Päättäjät pähkäilevät tieteellistä näyttöä ja uskovat mediaan

 

Vesilintuja

Asiakas, ammattilainen ja päättäjä.

Lehdet ja sähköiset viestimet eivät ainoastaan välitä uutisia ja tietoa, vaan ne myös luovat ”todellisuutta” eli vaikuttavat siihen, miten suuri yleisö hahmottaa maailman.

Media valikoi, mitä asioita pitää tärkeinä ja tosina – tämän kirjoituksen tapauksessa koskien kiistanalaisia täydentäviä hoitomuotoja.  Myös tiedettä ja tutkimustuloksia esitetään mediassa monessa valossa tai ne jätetään kokonaan huomiotta.

Tämä kirjoitus käsittelee surullisen huvittavaa päättäjäpähkäilyä Pirkanmaalla. Tarinassa uskotaan tieteeseen ja mediaan, ja päivitellään vaihtoehtohoitojen tutkimusnäytön puutetta ja vihjaillaan hoitojen haitallisuudesta.

Pähkäilijät kuitenkin itse sivuuttavat olemassa olevan tutkimustiedon, käyttävät mediaa – eivät tutkimusraportteja – tietolähteenään ja turvautuvat vanhaan uskomusasenteeseen täydentävistä hoidoista.

Näin siitä huolimatta, että tutkimusta aiheesta on erittäin runsaasti saatavilla kansainvälisistä lähteistä.  Tarvitsee vain avata netti. Kirjoituksen lopussa (lähdeviitteissä) on muutama tuore esimerkki.  Suomalaista tutkimusta on erittäin vähän.

Pirkanmaan pähkäilytarina

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus on huolissaan tieteeseen nojaamattomista hoitomuodoista ja niiden käytöstä terveydenhuollossa. Hallitus kokoontuu maanantaina 20.6.2016 käsittelemään asiaa.

En yleensä lue terveydenhuollon hallinnon raportteja ja pöytäkirjoja, vaikka monet niistä ovatkin netin kautta kaikkien ulottuvilla.  Kaverini  K lähetti tiedokseni linkin kokouksen esityslistaan. Löysin myös  kiinnostavan tarkastusarvion. (1, 2)

Ne luettuani jäin ihmettelemään, kuinka on mahdollista, että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tarkastuslautakunta arvioidessaan terveydenhuoltohenkilöstön suhdetta täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin ei nojaa tieteellisiin lähteisiin, vaan ainoastaan julkisuudessa olleisiin tietoihin sekä omiin tietoihinsa, joista ei esitä mitään dokumentoitua näyttöä.

Tavallisena terveyspalvelujen käyttäjänä edellytän, että tarkastuslautakunta, joka käsittelee tieteellistä näyttöä hoidoista, myös itse nojautuu arvioissaan tieteelliseen tai muuhun dokumentoituun fakta-aineistoon.

Tarkastuslautakunnan lausunnon luku 7.4. (kursivoinnit minun)

7 .4 Tieteelliseen näyttöön perustumattomat hoidot

Valtuuston hyväksymän strategian mukaan sairaanhoitopiiri on luotettava, turvallinen ja uudistuva terveyspalvelujen tuottaja, jonka tarjoama hoito perustuu hyvään palveluun, korkeatasoiseen osaamiseen ja tieteelliseen tutkimukseen.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan jotkut lääkärit, sairaanhoitajat ja muut terveydenhuollon ammattihenkilöt tarjoavat potilaille myös vaihtoehtoisia, tutkimusnäyttöön perustumattomia hoitoja. Tällaisia ovat esimerkiksi homeopatia, luontaishoidot ja muut vailla tieteellistä näyttöä olevat hoidot. Tarkastuslautakunnalla ei ole tiedossa, että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin henkilökunta olisi osallistunut kyseiseen toimintaan.

Tarkastuslautakunta esittää yleisellä tasolla huolensa siitä, että näitä vaihtoehtoisia hoitoja tarjoavat myös terveydenhuollon ammattihenkilöt, joilta asemansa ja koulutuksesta puolesta voi odottaa korkeaa moraalia ja yleisesti hyväksyttyjen eettisten periaatteiden noudattamista.

Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että julkinen sairaanhoito ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri mukaan lukien sanoutuu irti tutkimukselliseen näyttöön perustumattomista hoidoista ja tekee selväksi palveluksessaan olevalle henkilökunnalle, että ns. uskomushoitojen tarjoaminen potilaille on epäeettistä, vaikka toiminta tapahtuisi työntekijän vapaa-ajalla.

Erityisen huolestuttavaa on, jos uskomushoitoja tai niihin liittyviä tuotteita markkinoidaan sairaanhoitopiirin omille potilaille tai näyttöön perustumattomia hoitoja tarjotaan tieteellisesti vaikuttaviksi todettujen hoitomenetelmien sijaan.

Sairaanhoitopiirin hallitus vastaa

Alla on hallituksen esittelijän laatima esitys koskien edellä olevaa. Asiaa käsitellään 20.6.2016 hallituksen kokouksessa (kursivoinnit minun):

Tieteelliseen näyttöön perustumattomat hoidot

Tarkastuslautakunta esittää yleisellä tasolla huolensa siitä, että näitä vaihtoehtoisia hoitoja tarjoavat myös terveydenhuollon ammattihenkilöt, joilta asemansa ja koulutuksesta puolesta voi odottaa korkeaa moraalia ja yleisesti hyväksyttyjen eettisten periaatteiden noudattamista.

Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että julkinen sairaanhoito ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri mukaan lukien sanoutuu irti tutkimukselliseen näyttöön perustumattomista hoidoista ja tekee selväksi palveluksessaan olevalle henkilökunnalle, että ns. uskomushoitojen tarjoaminen potilaille on epäeettistä, vaikka toiminta tapahtuisi työntekijän vapaa-ajalla.

Erityisen huolestuttavaa on, jos uskomushoitoja tai niihin liittyviä tuotteita markkinoidaan sairaanhoitopiirin omille potilaille tai näyttöön perustumattomia hoitoja tarjotaan tieteellisesti vaikuttaviksi todettujen hoitomenetelmien sijaan. (Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 26.4.2016)

Selvitys (Hallituksen esittelijän laatima)

Suomessa lääketieteen ulkopuolella olevia niin kutsuttuja vaihtoehtohoitoja ja niiden harjoittamista koskevaa erityislainsäädäntöä ei ole. Valvira ohjaa ja valvoo valtakunnallisesti terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa ja asetuksessa määriteltyjä terveydenhuollon ammattihenkilöitä silloin, kun he toimivat terveyden- ja sairaanhoidossa. Valviran toimivalta ei ulotu terveydenhuollon ammattihenkilöiden toimimiseen muissa tehtävissä.

Valviran näkemyksen mukaan ”näissä tilanteissa terveydenhuollon ammattihenkilön ei tule käyttää terveydenhuollon ammattinimikettä, sillä terveydenterveydenhuollon ammattihenkilön ei tule antaa mainittuja hoitoja ammattihenkilölain mukaisina yleisesti hyväksyttyinä ja kokemusperäisinä perusteltuina menettelytapoina. Vaihtoehtohoitoja antavan terveydenhuollon ammattihenkilön tulee palveluja tarjotessaan varmistua siitä, että asiakkaat ymmärtävät saavansa muuta kuin lääketieteellistä hoitoa”.

Tampereen yliopisto järjesti 13.11.2015 tutkimusseminaarin ”Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot”. Seminaari sinällään herätti monipuolista keskustelua. Kuten yksi luennoitsijoista (Pauliina Aarva) totesi: ”Suomessa ei seurata täydentävien hoitojen tarjontaa ja käyttöä systemaattisesti eikä niiden vaikutusta väestön hyvinvointiin tunneta. Hyödyistä ja haitoista on niukasti tietoa. Tutkimustietoa tarvitaan näyttöön perustuvan terveyspoliittisen päätöksenteon tueksi. Kaiken kaikkiaan täydentävien hoitojen paikka terveyden edistämisessä ja sairauksien ja vaivojen ehkäisyssä ja hoidossa on jäänyt epäselväksi. Ei tiedetä, miksi noin kolmannes suomalaisista hakee tukea ja apua virallisen järjestelmän ulkopuolelta. Kansalaisen ja palvelujen käyttäjän näkökulma ansaitsee tulla nykyistä selkeämmin huomioon otetuksi. Asiakaskeskeisyys ja valinnan vapauden periaate ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä”.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä toiminta perustuu ja tulee jatkossakin perustumaan tutkittuun tietoon. Henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti näyttöön perustuvan tiedon osalta ja myös kehittämisen tulee perustua tutkittuun tietoon asiakaspalautteiden lisäksi. Potilasasiakkaat odottavat myös samaa yliopistosairaalan asiantuntijoilta. Sen sijaan suhtautuminen potilaisiin, jotka käyttävät tieteelliseen näyttöön perustumattomia hoitoja, tulee olla salliva. Mikäli henkilökunta suhtautuu tuomitsevasti potilaan oikeuteen hakea apua itse parhaaksi katsomallaan tavalla, saattaa vaikuttavan ja turvallisen hoidon suunnittelun ja toteutuksen osalta jäädä tärkeää tietoa saamatta. Siksi henkilökunnan tulee kuunnella ja kannustaa potilasta kertomaan myös näistä hoidoista ja potilaan mielipidettä kunnioittaen kuitenkin vakuuttavasti perustella, mikäli hoidosta on haittaa.

Herätkää nykytodellisuuteen, arvoisat päättäjät!

Täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja koskevaan laajaan tutkimustietoon nojaten annan tarkastuslautakunnalle ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitukselle kuusi vinkkiä:

