Rosen-hoitajana olen omin silmin todennut hoidon joskus antavan voimakkaan stimuluksen piilossa olleiden tunteiden esille tuloon. Voice Dialogue –fasilitoijana olen toisinaan havainnut oireiden häviävän, kun asiakasta on ohjattu siirtymään osapersoonasta toiseen.

Em. elementtien esillä olo ja vaikutukset eivät suinkaan ole CAM- hoidoissa itsestään selvyys. Ne riippuvat hoidon tyypistä, sisällöstä, hoitajan persoonasta, asiakkaan tarpeista ja tilasta, hoitajan ja asiakkaan keskinäisestä vuorovaikutuksesta eli kaiken kaikkiaan hoitotilanteen kokonaisuudesta. Esimerkiksi sosiaalisen tuen vaikutus voi olla minimaalinen, jos asiakkaan sosiaalinen verkosto on jo entuudestaan toimiva. Tylysti käyttäytyvä hoitaja voi eliminoida tyystin tämän elementin, jopa kääntää sen vastakohdakseen.

Yksittäisellä elementillä voi hoitotilanteessa olla varsin vähäinen vaikutus asiakkaaseen, mutta useat elementit yhdessä tultuaan toistetuiksi useassa hoitotilanteessa, voivat yhdessä muodostaa tärkeän stimuluksen tervehtymiselle. Tämä selittänee sen, miksi ihmiset hakeutuvat näihin hoitoihin ja vannovat niiden tehoon.

Tässä ei ole otettu kantaa hoitojen spesifisiin vaikutuksiin, joista niistäkin alkaa tihkua tutkimustietoa. Hoitojen ja hoitosarjojen vaikutus voi olla erityisen merkittävä erityisesti silloin kun sairastumisprosessi on vasta alullaan tai tervehtymisprosessi on jo pitemmällä eli kun ihminen on tilanteessa, jossa hän ei ole varsinaisesti ”sairaana” vaan kokee lähinnä epämukavuutta (dis-ease) ja lieviä oireita.

Kun työkalupakista puuttuu välineitä

Virallinen terveydenhuolto, erityisesti lääketiede ei näitä tilanteita kovin usein kohtaa ja jos kohtaa, sillä ei ole työkalupakissaan selkeitä keinoja auttaa ihmistä. Tässä on eräs perustelu sille, että CAM-hoidot voisivat mielekkäästi palvella tervehtymisprosessin kokonaisuutta.

Esitetty lista CAM hoitojen elementeistä ei pyri olemaan mitenkään lopullinen. Olisi mielenkiintoista kuulla eri CAM- hoitajien käsityksiä em. elementtien listasta ja kokemuksia niiden vaikutuksista. Olisi hienoa, jos listan elementtejä voitaisiin vielä kehittää ja muotoilla mahdollisimman yleispäteviksi.

Lista voisi antaa impulssin mielekkäälle tutkimustyöllekin. Kattavien asennemittareiden ja haastattelujen ym. keinoin voitaisiin elementtien mukana olo ja vaikutus pyrkiä todentamaan yksittäisissä CAM- hoitotilanteissa.

Voisi odottaa, että monien selvitysten pohjalta alettaisiin löytää vastauksia kysymyksiin missä hoidoissa, missä olosuhteissa ja missä ongelmissa CAM-hoidot parhaiten toimivat.

Vastaukset tällaisiin kysymyksiin voisivat valottaa CAM hoitojen todellista merkitystä terveyden edistämisen kokonaisuudessa ja auttaa siirtämään niitä Suomessakin pois niiden nykyisestä marginaalisesta asemasta.

jukka.laitakari@saunalahti.fi

Kaksi kongressia Euroopassa

Kansainvälinen integratiivisen terveyden ja lääketieteen kongressi Stuttgartissa kesäkuussa 2016

icihm-header3_

Join an international community of healthcare professionals at the 2016 International Congress for Integrative Health & Medicine in Germany, June 9-11, 2016!

Lecturers will highlight the latest clinical approaches, successful integrative care models from around the world and integrative health research. Special topics on chronic noncommunicable diseases and antibiotic resistance demonstrate the alignment of the integrative health community with World Health Organization (WHO)’s global initiatives.

http://icihm.org/en/

Integratiivisen lääketieteen Euroopan kongressi Budapestissa syyskuussa 2016

Budapest adc1fe_1461abd7a97d46cbbd9dad4a4e4ce14f

9th European Congress for Integrative Medicine
ECIM 2016 Global Summit on Integrative Medicine and Healthcar, Hungary September 10-11, 2016.

Exploring the Evidence Base for Integrated and Sustainable Research, Healthcare and Workforce for Patients

http://www.ecim2016budapest.com/#!general-information/c1une

 

Narratiivinen lääketiede – silta eri hoitonäkemysten välillä, osa 2

Kirjoittaja: Kati Sarvela, HLL, tietokirjailija, hypnoterapeutti, mindfulness-ohjaaja

Puut ja aamukuu

Uuden ajan lääkärit ja persoonalähtöinen hoitaminen

Uuden ajan lääkärillä, monikulttuurisessa ja -arvoisessa maailmassa, tulisi olla persoonalähtöisen hoitamisen taitoja. Ne ovat niitä lääkärin parantavia rituaalisia kykyjä, joita lääkärit ovat omanneet jo vuosituhansia.  Tällaisessa järjestelmässä, paitsi potilas ja lääkäri, myös eri alojen terveydenhuollon ammattilaiset ovat kunnioittavassa dialogisessa suhteessa toinen toisiinsa.  He hyväksyvät kaiken tiedon epävarmuuden ja monenlaiset parantavat hoitoperinteet.

Ideaalisessa tilanteessa moniammatillisessa yhteistyössä pyritään saamaan aikaiseksi mahdollisimman turvallinen ja myönteinen käänne potilaan tarinassa, ja kannustetaan ihmistä itseään ottamaan yhä enemmän vastuu omasta sairaustarinastaan. Arvostavan dialogin ja hyväksyvän  läsnäolon ilmapiirissä voidaan mahdollisimman potilasturvallisesti yhdistää virallista lääketiedettä täydentäviin hoitoihin.

Kun lääkäri antaa persoonalähtöistä hoitoa, hän:

1) ymmärtää, että ihmisruumista voi katsoa paitsi biologisena, myös rituaalisena, henkisenä ja historiallisena kokonaisuutena;

2)  osaa huomioida sairauden kaikki asteet ja muodot, sekä potilaan sairauteen liittyvät sidosryhmät;

3) tajuaa, että hänen toivomansa lopputulos ei ole aina sama kuin potilaan.

4) kouluttaa potilastaan tulemaan tietoiseksi oman sairautensa luonteesta. Hän kunnioittaa erilaisten kulttuurien ja sukupuolten terveyskäsityksiä, ja muokkaa hoitoja niiden mukaan. Hän opettaa potilailleen stressinhallintaa.    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4460744/

Terveyskäyttäytymisen muutos on luova prosessi

Sisäinen muodonmuutos, henkinen kasvu, joka johtaa kestävästi uudella tavalla käyttäytymiseen, on pikemminkin luova prosessi kuin järjen tuote: Sisäisessä psykofyysisessä kehitysprosessissa kirjaimellisesti luodaan uusi minuus http://www.amazon.com/Wired-Create-Unraveling-Mysteries-Creative/dp/B018F05MXQ.

Moni unelmoi sekä terveys- että ulkonäkösyistä olevansa kaksikymmentä kiloa hoikempi, mutta muuten samanlainen kuin ennen. Kestävää terveyskäyttäytymismuutosta ei tapahdu, ellei ihminen löydä uutta identiteettiä. Muutos uuteen identiteettiin merkitsee hallitsevan ”mielen osan”, kokemustilan, muutosta ja sen mukana täydellistä elämäntapamuutosta.

Elämäntapamuutos ei siis ole läheskään aina omaan tahtoon ja faktoihin perustuva rationaalinen päätös. Sen sijaan se on luovuutta.  On elämän suurta rikkautta, että on muitakin parantavia viisausperinteitä, kuin vain biolääketieteellinen tarina. Ihmisen sairaustarinan käänteessä voi olla mukana monenlaisia hoitavia perinteitä.

