Mietteitä tieteellisestä näytöstä

P1120005”Mikä saisi terveydenhoidon käytännön tekijät kiinnostumaan tieteellisen tutkimuksen tuloksista?  Mikä saisi lääkärit suhtautumaan kriittisesti lääketeollisuuden markkinointiviestintään? Miksi haitallista uskomushoitoa rahoitetaan verovaroin?”

Näin kysyy tänään 22.6.2016 blogikirjoituksessaan Tiedepommi mullistaa masennuksen hoidon? psykologi Aku Kopakkala, joka kertoo lääketieteellisessä lehdessä, Lancetissa äskettäin (8.6.2016) julkaistusta meta-analyysistä. Siinä osoitettiin aiempien analyysien tapaan masennuslääkkeiden kyseenalainen teho nuorten masennuksen hoidossa. Kopakkala kirjoittaa: ”Tieteellinen tutkimus ei tue nykyään yleisten masennuslääkkeiden käyttöä. Hyöty on lumetta ja haitat ovat suuria. Hyvä uutinen on, että niille on olemassa monia vaihtoehtoja.”

Lancetin artikkelissa viitataan myös siihen, että lääkkeet saattavat olla haitallisempia kuin aikaisemmin on uskottu. Ne esimerkiksi voivat lisätä Lancetin mukaan nuorten itsemurhariskiä.

Tämä on rankkaa luettavaa meidän maassamme, jossa masennuslääkkeiden käyttö on yleistä. Lancetin artikkeli tiivistää tulkintansa meta-analyysin tuloksista näin:

“When considering the risk–benefit profile of antidepressants in the acute treatment of major depressive disorder, these drugs do not seem to offer a clear advantage for children and adolescents. Fluoxetine is probably the best option to consider when a pharmacological treatment is indicated.”

Analyysissa oli mukana 34 satunnaistetuin kaksossokkokokein toteutettua kliinistä koetta. Tällaista asetelmaa pidetään lääketieteen kultaisena standardina eli parhaana mahdollisena näyttönä hoidon vaikutuksista.

Lääkkeettömät hoidot

Tärkeää olisi tutkia ja kehittää monimuotoisia ja moniammatillisia lääkkeettömiä hoito- ja tukimuotoja, joita on mahdollista käyttää lisänä myös silloin, kun on turvauduttava lääkehoitoon. Kopakkalan mukaan hyvä uutinen on se, että tällaisia on jo olemassa.

Toisen ihmisen myötätuntoinen läsnäolo, liikunta, musiikki ja yleensä taide sekä luonnon aistiminen edistävät kokonaisvaltaista tervehtymistä. Monista yhteisöllisistä avun muodoista on osoitettu olevan hyötyä.

Näiden ja muiden, kuten täydentävien kehomielihoitojen (esimerkiksi erilaiset kosketushoidot ja rentoutusterapiat) vaikutuksista masennuspotilaiden paranemiseen tarvitaan entistä enemmän tutkimusnäyttöä, sillä  olemassa olevan tutkimustiedon mukaan mielenterveysongelmista kärsivät käyttävät muita väestöryhmiä useammin täydentäviä hoitoja. He käyttävät niitä siitä huolimatta, että virallinen järjestelmä ei niitä suosittele. Saattaa olla, että potilaat ovat omakohtaisesti KOKENEET täydentävät lääkkeettömät hoidot hyviksi.

Tällaisia ihmis- ja luontokeskeisiä lääkkeettömiä hoitoja voidaan ja niitä pitäisikin tutkia todellisissa hoito- ja elämänolosuhteissa, joissa myös ihmisten kokemukset otetaan huomioon. Kaksoissokkomenetelmä ei tällaiseen sovellu.

Sen sijaan vertaileva vaikuttavuuden tutkimus todellisissa hoitotilanteissa tavoittaa reaaliset kliiniset ja elämisen osuhteet. Verrattavina voivat olla esimerkiksi tutkittaviksi valittujen eri hoitolaitosten (esimerkiksi erilaisia hoitomuotoja käyttävien terveyskeskusten tai yksittäisten hoitotiimien) hoitotulokset siten, että tarkastellaan koko asiakaskuntaa, jota hoidetaan tietyllä otteella ja menetelmillä. Tätä sitten verrataan toisissa olosuhteissa ja toisille otteilla hoidettujen tuloksiin. Potilaiden ja heidän yhteisöjensä hyvinvointia ja siinä tapahtuvia muutoksia seurataan pitkällä aikavälillä, tai ainakin pidemmällä kuin kuukauden tai parin jaksolla.  Asetelma on monella tavalla haastava, mutta silti mahdollinen.