  1. Sekä arviointikertomuksessa että esittelijän esityksessä annetaan virheellinen kuva tieteellisestä näytöstä. Teksteistä saa käsityksen, että terveydenhuollossa kaikista käytössä olevista hoitomuodoista on olemassa tutkimusnäyttöä ja että mistään täydentävistä hoidoista sitä ei ole. Kumpikaan olettamus ei pidä paikkaansa. Virheellinen kuva todellisuudesta luo turhaa ja haitallista ristiriitaa eri hoitomuotojen välille.  Täydentävien hoitojen kansainvälinen tutkimus on parinkymmenen viime vuoden aikana lisääntynyt erittäin paljon samaan aikaan kuin hoitojen käyttökin on lisääntynyt kaikkialla länsimaissa. Kliinisiä vaikutuksia on tutkittu jonkin verran lääketieteen kultaista standardia, sokkoistettua koeasetelmaa käyttäen. Hoitojen suosiota, niiden hyötyjä potilaille  ja käytön syitä ja laajuutta on tutkittu paljon. Esimerkiksi Norjassa täydentäviä hoitoja  oli vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan tarjolla noin joka toisessa ja Tanskassa noin joka kolmannessa sairaalassa. Yleisin hoitomuoto oli akupunktio, muita olivat  muun muassa hypnoosi, kuppaus, refleksologia, yrttilääkintä, taideterapia, homeopatia, aromaterapia, jooga ja pilates. Kaikki sairaaloissa toimivat hoitajat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta olivat lääkäreitä tai muita terveydenhuollon ammattilaisia.(3)  Terveydenhuollon hallinnossa olisi ehkä syytä seurata kansainvälistä tutkimusta.
  2. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja hallituksen esittelijän teksti välittävät epäsuorasti ja vihjaillen asennetta,  että täydentävät hoidot ja niitä ammatissaan antavat eivät edusta terveydenhuoltohenkilökunnan ”korkeaa moraalia ja yleisesti hyväksyttyjen eettisten periaatteiden noudattamista.” Tämä ei perustu faktoihin eikä tutkittuun tietoon, koska asiaa ei ole tutkittu. Mikään yksittäinen koulutus ei takaa korkeaa moraalia. Moraali ja etiikka ovat ihmismäisyyttä, inhimillisyyttä ja asiakkaan tarpeiden huomioon ottamista. Tästä herää monta asiakaskeskeisyyden etiikkaan liittyvää kysymystä. Esimerkiksi: Mikä on potilaan oman kokemuksen merkitys ja miten hoitohenkilökunnan pitäisi ottaa asiakkaan tarpeet huomioon, kun asiakas ilmoittaa käyttävänsä lääketieteellisen hoidon lisänä vaikkapa akupunktiota, naprapatiaa, erilaisia meditaatioita tai kalevalaista jäsenkorjausta ja kertoo saaneensa niistä apua vaivoihinsa?
  3. Hallituksen esittelijän tekstin mukaan terveysammattilaisten olisi hyvä tietää, käyttääkö potilas jotakin muutakin kuin tavanomaista hoitoa elämänlaatunsa parantamiseksi, mutta heidän tulee  ”potilaan mielipidettä kunnioittaen kuitenkin vakuuttavasti perustella, mikäli hoidosta on haittaa”. Mutta kuinka ihmeessä lääkäri, hoitaja tai muu terveysammattilainen voi perustella vakuuttavasti jonkin täydentävän hoidon haittoja, jos ei tunne asiakkaan käyttämää hoitomuotoa eikä sitä koskevaa tutkimusta? Alaahan ei opeteta Suomessa terveysammattilaisille perusopetuksessa eikä jatkokoulutuksessa. Sitä paitsi kansainvälinen tutkimus osoittaa, että haittoja on erittäin vähän, mutta asiakkaiden kokemia hyötyjä runsaasti.
  4. Päättäjien tulisi asemansa velvoittamana vauhdittaa tutkimusta siitä, mitä kolmannes suomalaisista,  joka käyttää täydentäviä hoitoja, niistä oikein hyötyy ja mitä todistettua haittaa niistä on. Potilaan etuhan tärkeintä on, ei se kenen ja millä menetelmällä  toteutettu hoitaminen määritellään virallisesti oikeaksi.
  5. Tarkastuslautakunnalla ei  arviointikertomuksen mukaan ole tietoja, ”että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin henkilökunta olisi osallistunut kyseiseen toimintaan.” Miksi asia sitten otettiin esille tarkastuskertomuksessa, jos se kerran ei ole ongelma?  Onko taustalla jokin muu syy? Joka tapauksessa ei tiedetä, kuinka suuri osa lääkäreistä, sairaanhoitajista ja muista terveysammattilaisista soveltaa työssään yhtä tai useampaa täydentävää hoitomuotoa.  Ruotsissa kyselytutkimuksen mukaan 11 prosenttia sairaanhoitajista ilmoitti käyttävänsä täydentäviä hoitoja työssään, 43 prosenttia ilmoitti haluavansa käyttää niitä ja 83 prosenttia kertoi käyttävänsä niitä itsensä hoitamiseen.(4)
  6. Tampereella on yliopisto ja siellä muun muassa lääketieteellinen tiedekunta ja terveystieteiden yksikkö, jotka voivat selvittää edellä esitettyjä kysymyksiä. Kun on tutkimustietoa, ei tarvitse nojautua uskomuksiin ja median näkemyksiin.  Rahoitusta pitää löytyä täydentävien hoitojen hyötyjen ja haittojen tutkimukseen, jos kerran potilaiden turvallisuudesta ollaan niin huolissaan, että oikein sairaanhoitopiirin hallituksen on otettava siihen kantaa.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan kroonisia kansansairauksia (kuten sydän- ja verisuonisairaudet ja diabetes) potevat käyttävät muita väestöryhmiä enemmän täydentäviä hoitoja ja he kokevat saavansa niistä terveyshyötyä.(5, 6)  Näin on mahdollisesti Suomessakin (tutkimusta tästä ei vielä ole tehty).

Nämä ihmiset käyttävät tutkimusten mukaan  SEKÄ tavanomaisia terveyspalveluja ETTÄ täydentäviä hoitoja rinnakkain. Asiakaskeskisyys terveydenhuollossa tarkoittaa sitä, että erilaisia hyödyllisiksi osoitettuja – myös täydentäviä – hoitoja, integroidaan asiakaslähtöisesti hoitokokonaisuudeksi ja erilaiset hoitajat voivat toimia yhteistyössä asiakkaan hyväksi, edellyttäen että potilas itse niin tahtoo ja että se on hänen kannaltaan edullista. Näin toimii eettisesti hieno terveydenhuolto.

Jos Pirkanmaan sairanhoitopiirin kuntayhtymä aikoo ryhtyä ehkäisemään potilaiden itse tekemiä valintoja elämänlaatunsa parantamiseksi, se toimii epäeettisesti ja asiakkaan edun vastaisesti. Tätä ei varmaankaan kukaan kansalainen eikä päättäjä halua.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän olisi aikaa herätä täydentävien hoitojen suhteen ruususenunestaan ja kouluttaa itseään, tehdä kunnollinen katsaus alan tutkimuksista ja selvittää, miten Pirkanmaalla käytetään täydentäviä hoitoja ja mitä hyötyä ja mitä haittaa tavalliset kansalaiset ovat niistä kokeneet saavansa. Sen jälkeen voi antaa tutkimusnäyttöön perustuvia  lausuntoja ja tehdä tietoon nojaavia päätöksiä.

Näin toimii tietoon ja tutkimusnäyttöön perustuva terveydenhuolto.

Lähteet

  1. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen 20.6.2016 kokouksen esityslista, pykälä 104 liite 2. Selvitys tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 2015 johdosta. http://193.167.131.82/ktweb/
  2.  Arviointikertomus. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tarkastuslautakunta 26.4.2016
  3. Salomonsen LJ et al. 2011. Use of Complementary and alternative medicine at Norwegian and Danish hospitals. BMC Complemetary & Alternative Medicine, 11:4.
  4. Jong M. et al 2015. A cross-sectional study on Swedish licensed nurses’ use,
    practice, perception and knowledge about complementary and alternative medicine. Scand J Caring Sci; 2015. Nordic College of Caring Science.
  5. Reid R et al. 2016.  Complementary medicine use by the Australian population: a critical mixed studies systematic review of utilisation, perceptions and factors associated with use. BMC Complementary and Alternative Medicine (2016) 16:176
  6. Canaway et al. 2014. Perceptions of Benefit of Complementary Therapy Use among People with Diabetes and Cardiovascular Disease. Forsch Komplementmed, 21:25–33. (Tutkimuksen mukaan enemmistö tutkituista kroonikkopotilaista koki hoitojen lievittäneen heidän oireitaan, parantaneen yleistä hyvinvointia ja lisänneen tietoa, ymmärrystä ja luottamusta kroonisten oireiden kanssa selviytymisessä. Muita syitä hoitojen käyttöön olivat stressin vähentäminen ja rentoutuminen. Vain 4 prosenttia tutkituista diabeetikoista ja sydänsairaista oli sitä mieltä, että täydentävillä hoidoilla ei ollut mitään vaikutusta.)

Kirjoittaja: Pauliina YT, dosentti (terveyden edistäminen), Tampereen yliopisto

Päivitetty 20.6.2016

 

 

Mainokset

Kalevalainen jäsenkorjaus on perinnettä ja nykyaikaa

Kirjoittajat: Päiviö Vertanen ja Osmo Hänninen

Kalevalainen jäsenkorjaus tulisi ottaa osaksi terveydenhoitoa nykyisen terveydenhoidon rinnalle tuomaan säästöjä ja täydentämään terveyden- ja sairaanhoitoa”, kirjoittajat ehdottavat.

Seuraavassa he perustelevat ehdotusta.

Perinnehoitojen neuvottelukunta aloitti toimintansa 5.9.2015. Siihen kuulluu perinnehoitoja tutkineita tiedeyhteisön edustajia, alan asiantuntijoita ja kansanedustajia.

Perinnehoitojen neuvottelukunnan keskeiset tavoitteet ovat seuraavat:  

  • hyvät potilasturvalliset hoitokäytänteet tulee integroida terveydenhuollon kenttään
  • kalevalaisen jäsenkorjauksen koulutusohjelma mukaan terveydenhoidon koulutusohjelmiin
  • lääkäreiden koulutukseen on saatava lisää fysiologiaa ja yliopistoon fysiatrian oppituoli
  • kalevalainen jäsenkorjausosaajien kohtelu yhteismitalliseksi terveydenhoidossa ja KELA-korvausten piiriin

Perinnehoitojen neuvottelukunta korostaa myös kansantaloudelle koituvia taloudellisia hyötyjä: Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat kasvava ongelma paitsi yksityisille ihmisille, niin koko kansakunnalle. Niistä aiheutuvat vuosittain arviolta 3-4 miljardin euron kustannukset. Koska moni ihminen löytää avun kalevalaisen jäsenkorjauksen kautta, on sitä koskevaa tietoa lisättävä ja toimintamahdollisuuksia edistettävä.

Hallitusohjelmassakin lukee, että terveyttä ja hyvinvointia edistetään sekä eriarvoisuutta vähennetään toimeenpanemalla terveyttä ja hyvinvointia edistävät hyvät käytänteet ja toimintamallit yhteistyössä järjestöjen kanssa.

 Osaksi virallista terveydenhuoltoa                                                   

Tuki- ja liikuntaelinpotilaiden (TULE) hoidossa on parantamisen varaa, sillä tulosten perusteella lähes 40 % hoitoa tarvitsevista TULE -potilaista on hoidettu riittämättömästi, vaikka osa potilaista käyttää terveyspalveluita hyvin runsaasti.

Terveydenhoidoissa fysiatriaan liittyvän käytännön tiedon osaamiselle on ilmeinen tarve.

Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa hoidetaan kehon tukirakenteiden virheasennoista aiheutuvia kiputiloja ja aineenvaihduntahäiriöitä. Hoito tapahtuu käytännössä ja tieteellisesti hyväksi todetulla suomalaisella pehmytkudoskäsittelyllä.

Käsittely tehdään ilman voimaa kudoksia mobilisoiden. Hoitokäsittelyssä parannetaan kudosten liikkuvuutta, saatetaan nivelpinnat kohdalleen ja irrotetaan hermojen pinnetiloja, jolloin kudosten välissä olevat nesteet saadaan liikkumaan vapaasti. Kalevalainen jäsenkorjaus ei korjaa välttämättä leikkaushoitoa vaativaa ongelmaa, mutta sen avulla voidaan korjata montaa kiputilaa, joissa leikkaus ei välttämättä olekaan tarpeen.

Tarvitaan integrointia – yhteistyötä

Kansanlääkintäseura ry on dokumentoinut hoitoperinteestämme kehon ryhtivirheiden vaikutuksen toiminnallisiin liikeratoihin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin kalvorakenteissa, kudospaineissa, verenkierrossa ja hermotuksessa. Näiden dokumentointien, tieteellisten näyttöjen ja 3 –vuotisen käytäntöpainotteisen monimuotokoulutuksen kautta luodut hyvät potilasturvalliset hoitokäytänteet aina vauvasta vaariin tulee intergroida hallitusohjelman mukaisesti koko terveydenhoidon kenttään.

Tuki- ja liikuntaelinterveys on erittäin merkityksellistä ihmisten elämänlaadulle ja toimintakyvylle sekä yhteiskunnalle. Suomen TULE ry:n mukaan; ”Suomessa on arvioitu olevan n. 1,7 miljoonaa TULE -ongelmista kärsivää. Useat riskitekijät lisääntyvät hälyttävästi ja uhkana on niistä aiheutuvien sairauksien räjähtävä kasvu. Ne ovat vakava kansanterveydellinen ja -taloudellinen rasite, jonka vuosittaiset kustannukset Suomessa ovat arviolta 3-4 miljardia euroa.” Onkin kiire ymmärtää ja tunnustaa TULE –hoitoihin liittyvä tiedon rajallisuus ja ottaa käyttöön kaikki toimiviksi havaitut potilasturvalliset hyvät hoitokäytänteet.

Koulutusohjelma osaksi terveydenhoidon koulutusta

Hyvien koulutuskäytäntöjen perusteella Kalevalainen jäsenkorjaus tulee saattaa terveydenhoidon ammattilaisten täydennyskoulutusohjelmiin yhteistyössä Kansanlääkintäseura ry:n kanssa.

Kalevalaisen jäsenkorjauksen 3 –vuotinen käytäntöpainotteinen monimuotokoulutus tuottaa osaamisen, jossa voidaan palauttaa kehon eri osien symmetrinen liikeratojen toiminta ja vaikuttaa kudosneste- ja verenkierron sekä hermotoiminnan vapautumisen kautta kipuun ja elintoimintoihin aina sisäelimiä myöten. Aineenvaihdunnan ja hermotuksen vapautuminen puristustilasta näkyy toimintakyvyn ja elämänlaadun kohentumisena, mikä on osoitettu aina tieteellisiä tutkimuksia myöten.

Kalevalaiseen jäsenkorjauksen osaajiksi on koulutettu 420 julkisessa rekisterissä olevaa osaajaa, joista 227 on saanut jonkin terveydenhuollon aiemman koulutuksen, mikä kertoo heidän itsensä kokemasta koulutuksen vajauksesta. Koulutettujen osaajien verkosto kattaa koko Suomen, myös haja-asutusalueen (katso www.kansanlaakintaseura.fi). Osaajien on vähintäin kaksivuosíkausina osallistuttava täydennyskoulutukseen, joita mestarit ohjaavat.