Itse lääketieteilijänä kunnioitan empiirisanalyyttistä tieteen perinnettä, mutta asetan oman luovuuteni terveyteeni liittyvissä kysymyksissä sen yläpuolelle. Yhdistän luovasti sisällä itsessäni sen, minkä tieteet ovat pirstoneet minussa. Minulle tiede on vain yksi, mutta tärkeä ihmisen luovuuden ilmenemismuodoista. Sen vahvuuksia on realiteettitaju.  Annan omassa elämässäni tilaa monenlaisille parantaville näytelmille, en vain virallisen lääketieteen hoitohuoneissa tapahtuville.

Henkilökohtaisessa elämässäni elämäntapamuutokset kuten alkoholinkäytön vähentäminen ja stressitasoni lasku, eivät ole tapahtuneet rationaalisilla päätöksillä, vaan kokemuksellisella, muodonmuutoksellisella  oppimisella, luovuuteni avulla.

Syöpääni hoidatin virallisen lääketieteen järjestelmän puitteissa, ja olen saamastani hoidosta kiitollinen. Itseni hoivan, tasapainoisemman itseni, parantavan asenteen ja terveellisemmän elämäntavan löysin muista perinteistä (mm. itsehypnoosi, mindfulness, taideterapeuttiset menetelmät, EFT ). Nämä perinteet kunnioittavat minua kokemuksellisena persoonana, omaa tarinaani aktiivisesti luovana ihmisenä.

Karkeasti ottaen akuuteissa tilanteissa länsimainen lääketiede on yleensä peittoamaton, mutta kroonisissa sairauksissa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä täydentävät hoidot näyttävät kyntensä.  Sillä, että ihminen kokee voivansa vaikuttaa itse omaan terveyteensä, proaktiivisuudellansa, on myönteinen vaikutus ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Kaaoksesta uuteen järjestykseen

Luovan itseämme eheyttävän muutosprosessimme käytössä on koko elämän erilaisten henkisten ja terveydenhoidollisten viisausperinteiden, tieteiden ja taiteiden kirjo. Itsemme uudestaan luonnista seurauksena on kestävä elämäntapamuutos.  Joskus sairaus saattaa luoda otollisen tilaisuuden uuden identiteetin synnylle, luomalla kaaoksen vanhaan minuuteen.

Kaaoksesta on mahdollista nousta uusi järjestys.  Tässä muutostyössä hyödymme monenlaisia viisausperinteitä edustavista parantajien ammattilaisista. Molemmat syöpäni (melanooma, rintasyöpä) veivät vanhan identiteettitarinani kaaokseen, ja jouduin luomaan itseni uudelleen. Sairauskokemuksistani löysin itseäni kokonaisvaltaisesti parantavat tarinani käänteet. Lainaten rakkaan vertaisystäväni sanoja: ”Kenellekään en toivois, vaan poiskaan en vaihtais…”

Ilman syvempää itseymmärrystä ja tunnetilojen tiedostamista, meissä jyllää tiedostamattomia ristiriitaisia voimia, jotka saavat meidät esimerkiksi stressaantumaan ja käyttäytymään ruumiimme edun vastaisesti (mm. epäterveelliset addiktiot).  Toki stressin takana saattaa olla työelämän ristiriidat tai kohtuuttomat vaatimukset. Voimme kuitenkin hyvin usein valinnoillamme, tunnetaidoilla ja tietoisuutemme ohjaustaidolla olla vaikuttamassa siihen, että kasvamme ihmisinä ja saamme oman stressitasomme laskettua.

Mitä vähemmän olemme tiedostavia, eli mitä vähemmän olemme tehneet esitietoista tietoisuuden materiaalia tietoisiksi, sitä enemmän tiedostamattomat voimat meissä jylläävät. Kun meillä ei ole tietoisuustaitoja, emme ohjaa tällöin taitavasti ja terveyttämme edistävästi tilojamme, vaan ne voivat ohjata tietämättämme meitä. Hallitsemattomat ja tuntemattomat tunnetilamme voivat pistää meidät käyttäytymään addiktiivisesti, esimerkiksi hukutamme itsemme työhön, tai juomme tai syömme liikaa.

Kuinka paljon vähemmän ihmisillä (myös terveydenhuollon ammattilaisilla itsellään) olisikaan sairauksia, mikäli ratkaisut terveyskäyttäytymiseen olisivat kiinni vain faktojen tietämisestä. Niin kauan kuin emme osaa eritellä sisäistä maailmaamme, tiedostamattomat voimat jylläävät meissä.

Parantavat mahdollisuudet

Suuri osa potilaista, jotka kääntyvät täydentävien ja joskus myös vaihtoehtoisten hoitojen pariin, ymmärtävät todellisuuden moninäkökulmaisuuden ja erilaiset parantavat mahdollisuutensa. He tietävät, että jos he haluavat muuttaa itseään ja kohentaa kokonaisvaltaista terveyttään, heidän täytyy oppia kuuntelemaan omaa ruumistaan ja ottaa oman identiteettitarinansa muokkaamisessa käyttöön monenlaisia viisausperinteitä.

He voivat esimerkiksi aktivoida draamallisissa parantavissa näytelmissä omia luontaisia parantavia voimiansa (salutogeneesi). Parantavia rituaalisia näytelmiä ei näytellä (onneksi) pelkästään virallisten hoitolaitosten vastaanotoilla.

Enemmistöllä täydentävien hoitojen käyttäjistä on onneksi myös realiteettitajua, mutta kaikilla valitettavasti ei.

Tulevaisuuden haasteet

Tulevaisuuden haasteemme on se, kuinka voidaan yhdistää mahdollisimman potilasturvallisesti täydentäviä hoitoja virallisen lääketieteen perinteiseen.

Kaikilla ihmisillä ei ole vielä riittävää koulutusta ja itseymmärrystä ottaa vastuuta omasta terveydestään ja elämää kannattelevasta identiteettitarinasata. Nämä ihmiset eivät välttämättä osaa tehdä viisaita päätöksiä. Joillakin kansalaisilla saattaa olla kovinkin epärealistinen ja primitiivinen tapa hahmottaa todellisuutta.

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen kenttä on villi, ja sieltä löytyy ammatinharjoittajia, jotka eivät asiallisesti informoi asiakastaan antamansa hoidon luonteesta ja sen mahdollisista riskeistä.

Terveydenhuollon virallisen järjestelmän tulisi seurata, että epäasiallista, potilaan terveyden riskeeraavaa hoitamista, pääsisi mahdollisimman vähän tapahtumaan, olkoon sitten kysymyksessä virallinen lääketiede tai täydentävät hoidot.

Vaikka täydentävien hoitojen aseet eivät ole yleensä yhtä järeitä kuin lääketieteessä,  tulisi ihmisillä olla valitusoikeus myös niistä ja niiden komplikaatiot tulisi tilastoida.

Turvallisuutta lisäisi myös se, että kansalaisia koulutetaan yhä enemmän hyvään realiteettitajuun, tunnetaitoihin ja tietoisuustaidoilla proaktiivisuuteen, itsetuntemukseen ja oman ruumiinsa kuunteluun.

Niin kauan kuin emme virallisessa järjestelmässä anna persoonalähtöistä hoitoa, emmekä tunnusta potilaan ruumiin itsemääräämissoikeutta ja monia tapoja olla viisas, voi tällä olla ikäviä seuraamuksia potilaan hoitoon.

Autoritaarisessa ja paapovassa lääkärisuhteessa potilas luultavasti yhä harvemmin on “hoitomyöntyväinen”. Hän ei noudata ohjeita eikä välttämättä syö lääkärin määräämiä lääkkeitä. Pahimmassa tapauksessa katoaa virallisen lääketieteen arvostus.

Avoimuuden aika – unelmaako?

Vaikka täydentäviä  hoitaja Suomessakin yleisesti käytetään, potilaat eivät uskalla kertoa lääkärille käyttävänsä niitä. Esimerkiksi solumyrkkyhoidoilla ja tietynlaisella täydentävien hoitomuotojen suosittelemalla lisäravinteilla voi olla ikäviä yhteisvaikutuksia. Siksi avoin vuorovaikutus on tärkeää.

Usein pelko autoritaarisen lääkärin jyräämisestä on aiheetonta, koska monet lääkärit ovat läsnäolevia ja osaavat kunnioittaa potilaansa tarinaa.