Todelliseen elämään sijoittuvat tutkimusasetelmat sopivat hyvin masennuksen erilaisten hoitotapojen ja myös täydentävien hoitojen tutkimukseen useimmiten paremmin kuin kokeellinen, sokkoistettu RCT (Randomized Controlled Trial) -asetelma siksi, että näin tutkimus tavoittaa myös ns. ei-spesifejä tekijöitä, kuten esim. hoito-olosuhteet ja asenteet sekä hoitoon liittyvät merkitykset, tulkinnat ja kokemukset, jotka vaikuttavat todellisen elämän hoitotilanteissa yhdessä spesifien (lääke tai toimenpide) tekijöiden kanssa.

Kokemusvaikutukset?

Voitaisiinko ehkä puhua jopa kokemushoidoista ja kokemusvaikutuksista? Joka tapauksessa kokemustieto on välttämätöntä, jotta pystytään selittämään esimerkiksi psykoneuroimmunologisia ilmiöitä. Nykyisin eräät lääketieteen ilmiöt jäävät ymmärtämättä. Esimerkiksi krooninen väsymysoireyhtymä ja ärtyneen suolen syndrooma ovat tiloja, joita ei voida selittää fysiologisesti. Puhutaan kehon säätelyjärjestelmän häiriöihin liittyvistä ongelmista.

Nykyisin on jo varmaa tieteellistä näyttöä siitä, että ihmisen kokemuksilla (kuten tunteilla, mielentiloilla ja kosketuksella) on vaikutusta biologisiin prosesseihin. Mieli vaikuttaa kehoon, mutta ei toki niin suoraviivaisesti, että parantua voisi vain tahdon voimalla. Mielen ja kehon vuorovaikutus on olennaista kaikessa toipumisessa. Tähän perustuu monien täydentävien kehomielihoitojen tausta-ajattelu.

Uudistuvat tutkimusmenetelmät

Masennuksen hoidon tutkimuksessa, kuten muussakin terveystutkimuksessa (myös CAM-tutkimuksessa) on tärkeä tuoda selkeästi esiin näkökulma eli ne lähtökohdat ja kysymykset, jotka tutkimusta ohjaavat, kuten:

  • minkä tieteen alan teorioihin ja lähtöoletuksiin tutkimus nojaa
  • tutkitaanko hoitomuotojen tai terveyden edistämistoimien välittömiä vai niiden pidempiaikaisia vaikutuksia
  • miten vaikutukset määritellään ennen tutkimusta eli millaisia vaikutuksia tutkitaan: fysiologisia, psyykkisiä, toimintakykyä, elämän laatua tai koettua hyvinvointia
  • selvitetäänkö hoitomuotojen taloudellista tehokkuutta (yksilön tai kansantalouden näkökulmasta)
  • selvitetäänkö kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, valinnan vapautta ja päätöksenteko-oikeutta hoitojen suhteen
  • ovatko huomion kohteena turvallisuus, haitat tai hyödyt ja millä perusteilla nämä määritellään
  • miten ja millaisin kriteerein tieteeseen nojaava näyttö määritellään
    • lyhyen tai pitkän ajan vaikutuksia
    • koettuja vai kokemuksesta riippumattomia vaikutuksia
    • hyötyjä, haittoja ja turvallisuutta
    • yksilöllisiä vai kansanterveydellisiä muutoksia

Ajattelen, että terveystutkimuksessa ei ole olemassa ”parasta” tai pätevintä tutkimusmenetelmää, vaan terveyden edistämistä ja sairauksien hoitamista on tutkittava monilla erilaisilla tavoilla. Liiallinen yhden metodin dominoivuus saattaa johtaa dogmaattisuuteen ja joidenkin tärkeiden terveyteen, sairauteen ja paranemiseen vaikuttajien tekijöiden unohtamiseen.

