Narratiivinen lääketiede – silta eri hoitonäkemysten välillä, osa 2

Kirjoittaja: Kati Sarvela, HLL, tietokirjailija, hypnoterapeutti, mindfulness-ohjaaja

Puut ja aamukuu

Uuden ajan lääkärit ja persoonalähtöinen hoitaminen

Uuden ajan lääkärillä, monikulttuurisessa ja -arvoisessa maailmassa, tulisi olla persoonalähtöisen hoitamisen taitoja. Ne ovat niitä lääkärin parantavia rituaalisia kykyjä, joita lääkärit ovat omanneet jo vuosituhansia.  Tällaisessa järjestelmässä, paitsi potilas ja lääkäri, myös eri alojen terveydenhuollon ammattilaiset ovat kunnioittavassa dialogisessa suhteessa toinen toisiinsa.  He hyväksyvät kaiken tiedon epävarmuuden ja monenlaiset parantavat hoitoperinteet.

Ideaalisessa tilanteessa moniammatillisessa yhteistyössä pyritään saamaan aikaiseksi mahdollisimman turvallinen ja myönteinen käänne potilaan tarinassa, ja kannustetaan ihmistä itseään ottamaan yhä enemmän vastuu omasta sairaustarinastaan. Arvostavan dialogin ja hyväksyvän  läsnäolon ilmapiirissä voidaan mahdollisimman potilasturvallisesti yhdistää virallista lääketiedettä täydentäviin hoitoihin.

Kun lääkäri antaa persoonalähtöistä hoitoa, hän:

1) ymmärtää, että ihmisruumista voi katsoa paitsi biologisena, myös rituaalisena, henkisenä ja historiallisena kokonaisuutena;

2)  osaa huomioida sairauden kaikki asteet ja muodot, sekä potilaan sairauteen liittyvät sidosryhmät;

3) tajuaa, että hänen toivomansa lopputulos ei ole aina sama kuin potilaan.

4) kouluttaa potilastaan tulemaan tietoiseksi oman sairautensa luonteesta. Hän kunnioittaa erilaisten kulttuurien ja sukupuolten terveyskäsityksiä, ja muokkaa hoitoja niiden mukaan. Hän opettaa potilailleen stressinhallintaa.    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4460744/

Terveyskäyttäytymisen muutos on luova prosessi

Sisäinen muodonmuutos, henkinen kasvu, joka johtaa kestävästi uudella tavalla käyttäytymiseen, on pikemminkin luova prosessi kuin järjen tuote: Sisäisessä psykofyysisessä kehitysprosessissa kirjaimellisesti luodaan uusi minuus http://www.amazon.com/Wired-Create-Unraveling-Mysteries-Creative/dp/B018F05MXQ.

Moni unelmoi sekä terveys- että ulkonäkösyistä olevansa kaksikymmentä kiloa hoikempi, mutta muuten samanlainen kuin ennen. Kestävää terveyskäyttäytymismuutosta ei tapahdu, ellei ihminen löydä uutta identiteettiä. Muutos uuteen identiteettiin merkitsee hallitsevan ”mielen osan”, kokemustilan, muutosta ja sen mukana täydellistä elämäntapamuutosta.

Elämäntapamuutos ei siis ole läheskään aina omaan tahtoon ja faktoihin perustuva rationaalinen päätös. Sen sijaan se on luovuutta.  On elämän suurta rikkautta, että on muitakin parantavia viisausperinteitä, kuin vain biolääketieteellinen tarina. Ihmisen sairaustarinan käänteessä voi olla mukana monenlaisia hoitavia perinteitä.

Itse lääketieteilijänä kunnioitan empiirisanalyyttistä tieteen perinnettä, mutta asetan oman luovuuteni terveyteeni liittyvissä kysymyksissä sen yläpuolelle. Yhdistän luovasti sisällä itsessäni sen, minkä tieteet ovat pirstoneet minussa. Minulle tiede on vain yksi, mutta tärkeä ihmisen luovuuden ilmenemismuodoista. Sen vahvuuksia on realiteettitaju.  Annan omassa elämässäni tilaa monenlaisille parantaville näytelmille, en vain virallisen lääketieteen hoitohuoneissa tapahtuville.

Henkilökohtaisessa elämässäni elämäntapamuutokset kuten alkoholinkäytön vähentäminen ja stressitasoni lasku, eivät ole tapahtuneet rationaalisilla päätöksillä, vaan kokemuksellisella, muodonmuutoksellisella  oppimisella, luovuuteni avulla.

Syöpääni hoidatin virallisen lääketieteen järjestelmän puitteissa, ja olen saamastani hoidosta kiitollinen. Itseni hoivan, tasapainoisemman itseni, parantavan asenteen ja terveellisemmän elämäntavan löysin muista perinteistä (mm. itsehypnoosi, mindfulness, taideterapeuttiset menetelmät, EFT ). Nämä perinteet kunnioittavat minua kokemuksellisena persoonana, omaa tarinaani aktiivisesti luovana ihmisenä.