Joskus puolestaan potilaan pelko saattaa olla aiheellista.  Lääkäri ei ole läsnä, eikä ymmärrä terveyden monimerkityksellisyyttä ja erilaisia viisausperinteitä. Hän alistaa ja jyrää virallisen lääketieteen yksipuolisella tarinalla.

Unelmani on, että tulevaisuus on uuden ajan Asklepioksen temppeleiden. Näissä laitoksissa yhdistettäisiin parasta virallista lääketiedettä täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin, kunnioittaen asiakkaan maailmankuvaa ja hänen tarinaansa.

Näissä ”temppeleissä” opettelisimme syömään terveellistä ravintoa, harrastaisimme mielihyvää tuottavaa liikuntaa, kylpisimme, harrastaisimme kulttuuria, ottaisimme vastaan monenlaisia erilaisia virallisia ja täydentäviä hoitoja ja harjoittelisimme sisäisten tuntojemme monipuolista ilmaisua. Tämän tyyppisiä laitoksia alkaa ollakin jo rapakon tapana, esim. Anderssenin syöpäklinikka Teksasissa (https://www.mdanderson.org/).

Kati Sarvela

Sähköposti: esisuomi@gmail.com

Blogi: https://katisar.wordpress.com/

 

 

Narratiivinen lääketiede – silta eri hoitonäkemysten välillä, osa 1

Kirjoittaja: Kati Sarvela, HLL, tietokirjailija, hypnoterapeutti, mindfulness-ohjaaja

Vastuunottoa omasta elämäntarinasta

Jo 1980-luvulla puhuttiin lääketieteessä ”narratiivisesta käänteestä”. Tällä tarkoitetaan lääketiedettä, jossa lääkäriä koulutetaan ottamaan hoitamisessa huomioon potilaan tarina. Aikaisemmin hoitosuhteessa valtaa piti lääkärin näkökulma ja hänen narratiivinsa eli ”kanonisoitu biolääketieteellisen totuuden tarina”, nk. lääketieteelliset ”faktat” ja ”löydökset”.

Kuten monet muut, minäkään en ole välttynyt tunteelta, että sekä politiikassa että mediassa eletään taantumuksen aikaa. Tämä pätee sekä Suomeen että moniin muihinkin maihin.  Kansalaisia yritetään tällä hetkellä painostaa yksisilmäisten asiantuntijoiden kapeaan hierarkkiseen materialistiseen maailmankuvaan. Jopa korkeakouluista rahoitukset yritetään ohjata vain taantumuksellista ajattelua tukeviin opinahjoihin.

Kärjistetysti ajatellen taantumuksellisessa virallisessa hoitojärjestelmässä ajatellaan ideaalipotilaan olevan kiltti ja tahdoton, hoitoputken läpi syötettävä ruumis, vailla omaa tahtoa ja sielua. Potilaan ruumis on esineellistetty hänen itsensä ja lääkärin toimesta biolääketieteelliselle totuuden tarinalle ja toimenpiteiden kohteeksi. Tällaisessa hoitosysteemissä potilaat eivät uskalla tai osaa ottaa vastuuta omasta ruumiistaan ja sen terveydestä.

He antavat vallan itsensä parantamisesta lääketieteelle.

Potilas alistuu passiivisena potilasrooliinsa. Hän ei ole tasavertaisessa dialogisessa vuorovaikutussuhteessa, vaan alistuu yhteiskuntajärjestelmän kanonisoimalle lääkärin tarinalle. Tällaisessa järjestelmässä potilas on huono vastaanottamaan elämäntapamuutoksia, kun lääkäri sellaisia ehdottaa. Potilas toivoo  lääkäriltä yksinkertaisia ratkaisuja – pillerireseptiä tai kirurgisia temppuja.

Kohtaan hammaslääkärin vastaanotollani edelleen näitä potilaita. Kun tarjoan tällaiselle potilaalle erilaisia vaihtoehtoisia hoitomalleja, potilas toteaa, että “Valitse sinä, sinähän se lääkäri olet…”

Narratiivinen käänne

Narratiivisen käänteen jälkeisessä suhdekeskeisessä hoitamisessa, ideaalitilanteessa, lääkäri ja potilas rakentavat yhdessä, dialogisessa humanistisessa suhteessa, yhteisen ymmärryksen potilaan sairaudesta ja sen taustasta. Hyödyntäen länsimaisen lääketieteen perinnettä ja täydentäviä hoitoja, he pyrkivät yhdessä löytämään potilaan tarinaan käänteen, jossa potilas paranee.

Potilaan yksilöllinen persoonallinen tarina aukeaa lääkärille, kun hän on hyväksyvän läsnäolon tilassa.  Hyväksyvän läsnäolon tilassa hän myös aktivoi myönteisesti parantavia lumevoimia potilaassaan.

Vuorovaikutuksellisessa parantavassa suhteessa sovitaan yhteisymmärryksessä virallisen lääketieteen toimenpiteistä , elämäntapamuutoksista ja mahdollisista täydentävistä hoidoista. Potilaan ja lääkärin maailmankuvat kohtaavat. Tässä tasavertaisessa hoitosuhteessa potilas itse ottaa vastuun terveyskäyttäytymisestään. Hän kasvaa yhä enemmän itseohjautuvaksi terveyskäyttäytymisestään vastuuta ottavaksi ihmiseksi.

Onnistuneessa vuorovaikutuksellisessa persoonalähtöisessä prosessissa (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4454449/), tasavertaisessa kohtaamisessa, potilas saa olla hoitohuoneessa omana itsenään, ihmisenä, ilman mitään luokittelua.

Ihanteellinen parantava kohtaaminen toteutuu parhaiten silloin, kun molemmat, lääkäri ja potilas, ovat hyväksyvän läsnäolon tilassa (mindfulness) ja heidän identiteettinsä eivät ole jäykät, vaan joustavat. (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15681881)

Onnistuneella kohtaamisella on myönteinen lumevaikutus potilaan terveyteen, hänen ”sairaustarinaansa”. Tapahtuu ”kemiallinen reaktio” ja molemmat oppivat ja ovat tämän kohtaamisen jälkeen muuttuneita ihmisiä. Potilaan tarina saa myönteisen käänteen.

Kokonaisvaltainen ihmisen hoitaminen ei ole vain biologisia lääketieteellisiä temppuja, vaan se on parhaimmillaan yhteinen parantava kokemus. Toki näyttöön perustuva tiede tarjoaa ensiarvoisen tärkeitä menetelmiä lääkärille, mutta hyvä lääkäri on kautta aikojen tiennyt, että parantaminen on paljon muutakin kuin vain näyttöön perustuvan lääketieteen soveltamista. Suuri osa lääkärin toimenpiteistä on edelleen muunlaisia kuin näyttöön perustuvia.

Potilaansa kohtaava lääkäri on osannut kautta aikojen hyödyntää lumetta. Näin asian kuuluu ollakin. Lääkärintyö on myös taidetta, luova vuorovaikutuksellinen persoonalähtöinen suhde, jossa potilaan tarina aukeaa. Lääkäri hyödyntää parantaessaan sekä näyttöön perustuvaa tiedettä, että omaa kokemuksellista viisauttansa spontaanissa draamallisessa vuorovaikutuksessa potilaansa kanssa.  Tapahtuma ei ole vain näyttöön perustuva projekti, vaan pikemminkin ainutkertainen luova tarinallinen prosessi, jossa ihminen voi hyödyntää tiedettä, taidetta ja kokemusperäistä viisauttansa.

Jatkuu…

Kati Sarvela

Sähköposti: esisuomi@gmail.com

Blogi: https://katisar.wordpress.com/

 

Ylen Puoskariprojekti ja Pojat

Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat viikon verran olleet yleisradion suosikkiteema. Voisi jopa ajatella, että kyseessä oli Puoskariprojekti, jolla on tavoite, resurssit, erikseen suunniteltu alku ja loppu, kuten projekteilla yleensä on. (Tämä teksti on muuten julkaistu myös täällä http://liinanblogi.com/, osa Liinanblogin lukijoista ilmoitti, etteivät he jostain teknisestä syystä pysty siellä tekstiä kunnolla lukemaan. Käytössäni ei ole tietotekniikan asiantuntijaa, joka ratkaisisi ongelman, joten julkaisen jutun myös tässä blogissa).