Lääkärien koulutukseen fysioterapiaa

Lääkärien peruskoulutus sisältää fysiatriaa vain 2–3 opintoviikkoa (5 opintopistettä). Kalevalainen jäsenkorjauskoulutuskokonaisuus on 101 opintopistettä. Fysiatrian professuurien puuttuminen maamme yliopistoista on johtanut siihen, että vain mitätön osa lääkäreistä on saanut koulutusta fysiatriassa, myös yleislääkäreistä, koska se on ollut vaatimattomasti esillä peruskoulutuksessa ja opettajina on harvoin ollut alan pätevät osaajat päinvastoin kuin muilla keskeisillä lääketieteen osa-alueille. Tiedon lisäämisen tarve näissä asioissa ilmenee myös Lääkäripäivien ohjelmissa, joissa fysiatria on hyvin suosittu elementti.

Koulutuksen puutteellisuudesta huolimatta lääkärit toimivat ”portinvartijoina” ja potilaat saavat Kela -korvauksen fysioterapiasta lääkärin kirjoittaman lähetteen perusteella. Lähete ei yleensä sisällä tiedon rajallisuudesta johtuen potilaan tilan kuvausta tai tarkkoja hoito-ohjeita, vain pitkiä hoidollisia sarjoja.

Virheasentojen vaikutuksiin liittyvä fysiologisen osaamisen puute on kasvattanut terveydenhoitomenoja ja johtanut suorastaan vääriin diagnooseihin mitä ilmentävät; yli 10 %:n vahinkotilastot, TULE -leikkauksiin liittyvien vahinkojen korvausmenojen kasvu ja kipulääkkeiden kasvavat menot.  Kipujen selittämättömyys on osaltaan johtanut myös psyykelääkkeiden kulutuksen kasvuun. Lääkekustannukset ovat nykyisin yli 3 miljardia euroa ja näistä yli 80 %, joudutaan ostamaan ulkomailta.

Kohtuuttoman suuri lääkekulutus näkyy myös ympäristökuormituksissa (http://www.syke.fi/fi-FI/Julkaisut/Ymparistolehti/2015/Laakkeemme_paatyvat_Itamereen(33650) Luettu 6.6.2016)

Terveydenhoito on keskittynyt hoitamaan potilasta anatomisesta lähtökohdasta, jolloin ongelmalähteenä on pelkästään kipua aiheuttava kohta. Käypähoito on luonnollisesti rakennettu samoista lähtökohdista, kuten niiden pohjalla olevat tieteelliset tutkimuksetkin. Tämä on tarjonnut pohjan myös yhä laajentuville medikalisaatiohoidoille, mihin suuntaan lääketieteellistä koulutusta on taloudellisten panostusten myötä kehitetty.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä tietovajeesta on diagnosoidut jalkojen erimittaisuudet, joista käytännössä vain noin 5 %:a on todellisia. Loput aiheutuvat kehon ryhtivirheistä ja toimintahäiriöistä. Käypähoitosuositusten mukaisesti lasten jalkojen erimittaisuuksia hoidetaan korokkeilla, vaikka ongelma on lantiokorin virheasennossa. Laitettaessa koroke lyhyemmän jalan alle tuetaan virheasentoa ja pahennetaan skolioosia, mistä seuraa elinaikainen kipu- ja hoitokierre.

Yhteismitallisuutta hoitojen korvaamiseen  

Kalevalainen jäsenkorjaus on osoittanut tehokkuutensa tieteellisin tutkimusten – tutkimusnäyttöä neljältä vuosikymmeneltä- ja käytännön hoitosuorittein – yli 200 000 hoitoa vuosittain. On kohtuutonta, että lainsäädäntö vaikeuttaa kyseisten hoitojen laajempaa käyttöönottamista:

  • Hoitajat ovat ALV-maksuvelvollisia 24 %
  • Hoitoihin ei saa KELA-korvausta
  • Virallistaminen estää, ettei hoitoa hyväksytä sairaaloihin ja terveyskeskuksiin, ja vakuutusyhtiöt eivät uskalla käyttää kyseistä hoitoa
  • Hoito sotketaan puoskarikäsitteen alle, mikä halventaa hoitajia ja loukkaa arviolta noin miljoonan asiakkaan omakohtaisia kokemuksia.

Hänninen ja Vertanen kuvio 2016

Kuvio 1. Kalevalaisen jäsenkorjaushoidon tehon arviointi asiakaskyselyn avulla.  Eri hoitomuotojen tehon arviointi (asteikolla –1-+10) – yli 500 palautettua lomaketta Kuopion yliopiston tutkimus 2003-2005 (Viite 1)

Kalevalainen jäsenkorjaushoito tapahtuu potilasturvallisesti täysin kehon ehdoilla ja ilman voiman käyttöä. Hoidossa voidaan palauttaa kehon eri osien symmetrinen liikeratojen toiminta ja vaikuttaa kudosneste- ja verenkierron sekä hermotoiminnan vapautumisen kautta kipuun ja elintoimintoihin aina sisäelimiä myöten.

Aineenvaihdunnan ja hermotuksen vapautuminen puristustilasta näkyy toimintakyvyn ja elämänlaadun kohentumisena, mikä on osoitettu aina tieteellisiä tutkimuksia myöten.

Jäsenkorjauskuvia

Kuva 1. Tavallisen kehon ryhtivirheen havainnekuva ja mestariparantaja Olavi Mäkelän hoitokuvia. Havainnekuva Minna Haataja ja muut kuvat Päiviö Vertanen.

Hoidolla on saatu hyviä tuloksia tuki- ja liikuntaelinperäisten ongelmien hoidossa. Ongelmien korjaus ei vaadi pitkiä hoitosarjoja, 1-3 hoitokertaa on useinmiten riittävä. Kudosneste-/ ravinnekierron avaamisella ennen tarvittavaa leikkaushoitoa, on voitu nopeuttaa leikkauksen jälkeistä kuntoutusta. Usein käy myös niin, että kun liikeradat on saatu palautettua ennalleen, on kipu hävinnyt eikä leikkausta ole tarvinnut suorittaa.

Näiden lisäksi on voitu dokumentoida mitä moninaisempien ongelmien hoidolliset vaikuttavuudet, jotka johtuvat kalvorakenteiden kiristymisen / jäätymisen aiheuttamista hermotuksellisista ja aineenvaihdunnallisista seikoista.

Kalevalainen jäsenkorjaushoito on määrämuotoisena EU-nimisuojattuna suomalaiseen perinteeseen tukeutuvana mobilisaatiohoitona ainutlaatuinen maailmassa.

Allekirjoittaneiden mukaan kivun hoito kalevalaisen jäsenkorjauksen menetelmin olisi tuottamassa kansantalouteen 3 miljardin euron säästöt sekä parantaisi työssä jaksamista ja kansalaisten elinvoimaisuutta. Laskelmat perustuvat tutkimuksessa (viite 1) osoitettuihin lääkemäärien vähenemiseen sekä työkuntoisuuden ja elinvoimaisuuden nousuun verrattuna nykyiseen kuntoutushoitoon. Tätä käsitystä tukevat myös mm. yli 400 hoitajan hoidolliset kokemukset ja Kansanlääkintäseura ry Mari Lukkarin päättötyö 6.4.2015; Kirurgiaa vai kalevalaista jäsenkorjausta. Päättötyössä osoitetaan kuinka 19 diagnosoitua eri niveliin kohdustuvaa leikkauspotilasta sai avun kipuihinsa kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.

Kirjoittajat:

Päiviö Vertanen, Perinnehoitojen neuvottelukunnan ja Kansanlääkintäseura ry:n puheenjohtaja

Osmo Hänninen, professori (emeritus) Itä-Suomen yliopisto, p. 050 550 6903

Viittet:

  1. Jäsenkorjaajien työmenetelmien ja annetun hoidon tuloksellisuuden selvittäminen. Tutkimusraportti 4.5.2006 Nina Zaprodina, Kuopion yliopisto
  2. Kansanlääkintäseura ry päättötyö 6.4.2015, Mari Lukkari; Kirurgiaa vai kalevalaista jäsenkorjausta.

Täydentävät hoidot ja sairausvakuutus Sveitsissä

2015-08-16 12.17.33.jpg

Sveitsiin on tulossa lainsäädäntö, jonka perusteella yleisestä sairausvakuutuksesta korvataan täydentäviä hoitomuotoja.  Korvattavuuden piiriin ovat tulossa antroposofisen lääketieteen, perinteisen kiinalaisen lääketieteen, homeopatian ja fytoterapian (kasvilääkintä) hoidot, joita on vuodesta 2012 korvattu väliaikaisen asetuksen perusteella.

Sveitsin sisäasiainministeriössä on valmisteilla pysyvä asetus näiden hoitomuotojen rinnastamiseksi tavanomaiseen lääketieteelliseen hoitoon ja siten  sairausvakuutuksesta korvattaviksi.  Ministeriön esitys tuodaan parlamentin käsittelyyn kesäkuussa 2016.  Jos parlamentti hyväksyy sen, asetus astuu voimaan 1.5.2017.

Tämä uudistus perustuu vuonna 2009 toimeenpantuun kansanäänestykseen. Siinä kysyttiin, mitä mieltä kansalaiset ovat, että joukko täydentäviä ja vaihtoehtoista terapiamuotoja  (antroposofinen lääketiede, perinteinen kiinalainen lääketiede, homeopatia, fytoterapia ja neuraaliterapia) sisällytettäisiin korvattavaksi sairausvakuutuksesta. Kansalaisten enemmistö äänesti näiden hoitomuotojen korvattavuuden puolesta. Akupunktio on ollut korvattava jo aikaisemmin.

Suoran demokratian tulosta

Nykyinen esitys parlamentille juontuu siis vuoden 2009 kansanäänestyksen tulokseen.  Sveitsin poliittinen järjestelmä perustuu ns. suoraan demokratiaan, jossa pääasiallisia vallankäyttäjiä ovat kansalaiset periaatteena kaikkien kansalaisten yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Tämä poikkeaa suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta sikäli, että kansalaiset voivat suoraan osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suomalaisessa hallintojärjestelmässä kansanedustajat päättävät laeista. Suoria kansanäänestyksiä meillä on erittäin harvoin. Viimeksi sellainen järjestettiin EU:n jäsenyydestä, ja äskettäin presidentti Sauli Niinistö esitti sellaisen järjestämistä Nato-jäsenyydestä.

Sveitsissä sen sijaan parlamentin lisäksi päätöksenteon mekanismeja ovat muun muassa kansalaisaloite ja kansanäänestys. Äänestyksen kohteena on aina kulloinkin päätettävä asia, tässä tapauksessa täydentävien hoitojen korvattavuus pakollisesta sairausvakuutuksesta.  Tällaisia kansanäänestyksiä järjestetään jopa useita kertoja vuodessa eri asioista, kuten esimerkiksi vammaisten oikeuksista ym. Kansanäänestyksen tulos on hallitusta sitova.

Vuodesta 2012 perussairausvakuutus on korvannut väliaikaisen asetuksen perusteella äänestystä koskevia terapiamuotoja. Väliaikainen asetus on voimassa vuoteen 2017.

Asetus oli väliaikainen, koska vuonna 2012 katsottiin, että ei ollut vielä riittävää näyttöä asetuksessa mainittujen täydentävien hoitosuuntausten tehosta, tarkoituksenmukaisuudesta ja taloudellisesta kannattavuudesta. Asiaa on selvitetty ja todettu, että kaikkien näyttöön vaadittavien tekijöiden osoittaminen on vaikeaa. Tästä syystä valmistettiin porrastettu menetelmä, joka toimii samojen periaatteiden mukaan kuin vakuutusjärjestelmä, joka korvaa eri lääketieteen erikoisalojen palveluja.

Tämä tarkoittaa sitä, että hoitopalvelut yleensä korvataan lukuun ottamatta erikoisalan joitakin yksittäisiä hoitoja, joiden teho, tarkoituksenmukaisuus ja taloudellinen kannattavuus on epävarma.  Edellytykset korvattavuuteen määräytyvät vakiintuneiden hoitokäytäntöjen, tutkimustiedon, tieteellisen näytön ja/tai lääkärin kokemuksen perusteella sekä sen mukaan, onko hoitoa antava saanut riittävän koulutuksen.