Ja lopuksi: Masennuksen hoitamisessa ja kaikessa muussakin auttamisessa tarvitaan aina sydämen sivistystä, arkkiatri Risto Pelkosen sanoja lainatakseni.

Lähteet:

Linkki Aku Kopakkalan kirjoitukseen: http://akukopakkala.fi/tiedepommi-mullistaa-masennuksenhoidon/

Lancetin artikkeli:

Andrea Cipriani, Xinyu Zhou, Cinzia Del Giovane, Sarah E Hetrick, Bin Qin, Craig Whittington, David Coghill, Yuqing Zhang, Philip Hazell, Stefan Leucht, Pim Cuijpers, Juncai Pu, David Cohen, Arun V Ravindran, Yiyun Liu, Kurt D Michael, Lining Yang, Lanxiang Liu, Peng Xie. 2016. Comparative efficacy and tolerability of antidepressants for major depressive disorder in children and adolescents: a network meta-analysis. http://www.thelancet.com   Published online June 8, 2016   http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)30385-3

Kirjoittaja: Pauliina Aarva

Mainokset

Täydentävät hoidot ja sairausvakuutus Sveitsissä

2015-08-16 12.17.33.jpg

Sveitsiin on tulossa lainsäädäntö, jonka perusteella yleisestä sairausvakuutuksesta korvataan täydentäviä hoitomuotoja.  Korvattavuuden piiriin ovat tulossa antroposofisen lääketieteen, perinteisen kiinalaisen lääketieteen, homeopatian ja fytoterapian (kasvilääkintä) hoidot, joita on vuodesta 2012 korvattu väliaikaisen asetuksen perusteella.

Sveitsin sisäasiainministeriössä on valmisteilla pysyvä asetus näiden hoitomuotojen rinnastamiseksi tavanomaiseen lääketieteelliseen hoitoon ja siten  sairausvakuutuksesta korvattaviksi.  Ministeriön esitys tuodaan parlamentin käsittelyyn kesäkuussa 2016.  Jos parlamentti hyväksyy sen, asetus astuu voimaan 1.5.2017.

Tämä uudistus perustuu vuonna 2009 toimeenpantuun kansanäänestykseen. Siinä kysyttiin, mitä mieltä kansalaiset ovat, että joukko täydentäviä ja vaihtoehtoista terapiamuotoja  (antroposofinen lääketiede, perinteinen kiinalainen lääketiede, homeopatia, fytoterapia ja neuraaliterapia) sisällytettäisiin korvattavaksi sairausvakuutuksesta. Kansalaisten enemmistö äänesti näiden hoitomuotojen korvattavuuden puolesta. Akupunktio on ollut korvattava jo aikaisemmin.

Suoran demokratian tulosta

Nykyinen esitys parlamentille juontuu siis vuoden 2009 kansanäänestyksen tulokseen.  Sveitsin poliittinen järjestelmä perustuu ns. suoraan demokratiaan, jossa pääasiallisia vallankäyttäjiä ovat kansalaiset periaatteena kaikkien kansalaisten yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Tämä poikkeaa suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta sikäli, että kansalaiset voivat suoraan osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suomalaisessa hallintojärjestelmässä kansanedustajat päättävät laeista. Suoria kansanäänestyksiä meillä on erittäin harvoin. Viimeksi sellainen järjestettiin EU:n jäsenyydestä, ja äskettäin presidentti Sauli Niinistö esitti sellaisen järjestämistä Nato-jäsenyydestä.

Sveitsissä sen sijaan parlamentin lisäksi päätöksenteon mekanismeja ovat muun muassa kansalaisaloite ja kansanäänestys. Äänestyksen kohteena on aina kulloinkin päätettävä asia, tässä tapauksessa täydentävien hoitojen korvattavuus pakollisesta sairausvakuutuksesta.  Tällaisia kansanäänestyksiä järjestetään jopa useita kertoja vuodessa eri asioista, kuten esimerkiksi vammaisten oikeuksista ym. Kansanäänestyksen tulos on hallitusta sitova.

Vuodesta 2012 perussairausvakuutus on korvannut väliaikaisen asetuksen perusteella äänestystä koskevia terapiamuotoja. Väliaikainen asetus on voimassa vuoteen 2017.