Karkeasti ottaen akuuteissa tilanteissa länsimainen lääketiede on yleensä peittoamaton, mutta kroonisissa sairauksissa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä täydentävät hoidot näyttävät kyntensä.  Sillä, että ihminen kokee voivansa vaikuttaa itse omaan terveyteensä, proaktiivisuudellansa, on myönteinen vaikutus ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Kaaoksesta uuteen järjestykseen

Luovan itseämme eheyttävän muutosprosessimme käytössä on koko elämän erilaisten henkisten ja terveydenhoidollisten viisausperinteiden, tieteiden ja taiteiden kirjo. Itsemme uudestaan luonnista seurauksena on kestävä elämäntapamuutos.  Joskus sairaus saattaa luoda otollisen tilaisuuden uuden identiteetin synnylle, luomalla kaaoksen vanhaan minuuteen.

Kaaoksesta on mahdollista nousta uusi järjestys.  Tässä muutostyössä hyödymme monenlaisia viisausperinteitä edustavista parantajien ammattilaisista. Molemmat syöpäni (melanooma, rintasyöpä) veivät vanhan identiteettitarinani kaaokseen, ja jouduin luomaan itseni uudelleen. Sairauskokemuksistani löysin itseäni kokonaisvaltaisesti parantavat tarinani käänteet. Lainaten rakkaan vertaisystäväni sanoja: ”Kenellekään en toivois, vaan poiskaan en vaihtais…”

Ilman syvempää itseymmärrystä ja tunnetilojen tiedostamista, meissä jyllää tiedostamattomia ristiriitaisia voimia, jotka saavat meidät esimerkiksi stressaantumaan ja käyttäytymään ruumiimme edun vastaisesti (mm. epäterveelliset addiktiot).  Toki stressin takana saattaa olla työelämän ristiriidat tai kohtuuttomat vaatimukset. Voimme kuitenkin hyvin usein valinnoillamme, tunnetaidoilla ja tietoisuutemme ohjaustaidolla olla vaikuttamassa siihen, että kasvamme ihmisinä ja saamme oman stressitasomme laskettua.

Mitä vähemmän olemme tiedostavia, eli mitä vähemmän olemme tehneet esitietoista tietoisuuden materiaalia tietoisiksi, sitä enemmän tiedostamattomat voimat meissä jylläävät. Kun meillä ei ole tietoisuustaitoja, emme ohjaa tällöin taitavasti ja terveyttämme edistävästi tilojamme, vaan ne voivat ohjata tietämättämme meitä. Hallitsemattomat ja tuntemattomat tunnetilamme voivat pistää meidät käyttäytymään addiktiivisesti, esimerkiksi hukutamme itsemme työhön, tai juomme tai syömme liikaa.

Kuinka paljon vähemmän ihmisillä (myös terveydenhuollon ammattilaisilla itsellään) olisikaan sairauksia, mikäli ratkaisut terveyskäyttäytymiseen olisivat kiinni vain faktojen tietämisestä. Niin kauan kuin emme osaa eritellä sisäistä maailmaamme, tiedostamattomat voimat jylläävät meissä.

Parantavat mahdollisuudet

Suuri osa potilaista, jotka kääntyvät täydentävien ja joskus myös vaihtoehtoisten hoitojen pariin, ymmärtävät todellisuuden moninäkökulmaisuuden ja erilaiset parantavat mahdollisuutensa. He tietävät, että jos he haluavat muuttaa itseään ja kohentaa kokonaisvaltaista terveyttään, heidän täytyy oppia kuuntelemaan omaa ruumistaan ja ottaa oman identiteettitarinansa muokkaamisessa käyttöön monenlaisia viisausperinteitä.

He voivat esimerkiksi aktivoida draamallisissa parantavissa näytelmissä omia luontaisia parantavia voimiansa (salutogeneesi). Parantavia rituaalisia näytelmiä ei näytellä (onneksi) pelkästään virallisten hoitolaitosten vastaanotoilla.

Enemmistöllä täydentävien hoitojen käyttäjistä on onneksi myös realiteettitajua, mutta kaikilla valitettavasti ei.

Tulevaisuuden haasteet

Tulevaisuuden haasteemme on se, kuinka voidaan yhdistää mahdollisimman potilasturvallisesti täydentäviä hoitoja virallisen lääketieteen perinteiseen.

Kaikilla ihmisillä ei ole vielä riittävää koulutusta ja itseymmärrystä ottaa vastuuta omasta terveydestään ja elämää kannattelevasta identiteettitarinasata. Nämä ihmiset eivät välttämättä osaa tehdä viisaita päätöksiä. Joillakin kansalaisilla saattaa olla kovinkin epärealistinen ja primitiivinen tapa hahmottaa todellisuutta.

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen kenttä on villi, ja sieltä löytyy ammatinharjoittajia, jotka eivät asiallisesti informoi asiakastaan antamansa hoidon luonteesta ja sen mahdollisista riskeistä.

Terveydenhuollon virallisen järjestelmän tulisi seurata, että epäasiallista, potilaan terveyden riskeeraavaa hoitamista, pääsisi mahdollisimman vähän tapahtumaan, olkoon sitten kysymyksessä virallinen lääketiede tai täydentävät hoidot.

Vaikka täydentävien hoitojen aseet eivät ole yleensä yhtä järeitä kuin lääketieteessä,  tulisi ihmisillä olla valitusoikeus myös niistä ja niiden komplikaatiot tulisi tilastoida.