Uusi porrastettu menetelmä tulevaisuudessa koskee myös akupunktiota. Neuraaliterapiaa (joka oli yksi kansanäänestyksen aihe v. 2009) ei uudessa esityksessä mainita, koska se korvataan jo tavanomaisena hoitomuotona. Menetelmää käytetään kivun hoidossa. Paikallispuudutusainetta pistettään ns. trigger-pisteisiin tai esim. arpikudokseen. Ministeriön esitys esitetään 30.6.2016 mennessä eduskunnalle.

Lisätietoja (saksaksi, ranskaksi ja italiaksi):  http://www.bag.admin.ch/themen/krankenversicherung/00305/16022/index.html?lang=de

Lehdistötiedote saksaksi: http://www.bag.admin.ch/aktuell/00718/01220/index.html?lang=de&msg-id=61140

Olisiko Suomessakin hyvä siirtyä suoraan demokratiaan?

Ajattelen, että Suomessa olisi myös syytä demokratisoitua ja antaa kansalaisten kertoa käsityksensä kiistanalaisista kysymyksistä. Sveitsissä katsotaan, että suorat kansanäänestykset ovat hyvä asia myös äänestyksen hävinneelle osapuolelle. Äänestysprosessi nimittäin nostaa esiin ja avoimesti keskusteltavaksi asioita, joista ehkä valtavirtajulkisuudessa on aikaisemmin annettu yksipuolinen kuva.

Se, että kansalaiset voivat sanoa näkemyksensä kiistakysymyksestä, pakottaa eri osapuolet argumentoimaan myös ”sen toisen näkemyksen” kanssa, jotta kansalaiset saavat kokonaiskuvan äänestettävästä asiasta.

Sveitsissä kansalaiset ilmaisivat äänestyksessä selkeän kantansa, että he haluavat äänestettävät  täydentävät hoitomuodot sairausvakuutuksen piiriin.  Ilmeisesti he ovat kokeneet kyseessä olevat hoidot hyödyllisiksi huolimatta siitä, että lääketieteen eliitti vastusti ja perusteli vastustusta tieteellisen näytön puutteella.

Koska Sveitsissä kansanäänestys sitoo hallitusta, se  ei voinut heittää äänestystulosta roskikseen vain siksi, että joku ammattiryhmä lobbasi vahvasti ja väitti äänestyksen alaisia hoitomuotoja hyödyttömiksi. Kun asiaa selviteltiin, niin ilmeisesti esiin tuli myös se fakta, että hyvin suurta osaa yksittäisistä koululääketieteen hoitomuodoistakaan ei ole osoitettu tehokkaiksi lääketieteen kultaista standardia, kontrolloitua kliinistä koetta käyttäen. Niiden näyttö perustuu kliiniseen käytännön kokemukseen.

Tällaista kliinistä kokemusta on kertynyt paljon myös antroposofisen lääketieteen, perinteisen kiinalaisen lääketieteen, homeopatian ja fytoterapian alalta. Niitä on myös tutkittu tavanomaisen lääketieteen menetelmin, joskaan ei niin paljon ja rahakkaasti kuin esimerkiksi kemiallisia lääkkeitä.

Sveitsin esimerkki osoittaa, että Euroopassa näyttäisi olevan selkeä kehityssuunta avoimeen ja moniarvoiseen terveydenhuoltojärjestelmään. On ymmärretty, että biolääketieteeseen nojaava ja ihmisen biologisiin osiinsa pilkkova hoitokäsitys alkaa olla vanhahtava ja rajoittunut erityisesti silloin kun hoidettavana ovat elintapasairaudet, vaikeasti diagnosoitavat ongelmat, psykosomaattiset vaivat  ja mielenterveys.

Suomessakin on jo aika ymmärtää ihmisten omien kokemusten ja näkemysten merkitys tervehtymisessä, mielen valtava voima paranemisessa ja yhteistyön tärkeys virallisen hoitojärjestelmän ja täydentävien terveysnäkemysten välillä.

Näyttö erilaisten hoitomuotojen – niin virallisesti hyväksyttyjen kuin muidenkin – hyödyistä, haitoista ja taloudellisesta tehokkuudesta ansaitsee tulla laajan kansalaiskeskustelun teemaksi. Kysymys on siitä, miten näyttö osoitetaan, miten tutkimusta tehdään ja millaiseen ihmis- ja terveyskäsitykseen tutkimus nojaa. Nämä ovat laajoja ja mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuka avaisi asiallisen keskustekun?

Kirjoittajat: Peter Zimmermann ja Pauliina Aarva

Ajatuksia CAM-hoitojen epäspesifisistä vaikutuksista

Kirjoittaja: Jukka Laitakari, professori (emeritus)

Abstraktia

CAM hoitoja pidetään usein marginaalisina vanhoina jäänteinä entisajan hoitokäytännöistä ja tieteellisesti todistamattomina ”uskomushoitoina”, joilla tuskin on spesifisiä vaikutuksia terveydentilaan.

Jos analysoi tarkemmin näiden hoitojen sisältöjä voi kuitenkin huomata niissä niiden mahdollisten spesifisten vaikutusten ohella epäspesifisiä elementtejä, joilla voi olla merkittävääkin potentiaalista tervehdyttävää vaikutusta ihmiselimistöön.

Seuraavassa esitän oman hoitokokemukseni ja eräiden tutkimusten pohjalta alustavan listan CAM-hoitojen epäspesifisistä elementeistä. Niistä  keskusteltiin 2010-luvun alkupuolella Jyväskylän CAM-työryhmässä, jonka mukaan CAM hoito:

  • tarjoaa aitoa kuuntelua hyväksyvässä ilmapiirissä
  • nostattaa mielialaa, luo uskoa paranemiseen
  • lisää itsetuntemusta rakentavalla, kannustavalla ja arvoja selkeyttävällä (values clarification) palautteella
  • rentouttaa kehoa ja rauhoittaa mieltä
  • tarjoaa inhimillistä kontaktia eli sosiaalista tukea
  • tarjoaa hoitavaa kosketusta
  • antaa tilaisuuden tunteiden ilmaisuun, jopa uusien persoonan osien esille tuloon
  • tarjoaa ymmärrettävän selityksen ja konkreettisia toimenpiteitä oireesta/sairaudesta ja sen paranemisesta (plasebo efekti)
  • tarjoaa tietoa ja ymmärrystä omasta elimistöstä ja elintavoista
  • opettaa ja harjoittaa taitoja omahoidosta ja elintavoista (esim. liikunta, ravitsemus, rentoutuminen, stressin hallinta)
  • rohkaisee ja tukee asiakasta vastuunottoon omasta terveydestä omahoidon ja elintapamuutosten muodossa

Tämän kaltaisten elementtien yhteisvaikutusta voisi hyvällä syyllä kutsua empowermentiksi eli voimaannuttamiseksi, joka on terveyden edistämisen avainkäsitteitä.

Asiakas voi hoidon jälkeen kokea suurtakin helpotuksen ja voiman tunnetta ja olla motivoitunut pitämään huolta itsestään, vaikkei objektiivisilla terveys- tai käyttäytymismittauksilla hänessä vielä havaittaisikaan muutosta.

Voimaannuttamisen ajatus

Herää ajatus, että voimaannuttamista voisi hyvinkin pitää CAM hoitojen keskeisenä tavoitteena ja niiden vaikuttavuuden mittarina. Mainittakoon, että terveyden edistäminen (Health Promotion) on virallisessakin terveydenhuollossa hyväksytty vuonna 1986 Ottawassa lanseerattu käsite ja terveydenhuollon työmuoto.

Useimpien em. elementtien voidaan loogisesti päätellä vaikuttavan tietyissä oloissa terveyteen tai niiden vaikutus on tietynlaisissa tutkimusasetelmissa todettu näyttelevän roolia tervehtymisprosessissa.

Seuraavassa muutama esimerkki em. elementtien vaikuttavuuspohjasta. Sosiaalisten kontaktien eli sosiaalisen tuen terveyttä tuova merkitys on kiistatta todettu sadoissa pitkittäistutkimuksissa. Uuden alan psykoneuroimmunologian voi nähdä selittävän osan em. elementtien potentiaalisista vaikutuksista.

Itse Rosen-hoitajana olen omin silmin todennut hoidon joskus antavan voimakkaan stimuluksen piilossa olleiden tunteiden esille tuloon. Voice Dialogue –fasilitoijana olen toisinaan havainnut oireiden häviävän, kun asiakasta on ohjattu siirtymään osapersoonasta toiseen.

Em. elementtien esillä olo ja vaikutukset eivät suinkaan ole CAM- hoidoissa itsestään selvyys. Ne riippuvat hoidon tyypistä, sisällöstä, hoitajan persoonasta, asiakkaan tarpeista ja tilasta, hoitajan ja asiakkaan keskinäisestä vuorovaikutuksesta eli kaiken kaikkiaan hoitotilanteen kokonaisuudesta. Esimerkiksi sosiaalisen tuen vaikutus voi olla minimaalinen, jos asiakkaan sosiaalinen verkosto on jo entuudestaan toimiva. Tylysti käyttäytyvä hoitaja voi eliminoida tyystin tämän elementin, jopa kääntää sen vastakohdakseen.

Yksittäisellä elementillä voi hoitotilanteessa olla varsin vähäinen vaikutus asiakkaaseen, mutta useat elementit yhdessä tultuaan toistetuiksi useassa hoitotilanteessa, voivat yhdessä muodostaa tärkeän stimuluksen tervehtymiselle. Tämä selittänee sen, miksi ihmiset hakeutuvat näihin hoitoihin ja vannovat niiden tehoon.

Tässä ei ole otettu kantaa hoitojen spesifisiin vaikutuksiin, joista niistäkin alkaa tihkua tutkimustietoa. Hoitojen ja hoitosarjojen vaikutus voi olla erityisen merkittävä erityisesti silloin kun sairastumisprosessi on vasta alullaan tai tervehtymisprosessi on jo pitemmällä eli kun ihminen on tilanteessa, jossa hän ei ole varsinaisesti ”sairaana” vaan kokee lähinnä epämukavuutta (dis-ease) ja lieviä oireita.

Kun työkalupakista puuttuu välineitä

Virallinen terveydenhuolto, erityisesti lääketiede ei näitä tilanteita kovin usein kohtaa ja jos kohtaa, sillä ei ole työkalupakissaan selkeitä keinoja auttaa ihmistä. Tässä on eräs perustelu sille, että CAM-hoidot voisivat mielekkäästi palvella tervehtymisprosessin kokonaisuutta.

Esitetty lista CAM hoitojen elementeistä ei pyri olemaan mitenkään lopullinen. Olisi mielenkiintoista kuulla eri CAM- hoitajien käsityksiä em. elementtien listasta ja kokemuksia niiden vaikutuksista. Olisi hienoa, jos listan elementtejä voitaisiin vielä kehittää ja muotoilla mahdollisimman yleispäteviksi.

Lista voisi antaa impulssin mielekkäälle tutkimustyöllekin. Kattavien asennemittareiden ja haastattelujen ym. keinoin voitaisiin elementtien mukana olo ja vaikutus pyrkiä todentamaan yksittäisissä CAM- hoitotilanteissa.

Voisi odottaa, että monien selvitysten pohjalta alettaisiin löytää vastauksia kysymyksiin missä hoidoissa, missä olosuhteissa ja missä ongelmissa CAM-hoidot parhaiten toimivat.

Vastaukset tällaisiin kysymyksiin voisivat valottaa CAM hoitojen todellista merkitystä terveyden edistämisen kokonaisuudessa ja auttaa siirtämään niitä Suomessakin pois niiden nykyisestä marginaalisesta asemasta.

jukka.laitakari@saunalahti.fi

Kohti terveyslähtöistä terveydenhuoltoa

Kirjoittaja: Helena Hänninen, Tutkija, FL

Keskustelu täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista, joita käyttää vähintään joka kolmas suomalainen, on jatkunut jo pitkään juupas-eipäs –väittelynä. Tämä on haitallista asiakaslähtöisen terveydenhuoltojärjestelmän kehittämiselle.

Täydentävät ja vaihtoehtoiset CAM -hoidot (Complementary and Alternative Medicine Therapies) ovat pitkän koulutuksen saaneiden ammattilaisten toimintaa, jossa hoidoilla vahvistetaan hoidettavan terveyttä ja lievennetään  kipua  ja kärimystä  menetelmillä, jotka jäävät virallisten lääketieteellisten  hoitomuotojen ulkopuolelle.