Asetus oli väliaikainen, koska vuonna 2012 katsottiin, että ei ollut vielä riittävää näyttöä asetuksessa mainittujen täydentävien hoitosuuntausten tehosta, tarkoituksenmukaisuudesta ja taloudellisesta kannattavuudesta. Asiaa on selvitetty ja todettu, että kaikkien näyttöön vaadittavien tekijöiden osoittaminen on vaikeaa. Tästä syystä valmistettiin porrastettu menetelmä, joka toimii samojen periaatteiden mukaan kuin vakuutusjärjestelmä, joka korvaa eri lääketieteen erikoisalojen palveluja.

Tämä tarkoittaa sitä, että hoitopalvelut yleensä korvataan lukuun ottamatta erikoisalan joitakin yksittäisiä hoitoja, joiden teho, tarkoituksenmukaisuus ja taloudellinen kannattavuus on epävarma.  Edellytykset korvattavuuteen määräytyvät vakiintuneiden hoitokäytäntöjen, tutkimustiedon, tieteellisen näytön ja/tai lääkärin kokemuksen perusteella sekä sen mukaan, onko hoitoa antava saanut riittävän koulutuksen.

Uusi porrastettu menetelmä tulevaisuudessa koskee myös akupunktiota. Neuraaliterapiaa (joka oli yksi kansanäänestyksen aihe v. 2009) ei uudessa esityksessä mainita, koska se korvataan jo tavanomaisena hoitomuotona. Menetelmää käytetään kivun hoidossa. Paikallispuudutusainetta pistettään ns. trigger-pisteisiin tai esim. arpikudokseen. Ministeriön esitys esitetään 30.6.2016 mennessä eduskunnalle.

Lisätietoja (saksaksi, ranskaksi ja italiaksi):  http://www.bag.admin.ch/themen/krankenversicherung/00305/16022/index.html?lang=de

Lehdistötiedote saksaksi: http://www.bag.admin.ch/aktuell/00718/01220/index.html?lang=de&msg-id=61140

Olisiko Suomessakin hyvä siirtyä suoraan demokratiaan?

Ajattelen, että Suomessa olisi myös syytä demokratisoitua ja antaa kansalaisten kertoa käsityksensä kiistanalaisista kysymyksistä. Sveitsissä katsotaan, että suorat kansanäänestykset ovat hyvä asia myös äänestyksen hävinneelle osapuolelle. Äänestysprosessi nimittäin nostaa esiin ja avoimesti keskusteltavaksi asioita, joista ehkä valtavirtajulkisuudessa on aikaisemmin annettu yksipuolinen kuva.

Se, että kansalaiset voivat sanoa näkemyksensä kiistakysymyksestä, pakottaa eri osapuolet argumentoimaan myös ”sen toisen näkemyksen” kanssa, jotta kansalaiset saavat kokonaiskuvan äänestettävästä asiasta.

Sveitsissä kansalaiset ilmaisivat äänestyksessä selkeän kantansa, että he haluavat äänestettävät  täydentävät hoitomuodot sairausvakuutuksen piiriin.  Ilmeisesti he ovat kokeneet kyseessä olevat hoidot hyödyllisiksi huolimatta siitä, että lääketieteen eliitti vastusti ja perusteli vastustusta tieteellisen näytön puutteella.

Koska Sveitsissä kansanäänestys sitoo hallitusta, se  ei voinut heittää äänestystulosta roskikseen vain siksi, että joku ammattiryhmä lobbasi vahvasti ja väitti äänestyksen alaisia hoitomuotoja hyödyttömiksi. Kun asiaa selviteltiin, niin ilmeisesti esiin tuli myös se fakta, että hyvin suurta osaa yksittäisistä koululääketieteen hoitomuodoistakaan ei ole osoitettu tehokkaiksi lääketieteen kultaista standardia, kontrolloitua kliinistä koetta käyttäen. Niiden näyttö perustuu kliiniseen käytännön kokemukseen.

Tällaista kliinistä kokemusta on kertynyt paljon myös antroposofisen lääketieteen, perinteisen kiinalaisen lääketieteen, homeopatian ja fytoterapian alalta. Niitä on myös tutkittu tavanomaisen lääketieteen menetelmin, joskaan ei niin paljon ja rahakkaasti kuin esimerkiksi kemiallisia lääkkeitä.