Mutta asiaan…

Puoskariprojektin suunnitteluvaihe on alkanut jo viime vuoden puolella. Hanke tuli toteutusvaiheeseen 30.1.2016. Se on edelleen meneillään. Sen tavoitteena on valistaa kansaa vaaroista, joita epävirallisista eli terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella käytettävistä täydentävistä hoitomuodoista ihmisille on. Kansanvalistuksella on kylläkin myös terveyspoliittinen tavoite, jota en tässä lähde avaamaan. Käytän tässä kirjoituksessa jatkossa täydentävästä ja vaihtoehtoisesta hoitomuodosta lyhennystä TVH tilan säästämiseksi.

TVH:n ongelmat, joista kansaa nähdään tarpeelliseksi valistaa, on Projektissa määritelty seuraavasti:
1. Vaikuttava hoito viivästyy, jos käyttää TVH:ta, se on ongelma vakavissa sairauksissa
2. Potilaat korvaavat lääketieteellisen hoidon TVH:lla, mikä on vaarallista
3. TVH on huijausta, ihmiset menettävät rahansa
4. TVH on tiedevastaisena haitallista, koska kaikki virallinen hoitaminen perustuu tieteeseen
5. TVH:n hoitovaikutus on pelkkää plaseboa

Vaikuttaa monen mielestä tärkeältä ja kannatettavalta hankkeelta, vaikka yksikään yllä olevista kohdista ei pidä paikkaansa. Tutkimustiedot eivät tue noita väitteitä. Mutta ei se mitään, tehdään silti Projekti!

Kuvaan tässä jutussa tuon parhaillaan jatkuvan Projektin kulkua, jonka tuloksena pitäisi olla kansalaisten tietojen ja ymmärryksen lisääntyminen siitä, että TVH vaikuttaa ihmisiin haitallisesti (kohdat 1-3) ja se on epätieteellistä ja tehotonta (kohdat 4 ja 5). Tuloksia voidaan arvioida mittaamalla, ovatko kansalaisten tiedot TVH:n vaaroista ja niiden tehottomuudesta projektin tuloksena lisääntyneet.

Muistutan, että tässä on nyt kyseessä teoreettinen hahmotelma Projektin kulusta, ei tosiasioiden kuvaus. Olen itse ollut mukana tässä hankkeessa statistina, jolle Projekti teoriani mukaan määritteli ennakkoon paikan näytelmässä. Minulla ei ole konkreettisia todisteita mistään, enkä niitä tarvitsekaan, koska esitän teorian.

Kuka on projektin omistaja?

Tämä on hankala kysymys. Sitä on vaikea yksiselitteisesti määritellä muiden kuin projektisuunnittelun ydinryhmässä olevien. Mutta voi olla, että omistaja ei ole edes konkreettinen ihminen tai organisaatio. On nimittäin vaikea kuvitella että se olisi Yle, koska eihän sen leipä riipu siitä, miten ihmiset terveyttään hoitavat. Sehän vain tiedottaa toimittajiensa avulla. Toimittajien taas kuuluu eettisten sääntöjensä mukaan toimia puolueettomasti, erityisesti kun kyseessä on kiistanalainen aihe.

Hankkeen työvälineiden (journalististen tuotteiden) perusteella voisi loogisesti päätellä, että Projektilla ei ole konkreettisesti määriteltyä johtoryhmää. ”Johtoryhmäksi” on muotoutunut Ylen sisällä vallitseva vanhahko ja hieman luutunut asenneilmasto, jossa heijastuu positiivisen mielenkiinnon puute täydentäviin terveysnäkemyksiin, jotka ovat nouseva teema kansainvälisessä keskustelussa (Esim Yhdysvaltain Kansallisessa terveysinstituutissa, aiheesta enemmän kirjassa Aarva 2015, jonka tiedot alla).

Asenneilmastoon pyrkivät vaikuttamaan erilaiset yhteiskunnalliset toimijat, kuten poliitikot, teollisuus ja yrittäjät, tutkijat, ammattilitot ja muut eturyhmät. Projektin taustalla on supervahvaa lääketiedeinstituutiota edustavan pienen ryhmän (mukana mm. Hannu Lauerma, Markku Myllykangas, Simo Räisönen) epämääräinen hätä ja ahdistus maailman ja tässä erityistapauksessa terveydenhuollon muuttumisesta hallitsemattomaksi. On sotet ja kilpailutukset. Ja kaikenlaista uudistusta ja uusia oivalluksia tieteessäkin. Ammatit muuttuvat yhteiskunnan muutosvirrassa.

Käynnistäjinä Lauerma ja Räisänen

Projekti käynnistyi 30.1.2016, jolloin Yle uutisten nettisivut julkaisee Satu Miettisen toimittamat kaksi juttua: Yle uutiset Analyysi: Miksi uskomushoitoja ei valvota – Puoskarilaki jäänyt jo neljän ministerin kaappiin ja Yle uutiset. Kaksi syöpää selättänyt tiedemies Simon Flint käy ristiretkelle homeopatiaa vastaan. 30.1.2016.

Niissä tiivistyy Projektin sanoma: TVHt ovat vaarallisia ja tehottomia, joten niiden käyttöä on rajoitettava haavoittuvilta ihmisryhmiltä.

A-Talkin viime torstain (4.2.2016) keskusteluohjelma oli osa tätä Projektia, jonka prosessimallin esitän alla. Joku voi nyt todeta, että ajatteluni on eriskummallinen. Voi olla. Tämä onkin vain teoreettinen malli, jonka totuudellisuutta voisi testata tutkimalla A-Talkiin johtanutta journalistista prosessia Ylessä ja kumppaneiden yhteisöissä ja selvittämällä mitä tapahtui ja ketkä olivat vaikuttavia toimijoita prosessin eri vaiheissa. Ehkä joku ryhtyykin tähän. Teoria ainakin on kiinnostava ja looginen. Siinä on seitsemän kohtaa.
A.  Ongelman luonti. Luontaishoidot-aiheen ympärille kehitetään ongelma, joksi tiivistyy asiantuntijoita kuulemalla ja toimitusprosessissa ”puoskarilain puute”. Tätä kautta voidaan nostaa julkisuuteen TVHn ongelmat (kohdat 1-5 tämän jutun alussa). Puhutaan edelleen uskomushoidoista, vaikka termiin ei taida enää uskoa kukaan. Luodaan julkisuutta todistamaan, että aihe on ajankohtainen.
B.  Valmistelu. Tehdään ”analyysi” puoskarilain makaamisesta vuosia ministeriön pöydällä. Viitataan ”tappajapotilaisiin”, jotka murhaavat koska syövät yrttivalmisteita eivätkä mene hoitoon. https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/01/31/tappajapotilailla-ajetaan-puoskarilakia/
C.  Varmennus.”Analyysiä” tukemaan otetaan biolääketieteilijä Simo Räisäsen perjantaina (5.2.2016) ilmestynyt kirja “Nykyajan poppamiehet”, ja julkaistaan siitä ja Räisäsestä 30.1.2016 laaja kuvakertomus Ylen sivuilla. Siellä Räisänen puhuu yksisarvishoidoista, jotka sitten, kas kummaa, ovat mukana myös torstain A-Talkissa”! Mietin itsekseni, että mitähän tuollaiset ”hoidot” oikein ovat, en ole koskaan ennen kuullutkaan sellaisista.
D. Tieteellinen varmistus. Samaan aikaan, aivan kuin sattumalta Akuutissa julkaistaan ”asiaohjelma” vaihtoehtohoidoista (1.2.2016), jossa kiviterapian ja kuolleitten henkien ei mitenkään voitu katsoa lähtökohtaisestikaan kuuluvan lääketieteeseen. Yksi tutkijanainen oli jo ohjelmaa suunniteltaessa roolitettu enkelihörhön asemaan ja näin saatiin alan tutkimuskin näyttämään huuhaalta. Ohjelma esitetään uusintana sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15. Kannattaa katsoa tätä Projektisilmälasein, niin silloin ymmärtää, miksi sen asiasisältö on surkea.
E.  Luodun ongelman uudelleen löytäminen. Sitten vaan odotetaan julkista debattia lehdissä ja muualla mediassa. Harmillista, sitä ei tulekaan. No ei sen niin väliä. Onhan tässä kuitenkin ollut monta ohjelmaa uskomushoidoista, joten on tullut tarve ottaa puoskarilaki-aihe A-Talkiin. Ylen itsensä synnyttämä ongelma muuttuukin tärkeäksi yhteiskunnalliseksi aiheeksi! ”Näi se käy”, sanoisi tähän Kurt Vonnegut.
F.  Ongelmasta keskustelu. Tehdään siis A-Talk, koska ”julkisuudessa näistä uskomushoidoista on ollut niin paljon keskustelua viime aikoina”!
G.  Ratkaisuyritys. Tarina ei pääty torstain keskusteluun eikä sunnuntain Akuutti-ohjelman uusintaan, vaan sitä yritetään vatvoa vielä netissä, jonka jälkeen näyttämölle saapuu mitä todennäköisimmin Pelastaja-Sankari. Hän tai he esittävät ratkaisun TVH:n vaarallisuusongelmaan. Ongelmahan se on, koska siitä on ollut niin paljon julkisuutta! Pelastaja-Sankari on ehkä joku viranomainen tai muuten virallista pelastuslinjaa edustava ihminen tai organisaatio, joka kertoo, miten näihin hoitomuotoihin pitää suhtauta ja kuka tietää ”totuuden”. Mielenkiintoista katsoa kuka tai keitä he ovat.