Määritelmä korostaa ennen kaikkea sairauksien ennalta ehkäisyä, terveyden ylläpitoa. Kun tavoitteet esitetään virallisen terveydenhuollon ulkopuolelta, esiin nousee ”väärin sammutettu” tai ”väärin hoidettu” -syndrooma, jolloin kansantalouden, terveydenhuollon ja apua hakevan kansalaisen edut jäävät ammatillisten eturistiriitojen varjoon.

Oikein toteutettuina CAM –hoidot hyödyttävät kaikkia osapuolia.

CAM -ammattilaiset voisivat tuoda merkittävän lisän terveydenhuoltojärjestelmään ja sen painotuksiin. Tämä edellyttää lääketieteen perusteiden tuntemusta, kuten mm. Luonnonlääketieteen Keskusliitto koulutusvaatimuksissaan esittää.

Vastaavasti terveydenhuollon henkilökunta tarvitsee koulutusta CAM -terapioista, jotta osaa työssään kohdata näitä terapioita käyttäviä potilaita ja ymmärtää CAM -terapioiden mahdollisuudet terveyslähtöisen terveydenhuoltomallin luomisessa.

Integroituun terveydenhuoltoon on kehitelty Euroopassa useita mahdollisia malleja, kuten että terveydenhuoltojärjestelmään sisällytetään salutogenesiksen -käsite ja täydentävän lääketieteen kokonaisvaltainen lähestymistapa.

Rinnakkaisille jaärjestelmille voidaan myös luoda rajapintoja: yksityisesti toimivat CAM -ammattilaiset ja virallinen terveydenhuoltojärjestelmä työskentelevät yhdessä kansalaisten parhaaksi.

Näin terveydenhuollosta tulee yksinkertaisempaa, tehokkaampaa ja edullisempaa.

Aaron Antonovskyn esittämä salutogenesis –malli kuvaa lähestymistapaa, jossa keskitytään ihmisten terveyttä ja hyvinvointia tukeviin tekijöihin. Siinä ei etsitä sairautta, vikaa tai vammaa, vaan kartoitetaan voimavaroja ja toimintamalleja. Terveystarkastus ei edellytä laboratoriotutkimuksia tai erityisvälineitä eikä siihen sisälly väärien negatiivisten tai positiivisten löydösten ongelmaa. Terveyslähtöinen malli vahvistaa ihmisten omaa vastuunottoa terveydestään.

EU:n CAM Interest Groupissa (http://www.cam-europe.eu) on tuotu esille CAM -toimijoiden merkitys mm. ikääntymisen haasteen edessä. Vuoteen 2025 mennessä noin kolmannes Euroopan väestöstä on 60 -vuotiaita ja sitä vanhempia, erityisen nopeasti kasvaa 80 -vuotiaiden määrä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuottaminen tälle joukolle on haaste, joka edellyttää vanhentuneiden terveydenhuollon mallien uusimista.

Terveyden nostaminen etusijalle edellyttää paradigman muutosta hoitoon suuntautuneesta kansanterveydestä ennaltaehkäisyyn. CAM voi edistää tätä visiota tuomalla sen piirissä kehitetyt terveyden lukutaidon, omahoidon ja sairauksien ehkäisyn mallit virallisen terveydenhuollon piiriin.

(Kirjoitus tarjottiin julkaistavaksi Helsingin Sanomien mielipidesivuilla, mutta lehti ei sitä julkaissut).

Narratiivinen lääketiede – silta eri hoitonäkemysten välillä, osa 2

Kirjoittaja: Kati Sarvela, HLL, tietokirjailija, hypnoterapeutti, mindfulness-ohjaaja

Puut ja aamukuu

Uuden ajan lääkärit ja persoonalähtöinen hoitaminen

Uuden ajan lääkärillä, monikulttuurisessa ja -arvoisessa maailmassa, tulisi olla persoonalähtöisen hoitamisen taitoja. Ne ovat niitä lääkärin parantavia rituaalisia kykyjä, joita lääkärit ovat omanneet jo vuosituhansia.  Tällaisessa järjestelmässä, paitsi potilas ja lääkäri, myös eri alojen terveydenhuollon ammattilaiset ovat kunnioittavassa dialogisessa suhteessa toinen toisiinsa.  He hyväksyvät kaiken tiedon epävarmuuden ja monenlaiset parantavat hoitoperinteet.

Ideaalisessa tilanteessa moniammatillisessa yhteistyössä pyritään saamaan aikaiseksi mahdollisimman turvallinen ja myönteinen käänne potilaan tarinassa, ja kannustetaan ihmistä itseään ottamaan yhä enemmän vastuu omasta sairaustarinastaan. Arvostavan dialogin ja hyväksyvän  läsnäolon ilmapiirissä voidaan mahdollisimman potilasturvallisesti yhdistää virallista lääketiedettä täydentäviin hoitoihin.

Kun lääkäri antaa persoonalähtöistä hoitoa, hän:

1) ymmärtää, että ihmisruumista voi katsoa paitsi biologisena, myös rituaalisena, henkisenä ja historiallisena kokonaisuutena;

2)  osaa huomioida sairauden kaikki asteet ja muodot, sekä potilaan sairauteen liittyvät sidosryhmät;

3) tajuaa, että hänen toivomansa lopputulos ei ole aina sama kuin potilaan.

4) kouluttaa potilastaan tulemaan tietoiseksi oman sairautensa luonteesta. Hän kunnioittaa erilaisten kulttuurien ja sukupuolten terveyskäsityksiä, ja muokkaa hoitoja niiden mukaan. Hän opettaa potilailleen stressinhallintaa.    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4460744/

Terveyskäyttäytymisen muutos on luova prosessi

Sisäinen muodonmuutos, henkinen kasvu, joka johtaa kestävästi uudella tavalla käyttäytymiseen, on pikemminkin luova prosessi kuin järjen tuote: Sisäisessä psykofyysisessä kehitysprosessissa kirjaimellisesti luodaan uusi minuus http://www.amazon.com/Wired-Create-Unraveling-Mysteries-Creative/dp/B018F05MXQ.

Moni unelmoi sekä terveys- että ulkonäkösyistä olevansa kaksikymmentä kiloa hoikempi, mutta muuten samanlainen kuin ennen. Kestävää terveyskäyttäytymismuutosta ei tapahdu, ellei ihminen löydä uutta identiteettiä. Muutos uuteen identiteettiin merkitsee hallitsevan ”mielen osan”, kokemustilan, muutosta ja sen mukana täydellistä elämäntapamuutosta.

Elämäntapamuutos ei siis ole läheskään aina omaan tahtoon ja faktoihin perustuva rationaalinen päätös. Sen sijaan se on luovuutta.  On elämän suurta rikkautta, että on muitakin parantavia viisausperinteitä, kuin vain biolääketieteellinen tarina. Ihmisen sairaustarinan käänteessä voi olla mukana monenlaisia hoitavia perinteitä.

Itse lääketieteilijänä kunnioitan empiirisanalyyttistä tieteen perinnettä, mutta asetan oman luovuuteni terveyteeni liittyvissä kysymyksissä sen yläpuolelle. Yhdistän luovasti sisällä itsessäni sen, minkä tieteet ovat pirstoneet minussa. Minulle tiede on vain yksi, mutta tärkeä ihmisen luovuuden ilmenemismuodoista. Sen vahvuuksia on realiteettitaju.  Annan omassa elämässäni tilaa monenlaisille parantaville näytelmille, en vain virallisen lääketieteen hoitohuoneissa tapahtuville.

Henkilökohtaisessa elämässäni elämäntapamuutokset kuten alkoholinkäytön vähentäminen ja stressitasoni lasku, eivät ole tapahtuneet rationaalisilla päätöksillä, vaan kokemuksellisella, muodonmuutoksellisella  oppimisella, luovuuteni avulla.

Syöpääni hoidatin virallisen lääketieteen järjestelmän puitteissa, ja olen saamastani hoidosta kiitollinen. Itseni hoivan, tasapainoisemman itseni, parantavan asenteen ja terveellisemmän elämäntavan löysin muista perinteistä (mm. itsehypnoosi, mindfulness, taideterapeuttiset menetelmät, EFT ). Nämä perinteet kunnioittavat minua kokemuksellisena persoonana, omaa tarinaani aktiivisesti luovana ihmisenä.

Karkeasti ottaen akuuteissa tilanteissa länsimainen lääketiede on yleensä peittoamaton, mutta kroonisissa sairauksissa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä täydentävät hoidot näyttävät kyntensä.  Sillä, että ihminen kokee voivansa vaikuttaa itse omaan terveyteensä, proaktiivisuudellansa, on myönteinen vaikutus ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Kaaoksesta uuteen järjestykseen

Luovan itseämme eheyttävän muutosprosessimme käytössä on koko elämän erilaisten henkisten ja terveydenhoidollisten viisausperinteiden, tieteiden ja taiteiden kirjo. Itsemme uudestaan luonnista seurauksena on kestävä elämäntapamuutos.  Joskus sairaus saattaa luoda otollisen tilaisuuden uuden identiteetin synnylle, luomalla kaaoksen vanhaan minuuteen.

Kaaoksesta on mahdollista nousta uusi järjestys.  Tässä muutostyössä hyödymme monenlaisia viisausperinteitä edustavista parantajien ammattilaisista. Molemmat syöpäni (melanooma, rintasyöpä) veivät vanhan identiteettitarinani kaaokseen, ja jouduin luomaan itseni uudelleen. Sairauskokemuksistani löysin itseäni kokonaisvaltaisesti parantavat tarinani käänteet. Lainaten rakkaan vertaisystäväni sanoja: ”Kenellekään en toivois, vaan poiskaan en vaihtais…”

Ilman syvempää itseymmärrystä ja tunnetilojen tiedostamista, meissä jyllää tiedostamattomia ristiriitaisia voimia, jotka saavat meidät esimerkiksi stressaantumaan ja käyttäytymään ruumiimme edun vastaisesti (mm. epäterveelliset addiktiot).  Toki stressin takana saattaa olla työelämän ristiriidat tai kohtuuttomat vaatimukset. Voimme kuitenkin hyvin usein valinnoillamme, tunnetaidoilla ja tietoisuutemme ohjaustaidolla olla vaikuttamassa siihen, että kasvamme ihmisinä ja saamme oman stressitasomme laskettua.

Mitä vähemmän olemme tiedostavia, eli mitä vähemmän olemme tehneet esitietoista tietoisuuden materiaalia tietoisiksi, sitä enemmän tiedostamattomat voimat meissä jylläävät. Kun meillä ei ole tietoisuustaitoja, emme ohjaa tällöin taitavasti ja terveyttämme edistävästi tilojamme, vaan ne voivat ohjata tietämättämme meitä. Hallitsemattomat ja tuntemattomat tunnetilamme voivat pistää meidät käyttäytymään addiktiivisesti, esimerkiksi hukutamme itsemme työhön, tai juomme tai syömme liikaa.

Kuinka paljon vähemmän ihmisillä (myös terveydenhuollon ammattilaisilla itsellään) olisikaan sairauksia, mikäli ratkaisut terveyskäyttäytymiseen olisivat kiinni vain faktojen tietämisestä. Niin kauan kuin emme osaa eritellä sisäistä maailmaamme, tiedostamattomat voimat jylläävät meissä.

Parantavat mahdollisuudet

Suuri osa potilaista, jotka kääntyvät täydentävien ja joskus myös vaihtoehtoisten hoitojen pariin, ymmärtävät todellisuuden moninäkökulmaisuuden ja erilaiset parantavat mahdollisuutensa. He tietävät, että jos he haluavat muuttaa itseään ja kohentaa kokonaisvaltaista terveyttään, heidän täytyy oppia kuuntelemaan omaa ruumistaan ja ottaa oman identiteettitarinansa muokkaamisessa käyttöön monenlaisia viisausperinteitä.

He voivat esimerkiksi aktivoida draamallisissa parantavissa näytelmissä omia luontaisia parantavia voimiansa (salutogeneesi). Parantavia rituaalisia näytelmiä ei näytellä (onneksi) pelkästään virallisten hoitolaitosten vastaanotoilla.

Enemmistöllä täydentävien hoitojen käyttäjistä on onneksi myös realiteettitajua, mutta kaikilla valitettavasti ei.

Tulevaisuuden haasteet

Tulevaisuuden haasteemme on se, kuinka voidaan yhdistää mahdollisimman potilasturvallisesti täydentäviä hoitoja virallisen lääketieteen perinteiseen.