Sveitsin esimerkki osoittaa, että Euroopassa näyttäisi olevan selkeä kehityssuunta avoimeen ja moniarvoiseen terveydenhuoltojärjestelmään. On ymmärretty, että biolääketieteeseen nojaava ja ihmisen biologisiin osiinsa pilkkova hoitokäsitys alkaa olla vanhahtava ja rajoittunut erityisesti silloin kun hoidettavana ovat elintapasairaudet, vaikeasti diagnosoitavat ongelmat, psykosomaattiset vaivat  ja mielenterveys.

Suomessakin on jo aika ymmärtää ihmisten omien kokemusten ja näkemysten merkitys tervehtymisessä, mielen valtava voima paranemisessa ja yhteistyön tärkeys virallisen hoitojärjestelmän ja täydentävien terveysnäkemysten välillä.

Näyttö erilaisten hoitomuotojen – niin virallisesti hyväksyttyjen kuin muidenkin – hyödyistä, haitoista ja taloudellisesta tehokkuudesta ansaitsee tulla laajan kansalaiskeskustelun teemaksi. Kysymys on siitä, miten näyttö osoitetaan, miten tutkimusta tehdään ja millaiseen ihmis- ja terveyskäsitykseen tutkimus nojaa. Nämä ovat laajoja ja mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuka avaisi asiallisen keskustekun?

Kirjoittajat: Peter Zimmermann ja Pauliina Aarva

Kaksi kongressia Euroopassa

Kansainvälinen integratiivisen terveyden ja lääketieteen kongressi Stuttgartissa kesäkuussa 2016

icihm-header3_

Join an international community of healthcare professionals at the 2016 International Congress for Integrative Health & Medicine in Germany, June 9-11, 2016!

Lecturers will highlight the latest clinical approaches, successful integrative care models from around the world and integrative health research. Special topics on chronic noncommunicable diseases and antibiotic resistance demonstrate the alignment of the integrative health community with World Health Organization (WHO)’s global initiatives.

http://icihm.org/en/

Integratiivisen lääketieteen Euroopan kongressi Budapestissa syyskuussa 2016

Budapest adc1fe_1461abd7a97d46cbbd9dad4a4e4ce14f

9th European Congress for Integrative Medicine
ECIM 2016 Global Summit on Integrative Medicine and Healthcar, Hungary September 10-11, 2016.

Exploring the Evidence Base for Integrated and Sustainable Research, Healthcare and Workforce for Patients

http://www.ecim2016budapest.com/#!general-information/c1une

 

Pinnallista Akuuttia

En ole koskaan aikaisemmin joutunut niin tiukasti ennakkoon roolitetuksi hörhönaisen osaan kuin tämäniltaisessa Yle TV 1:n Akuutti-ohjelmassa, jossa olin yksi haastateltu.  Ohjelmasta välittyi tunnelma,  että täydentävien hoitojen tutkimuksesta kiinnostunut ihminen on joku kummajainen.  Toisaalta koululääketieteen edustajasta Raimo Puustisestakin, joka on ajanut perusterveydenhuollon asiaa ja ihmislähtöistä hoitamista, tehtiin haastattelun leikkauksella biofysiikan ihannoija!

Akuutin ohjelma 1.2.2016 http://areena.yle.fi/1-3142116.

Tässä kommenttini ohjelmasta: http://liinanblogi.com/2016/02/01/akuutisti-akuutista/

Kirjoittaja Pauliina Aarva

Vaikenemisesta avoimuuteen

Talviaurinko laskee 2

Väestökyselyjen mukaan noin kolmannes suomalaisista käyttää ”epävirallisia” eli täydentäviä hoitomuotoja. (Wahlström ym. 2008, Lindeman 2011). Niillä tarkoitetaan yleensä hoitomuotoja, joita ei  ole tarjolla julkisessa terveydenhuollossa. Se, mikä määritellään täydentäväksi, vaihtelee maittain.

Suomessa esimerkiksi akupunktio, vaikka ei perustukaan länsimaisen lääketieteen maailmankuvaan, on hyväksytty hoitomuoto, kun hoitajana on lääkäri. Hieronta on joissakin maissa tavanomaista, toisissa täydentävää hoitoa.