Turvallisuutta lisäisi myös se, että kansalaisia koulutetaan yhä enemmän hyvään realiteettitajuun, tunnetaitoihin ja tietoisuustaidoilla proaktiivisuuteen, itsetuntemukseen ja oman ruumiinsa kuunteluun.

Niin kauan kuin emme virallisessa järjestelmässä anna persoonalähtöistä hoitoa, emmekä tunnusta potilaan ruumiin itsemääräämissoikeutta ja monia tapoja olla viisas, voi tällä olla ikäviä seuraamuksia potilaan hoitoon.

Autoritaarisessa ja paapovassa lääkärisuhteessa potilas luultavasti yhä harvemmin on “hoitomyöntyväinen”. Hän ei noudata ohjeita eikä välttämättä syö lääkärin määräämiä lääkkeitä. Pahimmassa tapauksessa katoaa virallisen lääketieteen arvostus.

Avoimuuden aika – unelmaako?

Vaikka täydentäviä  hoitaja Suomessakin yleisesti käytetään, potilaat eivät uskalla kertoa lääkärille käyttävänsä niitä. Esimerkiksi solumyrkkyhoidoilla ja tietynlaisella täydentävien hoitomuotojen suosittelemalla lisäravinteilla voi olla ikäviä yhteisvaikutuksia. Siksi avoin vuorovaikutus on tärkeää.

Usein pelko autoritaarisen lääkärin jyräämisestä on aiheetonta, koska monet lääkärit ovat läsnäolevia ja osaavat kunnioittaa potilaansa tarinaa.

Joskus puolestaan potilaan pelko saattaa olla aiheellista.  Lääkäri ei ole läsnä, eikä ymmärrä terveyden monimerkityksellisyyttä ja erilaisia viisausperinteitä. Hän alistaa ja jyrää virallisen lääketieteen yksipuolisella tarinalla.

Unelmani on, että tulevaisuus on uuden ajan Asklepioksen temppeleiden. Näissä laitoksissa yhdistettäisiin parasta virallista lääketiedettä täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin, kunnioittaen asiakkaan maailmankuvaa ja hänen tarinaansa.

Näissä ”temppeleissä” opettelisimme syömään terveellistä ravintoa, harrastaisimme mielihyvää tuottavaa liikuntaa, kylpisimme, harrastaisimme kulttuuria, ottaisimme vastaan monenlaisia erilaisia virallisia ja täydentäviä hoitoja ja harjoittelisimme sisäisten tuntojemme monipuolista ilmaisua. Tämän tyyppisiä laitoksia alkaa ollakin jo rapakon tapana, esim. Anderssenin syöpäklinikka Teksasissa (https://www.mdanderson.org/).

Kati Sarvela

Sähköposti: esisuomi@gmail.com

Blogi: https://katisar.wordpress.com/

 

 

Mainokset

Narratiivinen lääketiede – silta eri hoitonäkemysten välillä, osa 1

Kirjoittaja: Kati Sarvela, HLL, tietokirjailija, hypnoterapeutti, mindfulness-ohjaaja

Vastuunottoa omasta elämäntarinasta

Jo 1980-luvulla puhuttiin lääketieteessä ”narratiivisesta käänteestä”. Tällä tarkoitetaan lääketiedettä, jossa lääkäriä koulutetaan ottamaan hoitamisessa huomioon potilaan tarina. Aikaisemmin hoitosuhteessa valtaa piti lääkärin näkökulma ja hänen narratiivinsa eli ”kanonisoitu biolääketieteellisen totuuden tarina”, nk. lääketieteelliset ”faktat” ja ”löydökset”.

Kuten monet muut, minäkään en ole välttynyt tunteelta, että sekä politiikassa että mediassa eletään taantumuksen aikaa. Tämä pätee sekä Suomeen että moniin muihinkin maihin.  Kansalaisia yritetään tällä hetkellä painostaa yksisilmäisten asiantuntijoiden kapeaan hierarkkiseen materialistiseen maailmankuvaan. Jopa korkeakouluista rahoitukset yritetään ohjata vain taantumuksellista ajattelua tukeviin opinahjoihin.

Kärjistetysti ajatellen taantumuksellisessa virallisessa hoitojärjestelmässä ajatellaan ideaalipotilaan olevan kiltti ja tahdoton, hoitoputken läpi syötettävä ruumis, vailla omaa tahtoa ja sielua. Potilaan ruumis on esineellistetty hänen itsensä ja lääkärin toimesta biolääketieteelliselle totuuden tarinalle ja toimenpiteiden kohteeksi. Tällaisessa hoitosysteemissä potilaat eivät uskalla tai osaa ottaa vastuuta omasta ruumiistaan ja sen terveydestä.

He antavat vallan itsensä parantamisesta lääketieteelle.

Potilas alistuu passiivisena potilasrooliinsa. Hän ei ole tasavertaisessa dialogisessa vuorovaikutussuhteessa, vaan alistuu yhteiskuntajärjestelmän kanonisoimalle lääkärin tarinalle. Tällaisessa järjestelmässä potilas on huono vastaanottamaan elämäntapamuutoksia, kun lääkäri sellaisia ehdottaa. Potilas toivoo  lääkäriltä yksinkertaisia ratkaisuja – pillerireseptiä tai kirurgisia temppuja.