Kaikilla ihmisillä ei ole vielä riittävää koulutusta ja itseymmärrystä ottaa vastuuta omasta terveydestään ja elämää kannattelevasta identiteettitarinasata. Nämä ihmiset eivät välttämättä osaa tehdä viisaita päätöksiä. Joillakin kansalaisilla saattaa olla kovinkin epärealistinen ja primitiivinen tapa hahmottaa todellisuutta.

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen kenttä on villi, ja sieltä löytyy ammatinharjoittajia, jotka eivät asiallisesti informoi asiakastaan antamansa hoidon luonteesta ja sen mahdollisista riskeistä.

Terveydenhuollon virallisen järjestelmän tulisi seurata, että epäasiallista, potilaan terveyden riskeeraavaa hoitamista, pääsisi mahdollisimman vähän tapahtumaan, olkoon sitten kysymyksessä virallinen lääketiede tai täydentävät hoidot.

Vaikka täydentävien hoitojen aseet eivät ole yleensä yhtä järeitä kuin lääketieteessä,  tulisi ihmisillä olla valitusoikeus myös niistä ja niiden komplikaatiot tulisi tilastoida.

Turvallisuutta lisäisi myös se, että kansalaisia koulutetaan yhä enemmän hyvään realiteettitajuun, tunnetaitoihin ja tietoisuustaidoilla proaktiivisuuteen, itsetuntemukseen ja oman ruumiinsa kuunteluun.

Niin kauan kuin emme virallisessa järjestelmässä anna persoonalähtöistä hoitoa, emmekä tunnusta potilaan ruumiin itsemääräämissoikeutta ja monia tapoja olla viisas, voi tällä olla ikäviä seuraamuksia potilaan hoitoon.

Autoritaarisessa ja paapovassa lääkärisuhteessa potilas luultavasti yhä harvemmin on “hoitomyöntyväinen”. Hän ei noudata ohjeita eikä välttämättä syö lääkärin määräämiä lääkkeitä. Pahimmassa tapauksessa katoaa virallisen lääketieteen arvostus.

Avoimuuden aika – unelmaako?

Vaikka täydentäviä  hoitaja Suomessakin yleisesti käytetään, potilaat eivät uskalla kertoa lääkärille käyttävänsä niitä. Esimerkiksi solumyrkkyhoidoilla ja tietynlaisella täydentävien hoitomuotojen suosittelemalla lisäravinteilla voi olla ikäviä yhteisvaikutuksia. Siksi avoin vuorovaikutus on tärkeää.

Usein pelko autoritaarisen lääkärin jyräämisestä on aiheetonta, koska monet lääkärit ovat läsnäolevia ja osaavat kunnioittaa potilaansa tarinaa.

Joskus puolestaan potilaan pelko saattaa olla aiheellista.  Lääkäri ei ole läsnä, eikä ymmärrä terveyden monimerkityksellisyyttä ja erilaisia viisausperinteitä. Hän alistaa ja jyrää virallisen lääketieteen yksipuolisella tarinalla.

Unelmani on, että tulevaisuus on uuden ajan Asklepioksen temppeleiden. Näissä laitoksissa yhdistettäisiin parasta virallista lääketiedettä täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin, kunnioittaen asiakkaan maailmankuvaa ja hänen tarinaansa.

Näissä ”temppeleissä” opettelisimme syömään terveellistä ravintoa, harrastaisimme mielihyvää tuottavaa liikuntaa, kylpisimme, harrastaisimme kulttuuria, ottaisimme vastaan monenlaisia erilaisia virallisia ja täydentäviä hoitoja ja harjoittelisimme sisäisten tuntojemme monipuolista ilmaisua. Tämän tyyppisiä laitoksia alkaa ollakin jo rapakon tapana, esim. Anderssenin syöpäklinikka Teksasissa (https://www.mdanderson.org/).

Kati Sarvela

Sähköposti: esisuomi@gmail.com

Blogi: https://katisar.wordpress.com/

 

 

Narratiivinen lääketiede – silta eri hoitonäkemysten välillä, osa 1

Kirjoittaja: Kati Sarvela, HLL, tietokirjailija, hypnoterapeutti, mindfulness-ohjaaja

Vastuunottoa omasta elämäntarinasta

Jo 1980-luvulla puhuttiin lääketieteessä ”narratiivisesta käänteestä”. Tällä tarkoitetaan lääketiedettä, jossa lääkäriä koulutetaan ottamaan hoitamisessa huomioon potilaan tarina. Aikaisemmin hoitosuhteessa valtaa piti lääkärin näkökulma ja hänen narratiivinsa eli ”kanonisoitu biolääketieteellisen totuuden tarina”, nk. lääketieteelliset ”faktat” ja ”löydökset”.

Kuten monet muut, minäkään en ole välttynyt tunteelta, että sekä politiikassa että mediassa eletään taantumuksen aikaa. Tämä pätee sekä Suomeen että moniin muihinkin maihin.  Kansalaisia yritetään tällä hetkellä painostaa yksisilmäisten asiantuntijoiden kapeaan hierarkkiseen materialistiseen maailmankuvaan. Jopa korkeakouluista rahoitukset yritetään ohjata vain taantumuksellista ajattelua tukeviin opinahjoihin.

Kärjistetysti ajatellen taantumuksellisessa virallisessa hoitojärjestelmässä ajatellaan ideaalipotilaan olevan kiltti ja tahdoton, hoitoputken läpi syötettävä ruumis, vailla omaa tahtoa ja sielua. Potilaan ruumis on esineellistetty hänen itsensä ja lääkärin toimesta biolääketieteelliselle totuuden tarinalle ja toimenpiteiden kohteeksi. Tällaisessa hoitosysteemissä potilaat eivät uskalla tai osaa ottaa vastuuta omasta ruumiistaan ja sen terveydestä.

He antavat vallan itsensä parantamisesta lääketieteelle.

Potilas alistuu passiivisena potilasrooliinsa. Hän ei ole tasavertaisessa dialogisessa vuorovaikutussuhteessa, vaan alistuu yhteiskuntajärjestelmän kanonisoimalle lääkärin tarinalle. Tällaisessa järjestelmässä potilas on huono vastaanottamaan elämäntapamuutoksia, kun lääkäri sellaisia ehdottaa. Potilas toivoo  lääkäriltä yksinkertaisia ratkaisuja – pillerireseptiä tai kirurgisia temppuja.

Kohtaan hammaslääkärin vastaanotollani edelleen näitä potilaita. Kun tarjoan tällaiselle potilaalle erilaisia vaihtoehtoisia hoitomalleja, potilas toteaa, että “Valitse sinä, sinähän se lääkäri olet…”

Narratiivinen käänne

Narratiivisen käänteen jälkeisessä suhdekeskeisessä hoitamisessa, ideaalitilanteessa, lääkäri ja potilas rakentavat yhdessä, dialogisessa humanistisessa suhteessa, yhteisen ymmärryksen potilaan sairaudesta ja sen taustasta. Hyödyntäen länsimaisen lääketieteen perinnettä ja täydentäviä hoitoja, he pyrkivät yhdessä löytämään potilaan tarinaan käänteen, jossa potilas paranee.

Potilaan yksilöllinen persoonallinen tarina aukeaa lääkärille, kun hän on hyväksyvän läsnäolon tilassa.  Hyväksyvän läsnäolon tilassa hän myös aktivoi myönteisesti parantavia lumevoimia potilaassaan.

Vuorovaikutuksellisessa parantavassa suhteessa sovitaan yhteisymmärryksessä virallisen lääketieteen toimenpiteistä , elämäntapamuutoksista ja mahdollisista täydentävistä hoidoista. Potilaan ja lääkärin maailmankuvat kohtaavat. Tässä tasavertaisessa hoitosuhteessa potilas itse ottaa vastuun terveyskäyttäytymisestään. Hän kasvaa yhä enemmän itseohjautuvaksi terveyskäyttäytymisestään vastuuta ottavaksi ihmiseksi.

Onnistuneessa vuorovaikutuksellisessa persoonalähtöisessä prosessissa (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4454449/), tasavertaisessa kohtaamisessa, potilas saa olla hoitohuoneessa omana itsenään, ihmisenä, ilman mitään luokittelua.

Ihanteellinen parantava kohtaaminen toteutuu parhaiten silloin, kun molemmat, lääkäri ja potilas, ovat hyväksyvän läsnäolon tilassa (mindfulness) ja heidän identiteettinsä eivät ole jäykät, vaan joustavat. (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15681881)

Onnistuneella kohtaamisella on myönteinen lumevaikutus potilaan terveyteen, hänen ”sairaustarinaansa”. Tapahtuu ”kemiallinen reaktio” ja molemmat oppivat ja ovat tämän kohtaamisen jälkeen muuttuneita ihmisiä. Potilaan tarina saa myönteisen käänteen.

Kokonaisvaltainen ihmisen hoitaminen ei ole vain biologisia lääketieteellisiä temppuja, vaan se on parhaimmillaan yhteinen parantava kokemus. Toki näyttöön perustuva tiede tarjoaa ensiarvoisen tärkeitä menetelmiä lääkärille, mutta hyvä lääkäri on kautta aikojen tiennyt, että parantaminen on paljon muutakin kuin vain näyttöön perustuvan lääketieteen soveltamista. Suuri osa lääkärin toimenpiteistä on edelleen muunlaisia kuin näyttöön perustuvia.

Potilaansa kohtaava lääkäri on osannut kautta aikojen hyödyntää lumetta. Näin asian kuuluu ollakin. Lääkärintyö on myös taidetta, luova vuorovaikutuksellinen persoonalähtöinen suhde, jossa potilaan tarina aukeaa. Lääkäri hyödyntää parantaessaan sekä näyttöön perustuvaa tiedettä, että omaa kokemuksellista viisauttansa spontaanissa draamallisessa vuorovaikutuksessa potilaansa kanssa.  Tapahtuma ei ole vain näyttöön perustuva projekti, vaan pikemminkin ainutkertainen luova tarinallinen prosessi, jossa ihminen voi hyödyntää tiedettä, taidetta ja kokemusperäistä viisauttansa.

Jatkuu…

Kati Sarvela

Sähköposti: esisuomi@gmail.com

Blogi: https://katisar.wordpress.com/

 

Ylen Puoskariprojekti ja Pojat

Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat viikon verran olleet yleisradion suosikkiteema. Voisi jopa ajatella, että kyseessä oli Puoskariprojekti, jolla on tavoite, resurssit, erikseen suunniteltu alku ja loppu, kuten projekteilla yleensä on. (Tämä teksti on muuten julkaistu myös täällä http://liinanblogi.com/, osa Liinanblogin lukijoista ilmoitti, etteivät he jostain teknisestä syystä pysty siellä tekstiä kunnolla lukemaan. Käytössäni ei ole tietotekniikan asiantuntijaa, joka ratkaisisi ongelman, joten julkaisen jutun myös tässä blogissa).

Mutta asiaan…

Puoskariprojektin suunnitteluvaihe on alkanut jo viime vuoden puolella. Hanke tuli toteutusvaiheeseen 30.1.2016. Se on edelleen meneillään. Sen tavoitteena on valistaa kansaa vaaroista, joita epävirallisista eli terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella käytettävistä täydentävistä hoitomuodoista ihmisille on. Kansanvalistuksella on kylläkin myös terveyspoliittinen tavoite, jota en tässä lähde avaamaan. Käytän tässä kirjoituksessa jatkossa täydentävästä ja vaihtoehtoisesta hoitomuodosta lyhennystä TVH tilan säästämiseksi.

TVH:n ongelmat, joista kansaa nähdään tarpeelliseksi valistaa, on Projektissa määritelty seuraavasti:
1. Vaikuttava hoito viivästyy, jos käyttää TVH:ta, se on ongelma vakavissa sairauksissa
2. Potilaat korvaavat lääketieteellisen hoidon TVH:lla, mikä on vaarallista
3. TVH on huijausta, ihmiset menettävät rahansa
4. TVH on tiedevastaisena haitallista, koska kaikki virallinen hoitaminen perustuu tieteeseen
5. TVH:n hoitovaikutus on pelkkää plaseboa

Vaikuttaa monen mielestä tärkeältä ja kannatettavalta hankkeelta, vaikka yksikään yllä olevista kohdista ei pidä paikkaansa. Tutkimustiedot eivät tue noita väitteitä. Mutta ei se mitään, tehdään silti Projekti!

Kuvaan tässä jutussa tuon parhaillaan jatkuvan Projektin kulkua, jonka tuloksena pitäisi olla kansalaisten tietojen ja ymmärryksen lisääntyminen siitä, että TVH vaikuttaa ihmisiin haitallisesti (kohdat 1-3) ja se on epätieteellistä ja tehotonta (kohdat 4 ja 5). Tuloksia voidaan arvioida mittaamalla, ovatko kansalaisten tiedot TVH:n vaaroista ja niiden tehottomuudesta projektin tuloksena lisääntyneet.