Oma roolini tässä näytelmässä

Akuutti 1.2.2016. Minua pyydettiin tammikuun alkupuolella Akuutin ohjelmaan vaihtoehtohoidoista haastateltavaksi. En vielä silloin ymmärtänyt, että osallistun Projektiin tietyssä, ennalta määrätyssä roolissa. Pitkästä haastattelustani toimittaja Lasse Tuorila poimii kaikkein typerimmät palat. Mitään TVHjen tutkimukseen liittyvää haastattelustani ei tule ohjelmaan. Muut kaksi haastateltua on asetettu fiksun rooleihin ja he puhuvat tutkimuksesta. Linkki ohjelmaan: http://areena.yle.fi/1-314211.

Toinen heistä esitetään biolääketieteilijän prototyyppinä. Hän aloitta. Heti ohjelman alussa hän määrittelee, mikä ei missään nimessä voi olla lääketiedettä. No, useimmat TVHt eivät tietenkään ole lääketiedettä, joten bio-miehen argumentoiti asiasta on turhaa, mutta luomalla vastakkainasettelua TVHt voidaan jälleen kerran retorisesti osoittaa huuhaaksi. ”Näin se käy”, sanoisi taas Kurt Vonnegut.

Bio-mies siis aloittaa ohjelman ja määrittelee sen arvot. Hän myös lopettaa pätkän esimerkillä, joka vahvistaa biologisen lääketieteen mainetta ja samalla leimaa TVHt ”kuolleitten hengiksi” tai muuksi hölynpölyksi.

Näin on luotu tieteen lippulaivaa ohjaava Prinssi (bio-mies) ja enkeliterapioihin hurahtanut Roisto (naishörhö)!

Akuutti-ohjelmaa seuraavana aamuna (2.2.2016) puhelimeni soi ja minua pyydettiin A-Talkiin (4.2.2016), jossa oli tarkoitus keskustella puoskarilaista.

A-Talk. Minua pyydettiin siis asiantuntijaksi keskusteluohjelmaan. Kerroin, että en tiedä sellaista puoskarilakiluonnosta olevan olemassakaan ja että en muutenkaan tunne lainsäädäntöasioita hyvin. Olen tutkija ja olen selvittänyt, miten täydentäviä hoitoja käytetään meillä ja maailmalla ja mitä hyötyä ihmiset ovat niistä saaneet yms. Pyytäkää jotakuta muuta, sanoin.

Sovittiin, että mietitään ja palataan asiaan, jos on tarvetta. Iltapäivällä 2.2.2016 puhelin taas soi. Nyt Talkin aihe ei enää ollutkaan niin paljon lainsäädäntö, vaan ilmiö yleensä ja keskustelu näiden hoitojen käytöstä. Toimittaja Jan Andersson sai puhutuksi minut mukaan, kun antoi ymmärtää, että ohjelmassa on tarkoitus keskustella asiallisesti, mutta kriittisesti TVH:sta, niiden luonteesta ja hieman sääntelyn tarpeestakin. Mukaan oli tarkoitus tulla joku Lääkäriliitosta tai joku lääketieteilijä joka vastustaa täydentäviä hoitoja. Minusta se oli hyvä idea. Lääkäriliittohan on näkyvin TVH:n vastustaja. Tulisi asiallista keskustelua, ajattelin.

Tiesin kyllä, että sosiologi Markku Myllykangas on myös mukana, mutta ajattelin, että jos toinen vastustaja on terveysalan ammattilainen, joka tietää asiasta jotakin, niin ehkä voidaan keskustellakin.

llalla minulle ilmoitettiin, että ohjelmaan tulee minun ja Markun lisäksi Jani Kokki, syöpäänsä myös lääkkeettömästi hoitanut tanssija sekä lähihoitaja Teemu Hiilinen.

Ihmettelin Anderssonille tätä seurakuntaa. Kysyin, kuka näistä tuntee täydentävien hoitojen käyttöä, yleisyyttä, vaikutuksia ja lainsäädäntöä, josta keskustella. Ei vastausta. Tiedän, että itseni lisäksi ei kukaan näistä.

Mutta ajatuspa olikin kuulemma muuttunut. Kokki ja Hiilinen olisivat ”enemmän tavallisen kokija roolissa. Ei ole tarkoitus mennä (hoitajien) pätevyysvaatimuksiin ja lainsäädäntöön niin paljon, että osallistujia pitäisi valita sen perusteella”, toimittaja kirjoitti sähköpostiviestissään.

Ehdotin vielä kertaalleen, että ottaisivat jonkun Lääkäriliitosta, joka tietää näistä asioista, Pohdin, että Kokin syöpäsairauden hoidosta ja Kokin kokemuksista keskustelemassa olisi hyvä olla myös lääkäri, vaikkapa Hannu Lauerma. Lauerma ei kuulemma päässyt. Lopulta ehdotukseni ei sopinut toimituksen kaavailuihin. Keskustelijoiden roolit oli näemmä määritelty jo ennakkoon. Ei sinne ollut suunniteltukaan ketään oikeasti asiasta tietävää. Idea oli kai saada aikaan pöhinää ja tunteiden paloa.

A-Talkin tarkoitus

Kun kysyin toimittajalta, mihin ohjelmalla pyritään, hän ei sanonut, että tuomaan uusia näkemyksiä siitä, mikä voisi olla täydentävien hoitojen paikka ihmisten terveydenhoidossa tilanteessa, jossa suuri osa ihmisiä joka tapauksessa käyttää niitä, sanoi Lääkäriliitto ja sosiologi mitä tahansa. Ei, vaan toimittaja sanoi, että ohjelma pyrkii ”keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta”. Siis keskustelemaan aiheesta, jonka Yle itse oli tehnyt ajankohtaiseksi. Ja vahvistamaan mielikuvaa TVH:n huuhaa-luonteesta. Niinkö?

Tässä tarkoituksessa Myllykangas ja Hiilinen olivatkin avainhenkilöitä, joista kumpaakaan ei mitenkään voinut korvata järkevillä asiantuntijoilla. Myllykangas ainakin on tunnettu ikävän ilmapiirin luoja loukkaavilla, tökeröillä ja toista ihmistä halveksivilla sanoillaan. Hiilinen taas pyrkii politiikkaan, joten mikä tahansa julkisuus on tärkeää.

Kun tämän ymmärsin viime tiistain kääntyessä iltaan, päätin olla menemättä mukaan ohjelmaan. Ei ole minun asiani rähjätä Myllykankaan kanssa, varsinkin kun tiedän, että hän on ainakin kolmessa sanomalehdessä (Hesari, Aamulehti ja Kuopion kaupunkilehti) haukkunut minut todella törkeästi ja valehdellen siitä, mitä ajattelen ja mitä olen kirjoittanut. Annan hänelle anteeksi, koska eihän ihminen typeryydelleen mitään voi, jos ei itse halua. Hän ei halua.