Tutkimukset osoittavat, että täydentäviin hoitomuotoihin turvaudutaan tavanomaisen lääkärinhoidon lisäksi, ei  sen korvaamiseksi.  Joskus käy niin, että kun ihminen ei saa vaivoihinsa ja ongelmiinsa apua terveydenhuollosta, hän kääntyy täydentävän hoitajan puoleen.  Tästä  ei monestikaan  kerrota lääkärille tai muille terveydenhuollossa työskenteleville.

Miksiköhän ihmiset salailevat? Siksikö, että kokevat tulleensa ”huuhaan” huijaamiksi vai  siksikö, että eivät halua kohdata terveydenhuoltohenkilöstön vaikenevaa tai joskus jopa nyrpeää asennetta. Jos potilas kertoo saaneensa apua vaikkapa kosketushoidosta ja saa sitten terveydenhuollossa vastaukseksi kommentin ”eihän sen vaikutuksista ole tieteellistä näyttöä”, hänen kokemuksensa autetuksi tulemisesta on sivuutettu. Hoitomuotoa, josta hän on saanut apua, ei ikään kuin ole olemassakaan.

Vaikka kolmannes suomalaisista käyttää täydentäviä hoitomuotoja, virallisen hoitojärjestelmän sisällä ne vaietaan olemattomiksi. Julkisuudessa muutama ronskeja väittämiä esittävä kriitikko sen sijaan puhuu äänekkääsi  näitä hoitomuotoja vastaan ja uhoaa, että kaikki virallisen systeemin ulkopuolella toimivat auttamisen tavat ovat toisaalta tehotonta, mutta samalla myös vaarallista huijausta.

Tämä on hämmentävää.  Olisiko syytä tutkia, mistä  oikein on kysymys?

Tieteen tehtävä on totuuden etsiminen. Se pyrkii löytämään mahdollisimman totuudenmukaisia kuvauksia maailmasta ja perusteltuja selityksiä erilaisille ilmiöille.

Täydentävien hoitojen suosio on todellinen, väestötutkimuksin osoitettu ilmiö, joka koskee suurta osaa suomalaisia.  Silti sen kansanterveydellisiä hyötyjä tai haittoja ei meillä tutkita.  Mikä voi olla syynä siihen, että  Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ja kansanterveystiede eivät pidä täydentävien hoitoja tutkimuksen arvoisena asiana?

On esitetty, että niitä ei kannata tutkia, koska niiden fysiologisia  vaikutusmekanismeja ei tunneta. Toisaalta myös todetaan, että kyllä kaikki hyvät hoitomuodot ennen pitkää otetaan käyttöön, kunhan niistä on tutkimusnäyttöä. Näinkö tosiaan on?  Tutkimusnäyttöähän ei voi tulla, jos ei tutkita. Ja jos ei ymmärretä  fysiologista vaikutusmekanismia, niin ei kannata tutkia. Aukoton kehä!

Tieteellisyyden synonyymi ei  parantamista tutkittaessa kuitenkaan ole  fysiologia. Tietellinen metodi ei siis sisällä vaatimusta soveltaa vain fysiologista otetta tai molekyylibiologista katsantoa parantamisen tutkimukseen. Tieteen periaate on monimetodisuus sekä avoimuus ja oman totuutensa kyseenalaistaminen.

Ihminen moniulotteisena olentona ylittää biologis-fysiologiset  mekanismit.  Hän on kehon lisäksi tietoisuutta, tunteita, sosiaalisia suhteita ja henkisyyttä. Ne ovat ihmisenä olemisessa yhtä tärkeitä kuin biologia. Täydentävissä terveysnäkemyksissä, erityisesti kehomieli-hoidoissa,  ihmisestä ajatellaankin usein juuri tällä tavoin.

Ehkä juuri tämän vuoksi ne herättävät paljon ja voimakkaita tunnereaktioita, joilla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä hoitomuotojen todellisten hyötyjen ja haittojen kanssa. Ennakkoluuloja on paljon, tutkimusta vielä aika vähän.

Reaktioiden taustalla saattaakin olla aivan muuta kuin huoli tieteellisyydestä tai potilaista, heidän paranemisestaan ja turvallisuudestaan. Tämä olisi yksi tärkeä tutkimuksen aihe.