Muistutan, että tässä on nyt kyseessä teoreettinen hahmotelma Projektin kulusta, ei tosiasioiden kuvaus. Olen itse ollut mukana tässä hankkeessa statistina, jolle Projekti teoriani mukaan määritteli ennakkoon paikan näytelmässä. Minulla ei ole konkreettisia todisteita mistään, enkä niitä tarvitsekaan, koska esitän teorian.

Kuka on projektin omistaja?

Tämä on hankala kysymys. Sitä on vaikea yksiselitteisesti määritellä muiden kuin projektisuunnittelun ydinryhmässä olevien. Mutta voi olla, että omistaja ei ole edes konkreettinen ihminen tai organisaatio. On nimittäin vaikea kuvitella että se olisi Yle, koska eihän sen leipä riipu siitä, miten ihmiset terveyttään hoitavat. Sehän vain tiedottaa toimittajiensa avulla. Toimittajien taas kuuluu eettisten sääntöjensä mukaan toimia puolueettomasti, erityisesti kun kyseessä on kiistanalainen aihe.

Hankkeen työvälineiden (journalististen tuotteiden) perusteella voisi loogisesti päätellä, että Projektilla ei ole konkreettisesti määriteltyä johtoryhmää. ”Johtoryhmäksi” on muotoutunut Ylen sisällä vallitseva vanhahko ja hieman luutunut asenneilmasto, jossa heijastuu positiivisen mielenkiinnon puute täydentäviin terveysnäkemyksiin, jotka ovat nouseva teema kansainvälisessä keskustelussa (Esim Yhdysvaltain Kansallisessa terveysinstituutissa, aiheesta enemmän kirjassa Aarva 2015, jonka tiedot alla).

Asenneilmastoon pyrkivät vaikuttamaan erilaiset yhteiskunnalliset toimijat, kuten poliitikot, teollisuus ja yrittäjät, tutkijat, ammattilitot ja muut eturyhmät. Projektin taustalla on supervahvaa lääketiedeinstituutiota edustavan pienen ryhmän (mukana mm. Hannu Lauerma, Markku Myllykangas, Simo Räisönen) epämääräinen hätä ja ahdistus maailman ja tässä erityistapauksessa terveydenhuollon muuttumisesta hallitsemattomaksi. On sotet ja kilpailutukset. Ja kaikenlaista uudistusta ja uusia oivalluksia tieteessäkin. Ammatit muuttuvat yhteiskunnan muutosvirrassa.

Käynnistäjinä Lauerma ja Räisänen

Projekti käynnistyi 30.1.2016, jolloin Yle uutisten nettisivut julkaisee Satu Miettisen toimittamat kaksi juttua: Yle uutiset Analyysi: Miksi uskomushoitoja ei valvota – Puoskarilaki jäänyt jo neljän ministerin kaappiin ja Yle uutiset. Kaksi syöpää selättänyt tiedemies Simon Flint käy ristiretkelle homeopatiaa vastaan. 30.1.2016.

Niissä tiivistyy Projektin sanoma: TVHt ovat vaarallisia ja tehottomia, joten niiden käyttöä on rajoitettava haavoittuvilta ihmisryhmiltä.

A-Talkin viime torstain (4.2.2016) keskusteluohjelma oli osa tätä Projektia, jonka prosessimallin esitän alla. Joku voi nyt todeta, että ajatteluni on eriskummallinen. Voi olla. Tämä onkin vain teoreettinen malli, jonka totuudellisuutta voisi testata tutkimalla A-Talkiin johtanutta journalistista prosessia Ylessä ja kumppaneiden yhteisöissä ja selvittämällä mitä tapahtui ja ketkä olivat vaikuttavia toimijoita prosessin eri vaiheissa. Ehkä joku ryhtyykin tähän. Teoria ainakin on kiinnostava ja looginen. Siinä on seitsemän kohtaa.
A.  Ongelman luonti. Luontaishoidot-aiheen ympärille kehitetään ongelma, joksi tiivistyy asiantuntijoita kuulemalla ja toimitusprosessissa ”puoskarilain puute”. Tätä kautta voidaan nostaa julkisuuteen TVHn ongelmat (kohdat 1-5 tämän jutun alussa). Puhutaan edelleen uskomushoidoista, vaikka termiin ei taida enää uskoa kukaan. Luodaan julkisuutta todistamaan, että aihe on ajankohtainen.
B.  Valmistelu. Tehdään ”analyysi” puoskarilain makaamisesta vuosia ministeriön pöydällä. Viitataan ”tappajapotilaisiin”, jotka murhaavat koska syövät yrttivalmisteita eivätkä mene hoitoon. https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/01/31/tappajapotilailla-ajetaan-puoskarilakia/
C.  Varmennus.”Analyysiä” tukemaan otetaan biolääketieteilijä Simo Räisäsen perjantaina (5.2.2016) ilmestynyt kirja “Nykyajan poppamiehet”, ja julkaistaan siitä ja Räisäsestä 30.1.2016 laaja kuvakertomus Ylen sivuilla. Siellä Räisänen puhuu yksisarvishoidoista, jotka sitten, kas kummaa, ovat mukana myös torstain A-Talkissa”! Mietin itsekseni, että mitähän tuollaiset ”hoidot” oikein ovat, en ole koskaan ennen kuullutkaan sellaisista.
D. Tieteellinen varmistus. Samaan aikaan, aivan kuin sattumalta Akuutissa julkaistaan ”asiaohjelma” vaihtoehtohoidoista (1.2.2016), jossa kiviterapian ja kuolleitten henkien ei mitenkään voitu katsoa lähtökohtaisestikaan kuuluvan lääketieteeseen. Yksi tutkijanainen oli jo ohjelmaa suunniteltaessa roolitettu enkelihörhön asemaan ja näin saatiin alan tutkimuskin näyttämään huuhaalta. Ohjelma esitetään uusintana sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15. Kannattaa katsoa tätä Projektisilmälasein, niin silloin ymmärtää, miksi sen asiasisältö on surkea.
E.  Luodun ongelman uudelleen löytäminen. Sitten vaan odotetaan julkista debattia lehdissä ja muualla mediassa. Harmillista, sitä ei tulekaan. No ei sen niin väliä. Onhan tässä kuitenkin ollut monta ohjelmaa uskomushoidoista, joten on tullut tarve ottaa puoskarilaki-aihe A-Talkiin. Ylen itsensä synnyttämä ongelma muuttuukin tärkeäksi yhteiskunnalliseksi aiheeksi! ”Näi se käy”, sanoisi tähän Kurt Vonnegut.
F.  Ongelmasta keskustelu. Tehdään siis A-Talk, koska ”julkisuudessa näistä uskomushoidoista on ollut niin paljon keskustelua viime aikoina”!
G.  Ratkaisuyritys. Tarina ei pääty torstain keskusteluun eikä sunnuntain Akuutti-ohjelman uusintaan, vaan sitä yritetään vatvoa vielä netissä, jonka jälkeen näyttämölle saapuu mitä todennäköisimmin Pelastaja-Sankari. Hän tai he esittävät ratkaisun TVH:n vaarallisuusongelmaan. Ongelmahan se on, koska siitä on ollut niin paljon julkisuutta! Pelastaja-Sankari on ehkä joku viranomainen tai muuten virallista pelastuslinjaa edustava ihminen tai organisaatio, joka kertoo, miten näihin hoitomuotoihin pitää suhtauta ja kuka tietää ”totuuden”. Mielenkiintoista katsoa kuka tai keitä he ovat.

Oma roolini tässä näytelmässä

Akuutti 1.2.2016. Minua pyydettiin tammikuun alkupuolella Akuutin ohjelmaan vaihtoehtohoidoista haastateltavaksi. En vielä silloin ymmärtänyt, että osallistun Projektiin tietyssä, ennalta määrätyssä roolissa. Pitkästä haastattelustani toimittaja Lasse Tuorila poimii kaikkein typerimmät palat. Mitään TVHjen tutkimukseen liittyvää haastattelustani ei tule ohjelmaan. Muut kaksi haastateltua on asetettu fiksun rooleihin ja he puhuvat tutkimuksesta. Linkki ohjelmaan: http://areena.yle.fi/1-314211.

Toinen heistä esitetään biolääketieteilijän prototyyppinä. Hän aloitta. Heti ohjelman alussa hän määrittelee, mikä ei missään nimessä voi olla lääketiedettä. No, useimmat TVHt eivät tietenkään ole lääketiedettä, joten bio-miehen argumentoiti asiasta on turhaa, mutta luomalla vastakkainasettelua TVHt voidaan jälleen kerran retorisesti osoittaa huuhaaksi. ”Näin se käy”, sanoisi taas Kurt Vonnegut.

Bio-mies siis aloittaa ohjelman ja määrittelee sen arvot. Hän myös lopettaa pätkän esimerkillä, joka vahvistaa biologisen lääketieteen mainetta ja samalla leimaa TVHt ”kuolleitten hengiksi” tai muuksi hölynpölyksi.

Näin on luotu tieteen lippulaivaa ohjaava Prinssi (bio-mies) ja enkeliterapioihin hurahtanut Roisto (naishörhö)!

Akuutti-ohjelmaa seuraavana aamuna (2.2.2016) puhelimeni soi ja minua pyydettiin A-Talkiin (4.2.2016), jossa oli tarkoitus keskustella puoskarilaista.

A-Talk. Minua pyydettiin siis asiantuntijaksi keskusteluohjelmaan. Kerroin, että en tiedä sellaista puoskarilakiluonnosta olevan olemassakaan ja että en muutenkaan tunne lainsäädäntöasioita hyvin. Olen tutkija ja olen selvittänyt, miten täydentäviä hoitoja käytetään meillä ja maailmalla ja mitä hyötyä ihmiset ovat niistä saaneet yms. Pyytäkää jotakuta muuta, sanoin.

Sovittiin, että mietitään ja palataan asiaan, jos on tarvetta. Iltapäivällä 2.2.2016 puhelin taas soi. Nyt Talkin aihe ei enää ollutkaan niin paljon lainsäädäntö, vaan ilmiö yleensä ja keskustelu näiden hoitojen käytöstä. Toimittaja Jan Andersson sai puhutuksi minut mukaan, kun antoi ymmärtää, että ohjelmassa on tarkoitus keskustella asiallisesti, mutta kriittisesti TVH:sta, niiden luonteesta ja hieman sääntelyn tarpeestakin. Mukaan oli tarkoitus tulla joku Lääkäriliitosta tai joku lääketieteilijä joka vastustaa täydentäviä hoitoja. Minusta se oli hyvä idea. Lääkäriliittohan on näkyvin TVH:n vastustaja. Tulisi asiallista keskustelua, ajattelin.

Tiesin kyllä, että sosiologi Markku Myllykangas on myös mukana, mutta ajattelin, että jos toinen vastustaja on terveysalan ammattilainen, joka tietää asiasta jotakin, niin ehkä voidaan keskustellakin.

llalla minulle ilmoitettiin, että ohjelmaan tulee minun ja Markun lisäksi Jani Kokki, syöpäänsä myös lääkkeettömästi hoitanut tanssija sekä lähihoitaja Teemu Hiilinen.

Ihmettelin Anderssonille tätä seurakuntaa. Kysyin, kuka näistä tuntee täydentävien hoitojen käyttöä, yleisyyttä, vaikutuksia ja lainsäädäntöä, josta keskustella. Ei vastausta. Tiedän, että itseni lisäksi ei kukaan näistä.

Mutta ajatuspa olikin kuulemma muuttunut. Kokki ja Hiilinen olisivat ”enemmän tavallisen kokija roolissa. Ei ole tarkoitus mennä (hoitajien) pätevyysvaatimuksiin ja lainsäädäntöön niin paljon, että osallistujia pitäisi valita sen perusteella”, toimittaja kirjoitti sähköpostiviestissään.

Ehdotin vielä kertaalleen, että ottaisivat jonkun Lääkäriliitosta, joka tietää näistä asioista, Pohdin, että Kokin syöpäsairauden hoidosta ja Kokin kokemuksista keskustelemassa olisi hyvä olla myös lääkäri, vaikkapa Hannu Lauerma. Lauerma ei kuulemma päässyt. Lopulta ehdotukseni ei sopinut toimituksen kaavailuihin. Keskustelijoiden roolit oli näemmä määritelty jo ennakkoon. Ei sinne ollut suunniteltukaan ketään oikeasti asiasta tietävää. Idea oli kai saada aikaan pöhinää ja tunteiden paloa.