Totta vai valetta?

Ohjelman otsikko oli Vaihtoehtohoitoa vai valetta? Vieraina lääkäri ja homeopaatti Liisa Sulkakoski, Hunks-tanssija Jani Kokki, dosentti Markku Myllykangas ja lähihoitaja Teemu Hiilinen. Sitä mainostettiin ennakkoon teemalla ”Pitäisikö uskomushoitoja säädellä nykyistä tarkemmin?”

Valitettavaa on, että A-talkin tavoite ei alun perinkään ollut avoin, kriittinen, mutta asiallinen keskustelu, vaan pöhinän luominen. Myllykangashan ei keskustele, ei argumentoi, vaan käyttää yksinkertaisia ja karkeita retorisia keinoja toisten mustamaalaamiseen. Jos ohjelma olisi halunnut levittää TVH:sta asiatietoa, keskusteluryhmässä olisi ollut TVH:sta jotakin tietäviä räksyttävien Myllykankaan ja Hiilisen tilalla.

Mukaan ei otettu ehdotuksestani huolimatta Suomessa alan lainsäädäntöä ja sen kehittämistä parhaiten tuntevaa Irene Äyräväistä, joka on luontaishoitoalan keskusjärjestön puheenjohtaja ja parhaillaan valmistelee ryhmänsä kanssa alaa koskevaa lakiluonnosta. Mukaan suostunut Liisa Sulkakoski esiintyi hyvin ja asiallisesti sitä huolimatta, että lääketieteen lippua heiluttelevat partiopojat suorastaan halvensivat tämän ammattitaitoisen lääkärin pätevyyttä. Myös Jani Kokki oli positiivinen esimerkki rohkeasta, itsenäisestä ja valoisasta ihmisestä.

Jan Andersson veti minusta ohjelman hyvin. Hän antoi kaikkien sanoa sanottavansa. Ei se hänen vikansa ollut, että kunnollista keskustelua ei tullut. Näillä eväillä ei voinutkaan tulla. Mutta jokainen katsoja kyllä pystyi ihan itse päättelemään, mitä kunkin osallistujan väittämistä uskoo ja mitä ei.

Samantapaisesta asiasta on kysymys myös siinä, saako ihminen itse valita hoitomuotonsa vai ei, ja kuka rajoittaa mitäkin tässä yhteiskunnassa.

Laajakatseisuutta on, mutta piilossa

Selvää lienee, että biolääketieteen elähdyttämän lääkärikunnan taholta Liisaa tullaan mollaamaan sanomistensa vuoksi. Sama kohtalo olisi ollut minulla, jos sinne olisin mennyt. Myllykangas on tosin pitänyt tästä asiasta huolen jo syksystä 2015 lähtien.

Terveydenhuoltohenkilökunnassa on paljon laajakatseisia ihmisiä, jotka eivät lokeroi lääketieteeseen nojaavia ja muita vaikuttaviksi todettuja hoitamisen tapoja sen perusteella, nojaavatko ne fysikaalis-biologiseen ihmiskäsitykseen.

He ymmärtävät mielen, tunteiden ja tietoisuuden valtavan voiman kaikessa paranemisessa. He tajuavat, että keho ja mieli ovat samaa kokonaisuutta ja hyväksyvät lääketieteen epävarmuuden (mikään tieteellinen ”totuus” ei ole aivan varmaa) ja siksi myös mahdollisuuden, että toisenlaisiin teorioihin nojaavista hoitotavoista voi potilaalle myös olla hyötyä. Mutta nämä ihmiset joutuvat nyt vaikenemaan panettelun ja ehkä jopa työpaikan menettämisen pelossa. Sen verran vahva lääketiedeinstituution valta on. Se pyrkii määrittelemään mikä on parantamisen tiedettä ja millaiseen tutkimukseen hoitaminen maassamme saa nojata. Ajatuksen ja sanan vapaus ei tässä kohtaa ehkä ole aukoton.

Vastustaako arkkiatri täydentävää hoitamista?

Missähän ihmeen murroksessa tässä ollaan, kun A-Talkin mielenkiintoa herätettiin asettamalla klipeissä vastakkain arkkiatri Risto Pelkonen ja yksittäinen vyöhyketerapeutti? Arkkiatri, joka edustaa lääkärikunnan ylintä ja arvostetuinta kaartia ja vaarallisen outohoitajan rooliin asetettu vyöhyketerapeutti, joka edusta hoitamisen marginaaliryhmää. Jälleen turhaa ja tavallisen ihmisen kannalta haitallista vastakkainasettelua.

Pelkonen esitti haastattelussa samat asiat, joita Lauerma, ”puhtaan lääketieteen puolesta” taistelija on luetellut julkisuudessa vuodesta 2008 lähtien (jolloin STM:n TVH-sääntelyä koskeva erimielinen mietintö julkistettiin. Pelkosen avulla Projektille saatiin korkeimman tahon tuki huolimatta siitä, että yli puolet lääkärikunnastakin hyväksyy TVHt ja enemmistö kansaa ei kannata rajoituksia.

Minä en tältä istumalta usko, että jos arkkiatri tietäisi tosiasiat yleisimmin käytetyistä TVHsta (haitattomuus, ihmisten kokemat hyödyt ja sen, että hoitoja ei tutkimusten mukaan käytetä korvaamaan tavanomaisia terveyspalveluja, vaan niiden tukena ja lisänä), hän ei rajoittaisi niitä edes silloin kun niitä käyttävät hänen mainitsemansa mielenterveyspotilaat ja diabeetikot (Suomessa on muuten meneillään tutkimus joogan, joka on TVH, hyödyistä diabeetikoille!)

Uskon, että arkkiatri ei tiedä kaikkia TVHta koskevia tosiasioita eikä tieteellistä tutkimusta, koska eihän niistä Suomessa kerrota julkisuudessa – kärjistetysti sanoen muualla kuin kirjassani Parantavat energiat ja sosiaalisessa mediassa. Ei voida olettaa, että Pelkonen itse lähtisi Medline-tietokannasta tätä asiaa varta vasten tutkimaan. Kyllä hänelle vaarallisuuskäsitykset on ujutettu niiden taholta, jotka ajavat TVH:n rajoittamislakia. Valtavirtamediakin näyttää ajavan sitä, vaikka pikkuisen yrittääkin kuulla toisenlaisia näkemyksiä – noin muodon vuoksi.

Ei vastakkainasettelua, vaan kunnioittavasti yhdessä

Muistan Risto Pelkosen kymmenien vuosien takaa, jolloin hän työskenteli sisätautilääkärinä HUSissa ja tein hänestä jutun Syöpäjärjestöjen lehteen. Myöhemminkin olen ollut häneen yhteydessä. Pelkonen on mukava ja ihmisläheinen mies. Hän on sanonut, että ei lääketieteeseen nojaavassa hoitamisessa voi olla absoluuttisia totuuksia: ”Kaikki me olemme oman aikamme lapsia – ja aina vähän likinäköisiä.”

Tällä hän viittaa parantamisen historiaan. Aikanaan nykyisille virallisille ja ainoiksi oikeiksi julistetuille hoitomenetelmillemme tullaan nauramaan samaan tapaan kuin nykyään nauretaan muinaisille menetelmille. Käsitys ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta on aina ollut sidottu historiaansa. Silti parantamisen perusta, sen humanistinen ydin, johon on viitattu jo Hippokrateen ohjeissa hyvään pyrkimisestä ja vahingon välttämisestä hoitamisessa, pysyy edelleen samana. Periaate koskee niin virallista kuin epävirallistakin hoitamista.

Yhteistyötä virallisen systeemin ja TVH-alan kanssa voi syntyä vasta sitten, kun heitetään sivuun kiistely siitä, kenen hoitoideologia on oikea. Kysymyshän on kahdesta aivan eri asiasta. Akuuttiin oli otettu haastattelustani yksi ainoa järkevästi ohjelmaan leikattu kommentti. Se oli vertaus polkupyörästä ja lentokoneesta. Kumpikin ovat kulkuvälineitä, mutta ei kukaan lentokonetta käyttävä kritisoi, että polkupyörien käyttöä on rajoitettava, koska ne eivät lennä. Tai että puhuminen pyöräilyn luonnonmukaisuudesta ihmiselle on tyhjää puhetta. Että pyöräilyn vaikutusta liikenneturvallisuuteen ei ole riittävästi tutkittu, joten se pitää kieltää.