Kohtaan hammaslääkärin vastaanotollani edelleen näitä potilaita. Kun tarjoan tällaiselle potilaalle erilaisia vaihtoehtoisia hoitomalleja, potilas toteaa, että “Valitse sinä, sinähän se lääkäri olet…”

Narratiivinen käänne

Narratiivisen käänteen jälkeisessä suhdekeskeisessä hoitamisessa, ideaalitilanteessa, lääkäri ja potilas rakentavat yhdessä, dialogisessa humanistisessa suhteessa, yhteisen ymmärryksen potilaan sairaudesta ja sen taustasta. Hyödyntäen länsimaisen lääketieteen perinnettä ja täydentäviä hoitoja, he pyrkivät yhdessä löytämään potilaan tarinaan käänteen, jossa potilas paranee.

Potilaan yksilöllinen persoonallinen tarina aukeaa lääkärille, kun hän on hyväksyvän läsnäolon tilassa.  Hyväksyvän läsnäolon tilassa hän myös aktivoi myönteisesti parantavia lumevoimia potilaassaan.

Vuorovaikutuksellisessa parantavassa suhteessa sovitaan yhteisymmärryksessä virallisen lääketieteen toimenpiteistä , elämäntapamuutoksista ja mahdollisista täydentävistä hoidoista. Potilaan ja lääkärin maailmankuvat kohtaavat. Tässä tasavertaisessa hoitosuhteessa potilas itse ottaa vastuun terveyskäyttäytymisestään. Hän kasvaa yhä enemmän itseohjautuvaksi terveyskäyttäytymisestään vastuuta ottavaksi ihmiseksi.

Onnistuneessa vuorovaikutuksellisessa persoonalähtöisessä prosessissa (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4454449/), tasavertaisessa kohtaamisessa, potilas saa olla hoitohuoneessa omana itsenään, ihmisenä, ilman mitään luokittelua.

Ihanteellinen parantava kohtaaminen toteutuu parhaiten silloin, kun molemmat, lääkäri ja potilas, ovat hyväksyvän läsnäolon tilassa (mindfulness) ja heidän identiteettinsä eivät ole jäykät, vaan joustavat. (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15681881)

Onnistuneella kohtaamisella on myönteinen lumevaikutus potilaan terveyteen, hänen ”sairaustarinaansa”. Tapahtuu ”kemiallinen reaktio” ja molemmat oppivat ja ovat tämän kohtaamisen jälkeen muuttuneita ihmisiä. Potilaan tarina saa myönteisen käänteen.

Kokonaisvaltainen ihmisen hoitaminen ei ole vain biologisia lääketieteellisiä temppuja, vaan se on parhaimmillaan yhteinen parantava kokemus. Toki näyttöön perustuva tiede tarjoaa ensiarvoisen tärkeitä menetelmiä lääkärille, mutta hyvä lääkäri on kautta aikojen tiennyt, että parantaminen on paljon muutakin kuin vain näyttöön perustuvan lääketieteen soveltamista. Suuri osa lääkärin toimenpiteistä on edelleen muunlaisia kuin näyttöön perustuvia.

Potilaansa kohtaava lääkäri on osannut kautta aikojen hyödyntää lumetta. Näin asian kuuluu ollakin. Lääkärintyö on myös taidetta, luova vuorovaikutuksellinen persoonalähtöinen suhde, jossa potilaan tarina aukeaa. Lääkäri hyödyntää parantaessaan sekä näyttöön perustuvaa tiedettä, että omaa kokemuksellista viisauttansa spontaanissa draamallisessa vuorovaikutuksessa potilaansa kanssa.  Tapahtuma ei ole vain näyttöön perustuva projekti, vaan pikemminkin ainutkertainen luova tarinallinen prosessi, jossa ihminen voi hyödyntää tiedettä, taidetta ja kokemusperäistä viisauttansa.

Jatkuu…

Kati Sarvela

Sähköposti: esisuomi@gmail.com

Blogi: https://katisar.wordpress.com/

 

Meditaatiota kouluissa

Talvitie.JPG

Suomalaisissa kouluissa tutkitaan mindfulness-menetelmän vaikutuksia oppilaiden koettuun hyvinvointiin. Alustavia – hyviä –  tuloksia on saatu.

Mindfulness on meditaatiotekniikka, jonka juuret ovat itäisessä joogafilosofiassa. Se on myös asenne ja suhtautumistapa itseen ja omaan elämään.

Sitä käytetään nykyisin  mm.  kivun ja masennuksen lievittämisessä sekä terveyden edistämiseksi ja elämänlaadun parantamiseksi. Mindfulness Based Stress Reduction -stressinhallintamenetelmän toi Yhdysvaltoihin Jon Kabat-Zinn, joka kehitti  1980-luvun alusta lähtien mindfulness-psykologian muinaisista buddhalaisista käytännöistä. Näin itämaisista traditioista saatiin nykymaailmaan soveltuva mielenhallintamenetelmä. Nykyään puhutaan tietoisuustaitojen (hyväksyvä tietoinen läsnäolo) harjoittamisesta.

Maailma muuttuu – niin tiedekin

Vielä viitisentoista vuotta sitten meditaation tutkiminen suomalaisissa kouluissa ei olisi ollut mahdollista kahdesta syystä.