A-Talkin tarkoitus

Kun kysyin toimittajalta, mihin ohjelmalla pyritään, hän ei sanonut, että tuomaan uusia näkemyksiä siitä, mikä voisi olla täydentävien hoitojen paikka ihmisten terveydenhoidossa tilanteessa, jossa suuri osa ihmisiä joka tapauksessa käyttää niitä, sanoi Lääkäriliitto ja sosiologi mitä tahansa. Ei, vaan toimittaja sanoi, että ohjelma pyrkii ”keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta”. Siis keskustelemaan aiheesta, jonka Yle itse oli tehnyt ajankohtaiseksi. Ja vahvistamaan mielikuvaa TVH:n huuhaa-luonteesta. Niinkö?

Tässä tarkoituksessa Myllykangas ja Hiilinen olivatkin avainhenkilöitä, joista kumpaakaan ei mitenkään voinut korvata järkevillä asiantuntijoilla. Myllykangas ainakin on tunnettu ikävän ilmapiirin luoja loukkaavilla, tökeröillä ja toista ihmistä halveksivilla sanoillaan. Hiilinen taas pyrkii politiikkaan, joten mikä tahansa julkisuus on tärkeää.

Kun tämän ymmärsin viime tiistain kääntyessä iltaan, päätin olla menemättä mukaan ohjelmaan. Ei ole minun asiani rähjätä Myllykankaan kanssa, varsinkin kun tiedän, että hän on ainakin kolmessa sanomalehdessä (Hesari, Aamulehti ja Kuopion kaupunkilehti) haukkunut minut todella törkeästi ja valehdellen siitä, mitä ajattelen ja mitä olen kirjoittanut. Annan hänelle anteeksi, koska eihän ihminen typeryydelleen mitään voi, jos ei itse halua. Hän ei halua.

Totta vai valetta?

Ohjelman otsikko oli Vaihtoehtohoitoa vai valetta? Vieraina lääkäri ja homeopaatti Liisa Sulkakoski, Hunks-tanssija Jani Kokki, dosentti Markku Myllykangas ja lähihoitaja Teemu Hiilinen. Sitä mainostettiin ennakkoon teemalla ”Pitäisikö uskomushoitoja säädellä nykyistä tarkemmin?”

Valitettavaa on, että A-talkin tavoite ei alun perinkään ollut avoin, kriittinen, mutta asiallinen keskustelu, vaan pöhinän luominen. Myllykangashan ei keskustele, ei argumentoi, vaan käyttää yksinkertaisia ja karkeita retorisia keinoja toisten mustamaalaamiseen. Jos ohjelma olisi halunnut levittää TVH:sta asiatietoa, keskusteluryhmässä olisi ollut TVH:sta jotakin tietäviä räksyttävien Myllykankaan ja Hiilisen tilalla.

Mukaan ei otettu ehdotuksestani huolimatta Suomessa alan lainsäädäntöä ja sen kehittämistä parhaiten tuntevaa Irene Äyräväistä, joka on luontaishoitoalan keskusjärjestön puheenjohtaja ja parhaillaan valmistelee ryhmänsä kanssa alaa koskevaa lakiluonnosta. Mukaan suostunut Liisa Sulkakoski esiintyi hyvin ja asiallisesti sitä huolimatta, että lääketieteen lippua heiluttelevat partiopojat suorastaan halvensivat tämän ammattitaitoisen lääkärin pätevyyttä. Myös Jani Kokki oli positiivinen esimerkki rohkeasta, itsenäisestä ja valoisasta ihmisestä.

Jan Andersson veti minusta ohjelman hyvin. Hän antoi kaikkien sanoa sanottavansa. Ei se hänen vikansa ollut, että kunnollista keskustelua ei tullut. Näillä eväillä ei voinutkaan tulla. Mutta jokainen katsoja kyllä pystyi ihan itse päättelemään, mitä kunkin osallistujan väittämistä uskoo ja mitä ei.

Samantapaisesta asiasta on kysymys myös siinä, saako ihminen itse valita hoitomuotonsa vai ei, ja kuka rajoittaa mitäkin tässä yhteiskunnassa.

Laajakatseisuutta on, mutta piilossa

Selvää lienee, että biolääketieteen elähdyttämän lääkärikunnan taholta Liisaa tullaan mollaamaan sanomistensa vuoksi. Sama kohtalo olisi ollut minulla, jos sinne olisin mennyt. Myllykangas on tosin pitänyt tästä asiasta huolen jo syksystä 2015 lähtien.

Terveydenhuoltohenkilökunnassa on paljon laajakatseisia ihmisiä, jotka eivät lokeroi lääketieteeseen nojaavia ja muita vaikuttaviksi todettuja hoitamisen tapoja sen perusteella, nojaavatko ne fysikaalis-biologiseen ihmiskäsitykseen.

He ymmärtävät mielen, tunteiden ja tietoisuuden valtavan voiman kaikessa paranemisessa. He tajuavat, että keho ja mieli ovat samaa kokonaisuutta ja hyväksyvät lääketieteen epävarmuuden (mikään tieteellinen ”totuus” ei ole aivan varmaa) ja siksi myös mahdollisuuden, että toisenlaisiin teorioihin nojaavista hoitotavoista voi potilaalle myös olla hyötyä. Mutta nämä ihmiset joutuvat nyt vaikenemaan panettelun ja ehkä jopa työpaikan menettämisen pelossa. Sen verran vahva lääketiedeinstituution valta on. Se pyrkii määrittelemään mikä on parantamisen tiedettä ja millaiseen tutkimukseen hoitaminen maassamme saa nojata. Ajatuksen ja sanan vapaus ei tässä kohtaa ehkä ole aukoton.

Vastustaako arkkiatri täydentävää hoitamista?

Missähän ihmeen murroksessa tässä ollaan, kun A-Talkin mielenkiintoa herätettiin asettamalla klipeissä vastakkain arkkiatri Risto Pelkonen ja yksittäinen vyöhyketerapeutti? Arkkiatri, joka edustaa lääkärikunnan ylintä ja arvostetuinta kaartia ja vaarallisen outohoitajan rooliin asetettu vyöhyketerapeutti, joka edusta hoitamisen marginaaliryhmää. Jälleen turhaa ja tavallisen ihmisen kannalta haitallista vastakkainasettelua.

Pelkonen esitti haastattelussa samat asiat, joita Lauerma, ”puhtaan lääketieteen puolesta” taistelija on luetellut julkisuudessa vuodesta 2008 lähtien (jolloin STM:n TVH-sääntelyä koskeva erimielinen mietintö julkistettiin. Pelkosen avulla Projektille saatiin korkeimman tahon tuki huolimatta siitä, että yli puolet lääkärikunnastakin hyväksyy TVHt ja enemmistö kansaa ei kannata rajoituksia.

Minä en tältä istumalta usko, että jos arkkiatri tietäisi tosiasiat yleisimmin käytetyistä TVHsta (haitattomuus, ihmisten kokemat hyödyt ja sen, että hoitoja ei tutkimusten mukaan käytetä korvaamaan tavanomaisia terveyspalveluja, vaan niiden tukena ja lisänä), hän ei rajoittaisi niitä edes silloin kun niitä käyttävät hänen mainitsemansa mielenterveyspotilaat ja diabeetikot (Suomessa on muuten meneillään tutkimus joogan, joka on TVH, hyödyistä diabeetikoille!)

Uskon, että arkkiatri ei tiedä kaikkia TVHta koskevia tosiasioita eikä tieteellistä tutkimusta, koska eihän niistä Suomessa kerrota julkisuudessa – kärjistetysti sanoen muualla kuin kirjassani Parantavat energiat ja sosiaalisessa mediassa. Ei voida olettaa, että Pelkonen itse lähtisi Medline-tietokannasta tätä asiaa varta vasten tutkimaan. Kyllä hänelle vaarallisuuskäsitykset on ujutettu niiden taholta, jotka ajavat TVH:n rajoittamislakia. Valtavirtamediakin näyttää ajavan sitä, vaikka pikkuisen yrittääkin kuulla toisenlaisia näkemyksiä – noin muodon vuoksi.

Ei vastakkainasettelua, vaan kunnioittavasti yhdessä

Muistan Risto Pelkosen kymmenien vuosien takaa, jolloin hän työskenteli sisätautilääkärinä HUSissa ja tein hänestä jutun Syöpäjärjestöjen lehteen. Myöhemminkin olen ollut häneen yhteydessä. Pelkonen on mukava ja ihmisläheinen mies. Hän on sanonut, että ei lääketieteeseen nojaavassa hoitamisessa voi olla absoluuttisia totuuksia: ”Kaikki me olemme oman aikamme lapsia – ja aina vähän likinäköisiä.”

Tällä hän viittaa parantamisen historiaan. Aikanaan nykyisille virallisille ja ainoiksi oikeiksi julistetuille hoitomenetelmillemme tullaan nauramaan samaan tapaan kuin nykyään nauretaan muinaisille menetelmille. Käsitys ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta on aina ollut sidottu historiaansa. Silti parantamisen perusta, sen humanistinen ydin, johon on viitattu jo Hippokrateen ohjeissa hyvään pyrkimisestä ja vahingon välttämisestä hoitamisessa, pysyy edelleen samana. Periaate koskee niin virallista kuin epävirallistakin hoitamista.

Yhteistyötä virallisen systeemin ja TVH-alan kanssa voi syntyä vasta sitten, kun heitetään sivuun kiistely siitä, kenen hoitoideologia on oikea. Kysymyshän on kahdesta aivan eri asiasta. Akuuttiin oli otettu haastattelustani yksi ainoa järkevästi ohjelmaan leikattu kommentti. Se oli vertaus polkupyörästä ja lentokoneesta. Kumpikin ovat kulkuvälineitä, mutta ei kukaan lentokonetta käyttävä kritisoi, että polkupyörien käyttöä on rajoitettava, koska ne eivät lennä. Tai että puhuminen pyöräilyn luonnonmukaisuudesta ihmiselle on tyhjää puhetta. Että pyöräilyn vaikutusta liikenneturvallisuuteen ei ole riittävästi tutkittu, joten se pitää kieltää.

TVH on kuin pyörä ja teknomedisiina kuin lentokone.

Huomenna, sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15 Akuutti-ohjelma tulee TV1:ssä uusintana ja maanantaina 8.2. 2016 klo 8.00 TV Finlandissa. Katsokaa! Käyttäkää Projektisilmälaseja! Kommentoikaa. Tässä linkki tekstiversioon http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/29/akuutissa-maanantaina-miljoonia-kayttajia-millainen-rooli-vaihtoehtohoidoille

Julkaisen huomenna ohjelman katseluohjeet, jotka avaavat journalistisen kerronnan taustaa ja retorisia keinoja, joilla toimittaja Lasse Tuorila ohjelmansa avulla yrittää lytätä täydentävät hoitomuodot ja minut. Ainoa vaikutusmahdollisuus katsojilla on esittää kannanottonsa ohjelmasta sen nettisivuilla.

Pelastaja-Sankari tuli!

Juuri, kun olin painamassa nappia tämän jutun julkaisemiseksi, huomasin, että prosessimallini Pelastaja-Sankari on ilmaantunut. Arvatkaa kuka. Se on Lääkäriliitto!

http://www.laakariliitto.fi/uutiset/blogi/vaihtoehtohoidot-ja-laakari/#.VrTAbLTXCnY.facebook

Lääkäriliiton linkin takaa löytyvää Pelastaja-Sankarin (Heikki Pälve) sanomaa tukee erinomaisesti Akuutin ohjelma, joka tulee huomenna ulos.

Nyt ymmärrän koko jutun. Ja sen, että Lääkäriliiton edustaja ei tietenkään voinut tulla A-Talkiin, koska hänelle oli varattu Pelastaja-Sankarin rooli.

Jos teoriani on oikea, kyseessä on taiten suunniteltu Projekti! Kun Projektilla on kunnolla resursseja käytössä, niin tulosta tulee. Nyt vaan hankeen pitäisi vielä saada ihmiset uskomaan. Mutta kun he eivät millään usko. Käyttävät aina vaan TVHja terveytensä edistämiseen ja oireittensa lievittämiseen. On siis tehtävä rajoittava lainsäädäntö.

Mitenkähän tämä draama vielä jatkuu? Ei se ainakaan Pälven kommenttiin pääty.

Kirja
Aarva Pauliina (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Tallinna.

Päivitetty 7.2.2016