TVH on kuin pyörä ja teknomedisiina kuin lentokone.

Huomenna, sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15 Akuutti-ohjelma tulee TV1:ssä uusintana ja maanantaina 8.2. 2016 klo 8.00 TV Finlandissa. Katsokaa! Käyttäkää Projektisilmälaseja! Kommentoikaa. Tässä linkki tekstiversioon http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/29/akuutissa-maanantaina-miljoonia-kayttajia-millainen-rooli-vaihtoehtohoidoille

Julkaisen huomenna ohjelman katseluohjeet, jotka avaavat journalistisen kerronnan taustaa ja retorisia keinoja, joilla toimittaja Lasse Tuorila ohjelmansa avulla yrittää lytätä täydentävät hoitomuodot ja minut. Ainoa vaikutusmahdollisuus katsojilla on esittää kannanottonsa ohjelmasta sen nettisivuilla.

Pelastaja-Sankari tuli!

Juuri, kun olin painamassa nappia tämän jutun julkaisemiseksi, huomasin, että prosessimallini Pelastaja-Sankari on ilmaantunut. Arvatkaa kuka. Se on Lääkäriliitto!

http://www.laakariliitto.fi/uutiset/blogi/vaihtoehtohoidot-ja-laakari/#.VrTAbLTXCnY.facebook

Lääkäriliiton linkin takaa löytyvää Pelastaja-Sankarin (Heikki Pälve) sanomaa tukee erinomaisesti Akuutin ohjelma, joka tulee huomenna ulos.

Nyt ymmärrän koko jutun. Ja sen, että Lääkäriliiton edustaja ei tietenkään voinut tulla A-Talkiin, koska hänelle oli varattu Pelastaja-Sankarin rooli.

Jos teoriani on oikea, kyseessä on taiten suunniteltu Projekti! Kun Projektilla on kunnolla resursseja käytössä, niin tulosta tulee. Nyt vaan hankeen pitäisi vielä saada ihmiset uskomaan. Mutta kun he eivät millään usko. Käyttävät aina vaan TVHja terveytensä edistämiseen ja oireittensa lievittämiseen. On siis tehtävä rajoittava lainsäädäntö.

Mitenkähän tämä draama vielä jatkuu? Ei se ainakaan Pälven kommenttiin pääty.

Kirja
Aarva Pauliina (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Tallinna.

Päivitetty 7.2.2016

 

 

Liikunta”lääke” virallistettiin

Finlandia hiihto

Finlandiahiihtäjiä kolmessa polvessa.

Liikunnasta on tullut  hyväksyttyä täydentävää hoitoa.  Avaako tämän hienon elämäntapahoitomuodon virallistaminen tietä myös muiden vastaavien lääkkeettömien hoitojen tutkimukselle?

Näin Käypä hoito -suositus sanoo: ”Säännöllisen liikunnan tulee kuulua pitkäaikaissairauksien, kuten valtimotautien, lihavuuden, diabeteksen, rappeuttavien tuki- ja liikuntaelinsairauksien, ahtauttavien keuhkosairauksien, muistisairauksien, depression ja useiden syöpäsairauksien, ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen, tarvittaessa yhdistettynä muihin elintapamuutoksiin ja hoitoihin.” Käypä hoito -suositus http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50075.

Liikunnan terveysvaikutuksista on kertynyt runsaasti tutkimusnäyttöä.  Liikuntaa ei tietenkään ole tutkittu lääketieteen laajasti suosimalla sokkomenetelmällä eli että tutkimuksissa liikuntalääkettä saava ei itse olisi tiennyt saaneensa tätä ”lääkettä”. Kukaan ei voi tutkimuksissa hiihtää, hölkätä, tanssia tai nostella puntteja tietämättään.

Mutta muita tutkimuksia, kuten väestötutkimuksia ja liikuntainterventioita on tehty runsaasti. Myös fysiologisia vaikutuksia elimistöön on tutkittu kliinisissä kokeissa ja selvitetty, kuinka ihmiset kokevat liikunnan ja ulkoilun hyödyt arkielämässään.

Liikuntatutkimus on hyvä esimerkki siitä, kuinka terveyden  edistämisen ja hoidon sekä sairauksien lääkkeettömien hoitojen vaikutuksia voidaan käytännössä tutkia. Mikään ei estä tutkimasta myös muita lääkkeettömiä menetelmiä, kuten ravitsemusta (tutkitaankin paljon) ja kehomielihoitoja (tutkitaan, mutta vähemmän kuin liikuntaa ja ravitsemusta).

Liikuntahoito, haitat ja riskit

Nyt puhutaan virallisesti liikuntahoidosta, jolla on omat tieteelliset  oppialansakin, liikuntatiede ja liikuntalääketiede. Liikunta on siinä mielessä täydentävää hoitoa, että ainoana hoitona sitä ei  suositella mihinkään yksittäiseen, vakavaan sairauteen. Sen sijaan tukihoitona ja terveyden edistämisessä ja sairauksien ehkäisyssä ja kuntoutuksessa monipuolinen, yksilöllisesti  annosteltu ja säännöllinen liikunta on suositeltavaa.

Mari triathlonissa

Sisko ladulla

Liikunnan harrastamisessa on myös riskejä ja haittoja. Sattuu kaatumisia ja muita tapaturmia ja vammautumisia. Liiallinen punnerrus ja vääntö voivat olla vaarallisia, varsinkin heikkokuntoiselle tai toipilaalle. Raja terveellisen ja haitallisen liikunnan välillä on liukuva. Monia kilpaurheilulajeja ei voi pitää terveellisinä, mutta kilpailun yhteydessä  ne eivät olekaan liikuntaHOITOA.

Suosituksissa on osio liikunnan aiheiden ja liikuntakelpoisuuden arvioimiseksi. Niissä annetaan myös ohjeita eri ikäisten ja eri sairauksia potevien liikuntahoidoksi. Suositus on suunnattu kaikille terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaisille. Sen on tarkoitus vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Moniammatillista yhteistyötä pidetään käypä hoito -suosituksissa tärkeänä.

Käypä hoito -suositus sanoo: ”Terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaiset antavat yhteistyössä yksilölliset liikuntaohjeet ja seuraavat liikuntaohjelmien toteutumista.”

Metsässä

UKK-instituutti on tutkinut ja edistänyt terveysliikuntaa jo 30 vuotta. 1990-luvulla puhuttiin erityisen liikuntareseptin lanseeraamisesta lääkäreiden käyttöön. Taidettiin sitä pienimuotoisesti kokeillakin terveydenhuollossa. UKK-instituutin kehittämä Liikuntapiirakka esittää tiivistetysti liikuntasuositukset tavalliselle kansalaiselle http://www.ukkinstituutti.fi/filebank/62-mv-uusi-liikuntapiirakka.pdf

Maija notkeana.png

Entä muut täydentävät hoitomuodot?

Fyysinen aktiivisuus on oivallinen, virkistävä ja hauskakin lääkkeetön hoito. Kansalaiset käyttävät toki muitakin vastaavan tapaisia lääkkeettömiä menetelmiä hyvinvointinsa tukemiseksi ja sairauksien hoidon lisäapuna.

Liikunta ja sen terveysvaikutusten tutkimus  vaikuttanee siihen, että muihinkin hyödyllisiksi osoitettuihin täydentäviin hoitomuotoihin aletaan suhtauta avoimemmin ja ennakkoluulottomammin.

Esimerkiksi  musiikin, kosketus- ja muiden kehomielihoitojen ja meditaation terveyshyödyistä alkaa olla näyttöä, mutta niiden aika virallistua ja kiinnittyä osaksi terveydenhuoltojärjestelmää ei ole vielä koittanut.

Musiikki

Musiikilla  on monia elämänlaatua parantavia vaikutuksia.  Aivotutkimukset ovat osoittaneet erityisesti mielimusiikin aktivoivan aivoissa yleisiä tunne- ja palkitsevuusmekanismeja.  Parhaillaan tutkitaan, miten musiikin kuuntelu kuntouttaa aivoinfarktipotilaita. Masennusta lievittävästä vaikutuksesta on kliinistä näyttöä. Musiikkiterapia mahdollistaa sanattoman, tunnepohjaisen ilmaisun ja vuorovaikutuksen.