Tutkitaanko hyötyjä, jos vaikutusmekanismia ei tiedetä?

Kuten edellä totesin, täydentävien hoitojen tutkimusta on Suomessa vastustettu vetoamalla siihen, että ei kannata tutkia sellaisia hoitomuotoja, joiden vaikutusmekanismeista ei ole selkeää ja ymmärrettävää selitystä. Esimerkiksi akupunktion, refleksologian tai kiropraktiikan vaikutusmekanismeista ei ole terveystieteissä yksimielisyyttä. Silti kansainvälisten tutkimusten perusteella tiedetään näiden hoitomuotojen auttavan monissa vaivoissa, mm. kivun lievityksessä.

Vastustamisen perustelu onkin outo. Hyvin suuresta osasta virallisesti terveydenhuollossa käytössä olevistakaan  hoitomuodoista ei ole tiedossa yksiselitteistä vaikutusmekanismia tai käytetyistä hoitomenetelmistä ei ole olemassa kontrolloiduin kliinisin kokein saatua tutkimusnäyttöä. Silti niitä käytetään yleisesti. Ärtynyttä suolta, väsymysoireyhtymää, masennusta, epäselviä oireita ja kroonisten sairauksien oireita hoidetaan, aika usein lääkkeillä – hyvällä tai huonolla menestyksellä.

Jos ei tunneta vaivan syytä ja sen syntymekanismia eikä ole päteväksi osoitettua hoitomenetelmää, kokeillaan ensin yhtä ja jos se ei toimi niin sitten toista tapaa. Näin toivotaan löytyvän käytännön kautta apua ihmiselle. Usein löytyykin. Ja se on hyvä asia.

Tutkimustulokset voivat olla vinoja

Finlandia-voittaja, neuropsykologiasta väitöskirjaa tekevä Jussi Valtonen kirjoitti  kiinnostavasti terveystutkimuksen valtarakenteista Tieteen riippumattomuutta on suojeltava (HS 27.12.2015).

Hän mainitsi kirjoituksessaan Yhdysvalloissa yleisesti käytetyn psyykenlääkkeen tutkimuksesta, jonka aineistosta saatiin hyvin erilaisia tuloksia sen mukaan, oliko kyseessä lääketeollisuuden rahoittama vai riippumattomien tutkijoiden analyysi.

Lääketeollisuuden analyysin tulos osoitti, että lääke oli ”yleisesti hyvin siedetty ja tehokas hoito nuorten masennukseen”. Siitä tulikin  yhtiön myydyin mielialalääke. Vuosien kuluttua tehtiin riippumaton analyysi ja sen tulos osoitti lääkkeen tehottomuuden sekä sen ikävät haittavaikutukset.

Kysymyksessä oli sama tutkimusaineisto, josta saatiin eri tulokset!

Esimerkki osoittaa havainnollisesti, että se, kenellä on valtaa ja rahaa, yleensä määrittelee, millaisia asioita tutkitaan, on soveliasta tutkia ja mikä on hyvää tiedettä. Rahoittaja voi vaikuttaa jopa tutkimustuloksiin.

Onneksi demokraattisissa yhteiskunnissa valtarakenteet eivät kuitenkaan ole aukottomia, kuten Valtosen esimerkki osoittaa. Kriittiset tutkijat epäilivät lääketeollisuuden tuloksia ja  tekivät uusinta-analyysin.

Vapaassa maassa voi kuulla valtavirrasta poikkeaviakin ääniä. Rohkeat ihmiset tarttuvat tärkeiksi kokemiinsa tehtäviin. Rohkeat tutkijat vaiettuihin tutkimusaiheisiin, vaikka akateemisista rahahanoista ei virtaisikaan kasoittain euroja omaan tutkimuslaariin.

Tällaiset tutkijat ymmärtävät, että tieteen tehtävä on etsiä totuutta. Vaikeneminen loppuu ja avoimuus alkaa.

Tutkimuksia

Lindeman, M. (2011) Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health, 26(3):371–382.

Wahlström, M., Sihvo, S., Haukkala, A., Kiviruusu, O., Pirkola, S. & Isometsä, E. (2008) Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand, 118(1):73–80.

Kirjoittaja: Pauliina Aarva