Ensiksikin,  tuolloin meillä ei juurikaan tunnettu kansainvälistä CAM-tutkimusta, joka oli kyllä jo osoittanut hyväksyvän tietoisen läsnäolon eli mindfulnessin hyödyt. Nyt Suomessakin seurataan vilkasta kansainvälistä mindfulness-tutkimusta ja muutakin meditaatiotutkimusta.

Toiseksi, mielipideilmasto Suomessa oli erilainen. Vielä kymmen vuotta sitten sekä lääketieteen että luterilaisen kirkon piirissä vierastettiin idän filosofioihin nojaavaa ajattelua.  Biolääketieteessä meditaatioon viittaavien hoitomuotojen tutkimusta kartettiin, koska niissä oli hankala eristää tutkittavaksi ”vaikuttavaa ainetta tai tekijää”, kuten lääkeainetta. Mielen sisäisiä tiloja ei voitu tutkia tutkimusmenetelmällisten ”puutteiden” vuoksi.

Kansainvälinen kehitys uusine  kuvantamismenetelmineen  ja psykoneuroimmunologisine lähestymistapoineen  ovat avartaneet tutkimuskenttää. Meditaation harjoittaminen, ainakin pitkään meditoineilla ihmisillä, näkyykin tutkimusten mukaan aivoissa.

Kymmenen vuoden takaista luterilaista ääriajattelua edustaa mm. kristillinen lääkäri ja kunnallispoliitikko Pekka Reinikainen (tarkemmin täällä http://liinanblogi.com/2014/02/18/meditaatiota-tutkitaan-kouluissa-hyva-folkhalsan/). Reinikainen oli kymmenen vuotta sitten sitä mieltä, että kaikki vaihtoehtoiset hoitomenetelmät, myös akupunktuuri, ovat ”sielun vihollisen toimia” ja että  joogan harrastaminen on ”pahan valtakunnan ilmentymää”. Ehkä katsanto on noista ajoista jo hieman pehmentynyt.

Rauhala oli aikaansa edellä

Vastustusta on ollut, mutta toisaalta professori Lauri Rauhala  ehdotti  jo 1980-luvun lopulla meditaation opettamista kouluissa. Hän oli aikaansa edellä. Rauhala kritisoi myös mielen medikalisointia viittaamalla siihen, että raskaat elämänkokemukset voivat vavisuttaa ihmisen sisäistä maailmaa ja tuoda sinne niin synkkiä ja negatiivisia piirteitä, että ilman mitään aivojen toimintahäiriötä tai sairautta syntyy pelkoa, huolta ja ahdistusta. Medikaalisaatio tarkoittaa sitä, että aletaan puhua mielen sairaudesta, jota sitten ryhdytään kemiallisesti lääkitsemään, vaikka  ei-lääkkeellinen hoito riittäisi ja voisi olla tehokkaampaa.

Rauhala on myös tähdentänyt ihmisen kokonaisvaltaisuutta (holistisuutta),  kehollisuutta,  tajunnallisuutta ja tilannesidonnaisuutta.  Nämä olemismuodot ovat ihmisyydelle kaikki yhtä tärkeitä.  Kuitenkaan tällä ei tarkoiteta sitä, että ihminen olisi tasalaatuinen ilmiö eli että hänen ”musiikkinsa” soisi aina vain duurissa. Ei, vaan ihminen kokee myös mollisointuja. Nekin kuuluvat tähän maalliseen vaellukseemme.

Lauri Rauhalan kirjat ovat  mielenkiintoista luettavaa. Hänen mukaansa  erilaiset tietoisuuden tilat kuten  mystinen, irrationaalinen ja uskonnollinen on otettava täysimääräisenä  mukaan mielen tutkimukseen.

Meditaation edulliset keholliset vaikutukset esimerkiksi stressioireisiin on moneen kertaan tutkimuksin todistettu. Sen on esimerkiksi kontrolloidussa kokeessa todettu pienentävän veren stressihormonien, adrenaliinin ja kortisolin tasoja. Myös itsetuntemus, luovuus, muisti ja oppimiskyky paranevat, mistä voi olla hyviä seurauksia tunneilmaisuissa ja sosiaalisissa suhteissa. Meditaatiota on kuitenkin harjoitettava säännöllisesti. Mikään pikakurssi terveyteen se ei ole.  Perusasia on harjoitus, harjoitus ja harjoitus. Hiljentymistä pitää harjoittaa säännöllisesti joka päivä, jotta siitä olisi hyötyä.

Tämä on yhtä vaikeaa tai helppoa kuin liikunta- ja ruokailutottumusten muutoskin. Mutta jos jo kouluikäisenä kokee meditaation etuja, siihen  on varmaan vanhempanakin helpompi ryhtyä.

Alustavia tuloksia Suomesta

Alustavien tutkimustulosten mukaan suomalaiskoululaiset, jotka jatkoivat tietoisuustaitojen harjoittelua kotona kuusi kuukautta interventio-ohjelman loputtua raportoivat seuraavia hyötyjä (prosenttia vastanneista):  parempi keskittymiskyky luokassa  (79%); parempi keskittymiskyky harrastuksissa (76%); parempi stressin hallinta (69%); parempi vaikeiden tunteiden hallinta (77%); unen parantuminen (79%); kokeissa korkeammat arvosanat (75%); pärjää paremmin kavereiden kanssa (85%); ja  tulee paremmin toimeen perheenjäsenten kanssa (84%).