Suomalainen vaikuttavuustutkimus osoitti, että aktiivinen, yksilöllinen musiikkiterapia yhdistettynä tavanomaiseen hoitoon on merkitsevästi vaikuttavampaa kuin pelkkä tavanomainen hoito ­masennuksen, ahdistuksen ja yleisen toimintakyvyn osa-alueilla.

Musiikkiterapian menetelmät tarjoavat siis toimivan mahdollisuuden masennuspotilaiden kohtaamiseen ja hoitoon.  Musiikkiterapian paikka terveydenhuollossa on kuitenkin epäselvä. Joissakin tapauksissa sitä käytetään muun hoidon tukena ja asiakas voi saada siitä sairausvakuutuskorvausta, toisissa se arvioidaan epäviralliseksi.

Täydentäviä kehon ja mielen yhteistoimintaa ja -vaikutuksia painottavia kehomielihoitoja  käytetään tutkimusten mukaan myös vakavien sairauksien yhteydessä lisähoitona (mm. syöpähoitojen tukena). Niillä  ei yleensä korvata tavanomaista hoitoa. Monet kehomielihoidot toimivat inhimillisen elämän ja tajunnan eri tasolla ja ylittävät tavanomaisen käsityksen fysiologisesta terveydestä ja liittyvät enemmänkin yksilöllisesti arvioituun hyvinvoinnin tunteeseen.

Kysymys saattaa olla biolääketieteellisen mallin ja potilaiden omien kokemusten ja havaintojen välisestä erosta. Kysymys on myös siitä, miten keho, terveys ja sairaus ymmärretään ja mitä käsitteitä niistä käytetään.

Kaiken kaikkiaan musiikin terveystutkimus ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista keskustelu yleensäkin ovat merkki mielipideilmaston muuttumisesta: terveyttä ei enää tulkita pelkästään tai edes pääasiassa fysiologiseksi asiaksi tai sairauksien puutteeksi. Ymmärretään, että kokonaisvaltainen hyvinvointi on paljon laajempi asia kuin fyysinen terveys.

Liikunta ja musiikki on nyt omaksuttu Suomessakin terveystutkimuksen aiheiksi.  Niitäkin, varsinkin musiikkia pidettiin aikanaan ”huuhaana” lääketieteen kannalta eikä niiden siten katsottu kuuluvan lääketieteen alaan tai yleensä terveydenhuoltoon. Musiikin avulla on kuitenkin autettu ja parannettu ihmisiä jo vuosituhansien ajan.

Niin ajat muuttuvat. Nykyisin ilmestyy tietellinen aikakauslehtikin Music and Medicine. Milloin mahtavat kehomielihoidot saada Suomessa oman tutkimusohjelmansa?

Kosketus

Kaikki ihmiset tarvitsevat kosketusta, toiset enemmän, toiset vähemmän. Hoitava kosketus on humanistinen ele, joka voi eheyttää ja parantaa sairasta, mikäli hän itse tuntee tarvitsevansa tällaista kosketusta. Ruotsalainen fysiologian professori Kerstin Uvnäs Moberg löysi rauhoittumisen ja lempeän kosketuksen parantavalle voimalle fysiologisen selityksen.

Tutkija kiinnitti huomiota aivolisäkkeen tuottamaan oksitosiiniin, joka on yhteydessä parasympaattisen hermoston toimintaan. Tämä ihmiskehon rauhoittumisjärjestelmä liittyy sellaisiin asioihin kuin luottamus, uteliaisuus ja ystävällisyys, kun taas stressijärjestelmää (sympaattista hermostoa) tarvitaan puolustauduttaessa. Stressihormoni kortisolia erittyy pelon, vaaran, ahdistuksen ja kiireen paineessa.

Oksitosiinia erittyy esimerkiksi imetyksessä. Sillä on suuri merkitys monissa muissakin rauhoittumistilanteissa, esimerkiksi tyytyväisyyden tunteessa ruokailun jälkeen. Rottakokeissa oksitosiinin on todettu rauhoittavan ja vähentävän kipua pieninä määrinä. Apinoilla ja ihmisillä se näyttää laskevan sykettä ja verenpainetta.

Kosketushoitojen,  kuten reikin, refleksiologian, erilaisten hierontojen, akupunktion ja monien muiden kehomielihoitojen on todettu rauhoittavan ja rentouttavan asiakasta. Näin ne saattavat ehkäistä stressiä ja siitä johtuvia sairauksia vahvistamalla fysiologista rauhoittumismekanismia. Tähän viittaavat tutkimustulokset siitä, kuinka hoidettavat ovat kokeneet tällaisista hitomuodoista saamansa hyödyn. Voi olla, että psykologisten seikkojen lisäksi osatekijänä saattaa olla, että fysiologinen vaikuttavuus liittyy juuri oksitosiinin erittymiseen. Tätä ei ole tutkittu. Ehkä kannattaisi.

Joka tapauksessa monien kosketushoitojen välittämä rauha, lämpö ja myötätunto voimistavat ihmistä. Kyse on siitä, että toisen ihmisen herkkä ja kunnioittava kosketus ja myötäelävä läsnäolo valavat uupuneeseen, masentuneeseen, toipuvaan tai sairaaseen voimaa ja luottamusta. Nämä eheyttävät, auttavat ja parantavat.

Meditaatio

Meditaation hyvinvointia edistävistä  vaikutuksista on niin ikään tutkimusnäyttöä.  Nykyisin puhutaan tietoisuustaitojen eli tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoittelusta, mistä käytetään englanninkielistä termiä mindfulness. Kysymys on buddhalaisesta filosofiasta juontuvasta,  ei-uskonnollisesta mielen harjoittamisesta.

Saattaa olla, että menetelmän itäisen historian vuoksi meditaatio-sanaa vierastetaan lännessä ja se on korvattu tietoisuustaidot-sanalla, joka kyllä kuvaa hyvin tätä ”mielihoitoa”.  Meditaatiosta kirjoitan vielä myöhemmin tässä blogissa.

Riskeistä huolimatta

Riskeistä huolimatta kenellekään tuskin tulee mieleen valistaa kansaa, että älkää liikkuko, koska voitte loukkaantua.  Ja vaikka vaaroilla peloteltaisiinkin,  ihmiset silti  liikkuisivat,  koska useimmat liikunnan harrastajat kokevat omakohtaisesti fyysisen aktiivisuden hyödylliseksi itselleen.

Tämä taitaa päteä täydentäviin kehomielihoitoihinkin. Niin, liikuntakin hoitaa sekä kehoa että mieltä, varsinkin luontoliikunta.

Lähteitä

Erkkilä J ja Tervaniemi M (2012) Musiikkiterapia masennuksen hoidossaSuomen Lääkärilehti 21(vsk 67)1656- 1666.

Henneghan, A. M. & Harrison, T. (2014) Complementary and Alternative Medicine Therapies as Symptom Management Strategies for the Late Effects of Breast Cancer Treatment. Journal of Holistic Nursing, 33(1):84–97.

Henneghan, A. M. & Schnyder, R. N. (2015) Biofield Therapies for Symptom Management in Palliative and End-of-Life Care. American Journal of Hospice & Palliative Medicine, 32(1):90–100.

Mogos MF et al (2013). The effects of live therapeutic music on patient’s affect and perceptions of care: A randomized field study. Complementary Therapies in Clinical Practice 19 (2013) 188-192

Orsak, G., Stevens, A. M., Brufsky, A., Kajumba, M. & Dougall, A. L. (2015) The Effects of Reiki Therapy and Companionship on Quality of Life, Mood, and Symptom Distress During Chemotherapy. Journal of Evidence-Based Complementary & Alternative Medicine, 20(1):20–27.

Sointu E 2006. The search for wellbeing in alternative and complementary health practices. Sociology of Health & Illness Vol. 28 No. 3, 330–349

Uvnäs Moberg, K. (2007) Rauhoittava kosketus. Oksitosiinin parantava vaikutus kehossa. Edita Prima Oy. Helsinki

Kirjoittaja  Pauliina Aarva