Lähteitä

M Beattie;  G. Salo; N. Hankonen; K. Knittle; S. Suominen; S-M Volanen (2015)  Building stress-resilience among adolescents: First results from a clusterrandomized controlled trial of a school-based mindfulness intervention. Abstrakti on julkaistu koosteessa Terveydehuoltotutkimuksen päivien 2015 abstraktit  sivulla 30. https://www.julkari.fi/handle/10024/127157

Rauhala Lauri (1986). Meditaatio. Otava

Rauhala, Lauri (1990). Humanistinen psykologia. Helsinki.Yliopistopaino.

Reinikainen, P (2005) Noituuden paluu lääketieteeseen. 2. uud. p.. Helsinki: Kuva ja sana.

 

 

 

Ylen Puoskariprojekti ja Pojat

Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat viikon verran olleet yleisradion suosikkiteema. Voisi jopa ajatella, että kyseessä oli Puoskariprojekti, jolla on tavoite, resurssit, erikseen suunniteltu alku ja loppu, kuten projekteilla yleensä on. (Tämä teksti on muuten julkaistu myös täällä http://liinanblogi.com/, osa Liinanblogin lukijoista ilmoitti, etteivät he jostain teknisestä syystä pysty siellä tekstiä kunnolla lukemaan. Käytössäni ei ole tietotekniikan asiantuntijaa, joka ratkaisisi ongelman, joten julkaisen jutun myös tässä blogissa).

Mutta asiaan…

Puoskariprojektin suunnitteluvaihe on alkanut jo viime vuoden puolella. Hanke tuli toteutusvaiheeseen 30.1.2016. Se on edelleen meneillään. Sen tavoitteena on valistaa kansaa vaaroista, joita epävirallisista eli terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella käytettävistä täydentävistä hoitomuodoista ihmisille on. Kansanvalistuksella on kylläkin myös terveyspoliittinen tavoite, jota en tässä lähde avaamaan. Käytän tässä kirjoituksessa jatkossa täydentävästä ja vaihtoehtoisesta hoitomuodosta lyhennystä TVH tilan säästämiseksi.

TVH:n ongelmat, joista kansaa nähdään tarpeelliseksi valistaa, on Projektissa määritelty seuraavasti:
1. Vaikuttava hoito viivästyy, jos käyttää TVH:ta, se on ongelma vakavissa sairauksissa
2. Potilaat korvaavat lääketieteellisen hoidon TVH:lla, mikä on vaarallista
3. TVH on huijausta, ihmiset menettävät rahansa
4. TVH on tiedevastaisena haitallista, koska kaikki virallinen hoitaminen perustuu tieteeseen
5. TVH:n hoitovaikutus on pelkkää plaseboa

Vaikuttaa monen mielestä tärkeältä ja kannatettavalta hankkeelta, vaikka yksikään yllä olevista kohdista ei pidä paikkaansa. Tutkimustiedot eivät tue noita väitteitä. Mutta ei se mitään, tehdään silti Projekti!

Kuvaan tässä jutussa tuon parhaillaan jatkuvan Projektin kulkua, jonka tuloksena pitäisi olla kansalaisten tietojen ja ymmärryksen lisääntyminen siitä, että TVH vaikuttaa ihmisiin haitallisesti (kohdat 1-3) ja se on epätieteellistä ja tehotonta (kohdat 4 ja 5). Tuloksia voidaan arvioida mittaamalla, ovatko kansalaisten tiedot TVH:n vaaroista ja niiden tehottomuudesta projektin tuloksena lisääntyneet.

Muistutan, että tässä on nyt kyseessä teoreettinen hahmotelma Projektin kulusta, ei tosiasioiden kuvaus. Olen itse ollut mukana tässä hankkeessa statistina, jolle Projekti teoriani mukaan määritteli ennakkoon paikan näytelmässä. Minulla ei ole konkreettisia todisteita mistään, enkä niitä tarvitsekaan, koska esitän teorian.

Kuka on projektin omistaja?

Tämä on hankala kysymys. Sitä on vaikea yksiselitteisesti määritellä muiden kuin projektisuunnittelun ydinryhmässä olevien. Mutta voi olla, että omistaja ei ole edes konkreettinen ihminen tai organisaatio. On nimittäin vaikea kuvitella että se olisi Yle, koska eihän sen leipä riipu siitä, miten ihmiset terveyttään hoitavat. Sehän vain tiedottaa toimittajiensa avulla. Toimittajien taas kuuluu eettisten sääntöjensä mukaan toimia puolueettomasti, erityisesti kun kyseessä on kiistanalainen aihe.

Hankkeen työvälineiden (journalististen tuotteiden) perusteella voisi loogisesti päätellä, että Projektilla ei ole konkreettisesti määriteltyä johtoryhmää. ”Johtoryhmäksi” on muotoutunut Ylen sisällä vallitseva vanhahko ja hieman luutunut asenneilmasto, jossa heijastuu positiivisen mielenkiinnon puute täydentäviin terveysnäkemyksiin, jotka ovat nouseva teema kansainvälisessä keskustelussa (Esim Yhdysvaltain Kansallisessa terveysinstituutissa, aiheesta enemmän kirjassa Aarva 2015, jonka tiedot alla).

Asenneilmastoon pyrkivät vaikuttamaan erilaiset yhteiskunnalliset toimijat, kuten poliitikot, teollisuus ja yrittäjät, tutkijat, ammattilitot ja muut eturyhmät. Projektin taustalla on supervahvaa lääketiedeinstituutiota edustavan pienen ryhmän (mukana mm. Hannu Lauerma, Markku Myllykangas, Simo Räisönen) epämääräinen hätä ja ahdistus maailman ja tässä erityistapauksessa terveydenhuollon muuttumisesta hallitsemattomaksi. On sotet ja kilpailutukset. Ja kaikenlaista uudistusta ja uusia oivalluksia tieteessäkin. Ammatit muuttuvat yhteiskunnan muutosvirrassa.

Käynnistäjinä Lauerma ja Räisänen

Projekti käynnistyi 30.1.2016, jolloin Yle uutisten nettisivut julkaisee Satu Miettisen toimittamat kaksi juttua: Yle uutiset Analyysi: Miksi uskomushoitoja ei valvota – Puoskarilaki jäänyt jo neljän ministerin kaappiin ja Yle uutiset. Kaksi syöpää selättänyt tiedemies Simon Flint käy ristiretkelle homeopatiaa vastaan. 30.1.2016.

Niissä tiivistyy Projektin sanoma: TVHt ovat vaarallisia ja tehottomia, joten niiden käyttöä on rajoitettava haavoittuvilta ihmisryhmiltä.

A-Talkin viime torstain (4.2.2016) keskusteluohjelma oli osa tätä Projektia, jonka prosessimallin esitän alla. Joku voi nyt todeta, että ajatteluni on eriskummallinen. Voi olla. Tämä onkin vain teoreettinen malli, jonka totuudellisuutta voisi testata tutkimalla A-Talkiin johtanutta journalistista prosessia Ylessä ja kumppaneiden yhteisöissä ja selvittämällä mitä tapahtui ja ketkä olivat vaikuttavia toimijoita prosessin eri vaiheissa. Ehkä joku ryhtyykin tähän. Teoria ainakin on kiinnostava ja looginen. Siinä on seitsemän kohtaa.
A.  Ongelman luonti. Luontaishoidot-aiheen ympärille kehitetään ongelma, joksi tiivistyy asiantuntijoita kuulemalla ja toimitusprosessissa ”puoskarilain puute”. Tätä kautta voidaan nostaa julkisuuteen TVHn ongelmat (kohdat 1-5 tämän jutun alussa). Puhutaan edelleen uskomushoidoista, vaikka termiin ei taida enää uskoa kukaan. Luodaan julkisuutta todistamaan, että aihe on ajankohtainen.
B.  Valmistelu. Tehdään ”analyysi” puoskarilain makaamisesta vuosia ministeriön pöydällä. Viitataan ”tappajapotilaisiin”, jotka murhaavat koska syövät yrttivalmisteita eivätkä mene hoitoon. https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/01/31/tappajapotilailla-ajetaan-puoskarilakia/
C.  Varmennus.”Analyysiä” tukemaan otetaan biolääketieteilijä Simo Räisäsen perjantaina (5.2.2016) ilmestynyt kirja “Nykyajan poppamiehet”, ja julkaistaan siitä ja Räisäsestä 30.1.2016 laaja kuvakertomus Ylen sivuilla. Siellä Räisänen puhuu yksisarvishoidoista, jotka sitten, kas kummaa, ovat mukana myös torstain A-Talkissa”! Mietin itsekseni, että mitähän tuollaiset ”hoidot” oikein ovat, en ole koskaan ennen kuullutkaan sellaisista.
D. Tieteellinen varmistus. Samaan aikaan, aivan kuin sattumalta Akuutissa julkaistaan ”asiaohjelma” vaihtoehtohoidoista (1.2.2016), jossa kiviterapian ja kuolleitten henkien ei mitenkään voitu katsoa lähtökohtaisestikaan kuuluvan lääketieteeseen. Yksi tutkijanainen oli jo ohjelmaa suunniteltaessa roolitettu enkelihörhön asemaan ja näin saatiin alan tutkimuskin näyttämään huuhaalta. Ohjelma esitetään uusintana sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15. Kannattaa katsoa tätä Projektisilmälasein, niin silloin ymmärtää, miksi sen asiasisältö on surkea.
E.  Luodun ongelman uudelleen löytäminen. Sitten vaan odotetaan julkista debattia lehdissä ja muualla mediassa. Harmillista, sitä ei tulekaan. No ei sen niin väliä. Onhan tässä kuitenkin ollut monta ohjelmaa uskomushoidoista, joten on tullut tarve ottaa puoskarilaki-aihe A-Talkiin. Ylen itsensä synnyttämä ongelma muuttuukin tärkeäksi yhteiskunnalliseksi aiheeksi! ”Näi se käy”, sanoisi tähän Kurt Vonnegut.
F.  Ongelmasta keskustelu. Tehdään siis A-Talk, koska ”julkisuudessa näistä uskomushoidoista on ollut niin paljon keskustelua viime aikoina”!
G.  Ratkaisuyritys. Tarina ei pääty torstain keskusteluun eikä sunnuntain Akuutti-ohjelman uusintaan, vaan sitä yritetään vatvoa vielä netissä, jonka jälkeen näyttämölle saapuu mitä todennäköisimmin Pelastaja-Sankari. Hän tai he esittävät ratkaisun TVH:n vaarallisuusongelmaan. Ongelmahan se on, koska siitä on ollut niin paljon julkisuutta! Pelastaja-Sankari on ehkä joku viranomainen tai muuten virallista pelastuslinjaa edustava ihminen tai organisaatio, joka kertoo, miten näihin hoitomuotoihin pitää suhtauta ja kuka tietää ”totuuden”. Mielenkiintoista katsoa kuka tai keitä he ovat.

Oma roolini tässä näytelmässä

Akuutti 1.2.2016. Minua pyydettiin tammikuun alkupuolella Akuutin ohjelmaan vaihtoehtohoidoista haastateltavaksi. En vielä silloin ymmärtänyt, että osallistun Projektiin tietyssä, ennalta määrätyssä roolissa. Pitkästä haastattelustani toimittaja Lasse Tuorila poimii kaikkein typerimmät palat. Mitään TVHjen tutkimukseen liittyvää haastattelustani ei tule ohjelmaan. Muut kaksi haastateltua on asetettu fiksun rooleihin ja he puhuvat tutkimuksesta. Linkki ohjelmaan: http://areena.yle.fi/1-314211.

Toinen heistä esitetään biolääketieteilijän prototyyppinä. Hän aloitta. Heti ohjelman alussa hän määrittelee, mikä ei missään nimessä voi olla lääketiedettä. No, useimmat TVHt eivät tietenkään ole lääketiedettä, joten bio-miehen argumentoiti asiasta on turhaa, mutta luomalla vastakkainasettelua TVHt voidaan jälleen kerran retorisesti osoittaa huuhaaksi. ”Näin se käy”, sanoisi taas Kurt Vonnegut.

Bio-mies siis aloittaa ohjelman ja määrittelee sen arvot. Hän myös lopettaa pätkän esimerkillä, joka vahvistaa biologisen lääketieteen mainetta ja samalla leimaa TVHt ”kuolleitten hengiksi” tai muuksi hölynpölyksi.

Näin on luotu tieteen lippulaivaa ohjaava Prinssi (bio-mies) ja enkeliterapioihin hurahtanut Roisto (naishörhö)!

Akuutti-ohjelmaa seuraavana aamuna (2.2.2016) puhelimeni soi ja minua pyydettiin A-Talkiin (4.2.2016), jossa oli tarkoitus keskustella puoskarilaista.

A-Talk. Minua pyydettiin siis asiantuntijaksi keskusteluohjelmaan. Kerroin, että en tiedä sellaista puoskarilakiluonnosta olevan olemassakaan ja että en muutenkaan tunne lainsäädäntöasioita hyvin. Olen tutkija ja olen selvittänyt, miten täydentäviä hoitoja käytetään meillä ja maailmalla ja mitä hyötyä ihmiset ovat niistä saaneet yms. Pyytäkää jotakuta muuta, sanoin.

Sovittiin, että mietitään ja palataan asiaan, jos on tarvetta. Iltapäivällä 2.2.2016 puhelin taas soi. Nyt Talkin aihe ei enää ollutkaan niin paljon lainsäädäntö, vaan ilmiö yleensä ja keskustelu näiden hoitojen käytöstä. Toimittaja Jan Andersson sai puhutuksi minut mukaan, kun antoi ymmärtää, että ohjelmassa on tarkoitus keskustella asiallisesti, mutta kriittisesti TVH:sta, niiden luonteesta ja hieman sääntelyn tarpeestakin. Mukaan oli tarkoitus tulla joku Lääkäriliitosta tai joku lääketieteilijä joka vastustaa täydentäviä hoitoja. Minusta se oli hyvä idea. Lääkäriliittohan on näkyvin TVH:n vastustaja. Tulisi asiallista keskustelua, ajattelin.

Tiesin kyllä, että sosiologi Markku Myllykangas on myös mukana, mutta ajattelin, että jos toinen vastustaja on terveysalan ammattilainen, joka tietää asiasta jotakin, niin ehkä voidaan keskustellakin.

llalla minulle ilmoitettiin, että ohjelmaan tulee minun ja Markun lisäksi Jani Kokki, syöpäänsä myös lääkkeettömästi hoitanut tanssija sekä lähihoitaja Teemu Hiilinen.

Ihmettelin Anderssonille tätä seurakuntaa. Kysyin, kuka näistä tuntee täydentävien hoitojen käyttöä, yleisyyttä, vaikutuksia ja lainsäädäntöä, josta keskustella. Ei vastausta. Tiedän, että itseni lisäksi ei kukaan näistä.

Mutta ajatuspa olikin kuulemma muuttunut. Kokki ja Hiilinen olisivat ”enemmän tavallisen kokija roolissa. Ei ole tarkoitus mennä (hoitajien) pätevyysvaatimuksiin ja lainsäädäntöön niin paljon, että osallistujia pitäisi valita sen perusteella”, toimittaja kirjoitti sähköpostiviestissään.

Ehdotin vielä kertaalleen, että ottaisivat jonkun Lääkäriliitosta, joka tietää näistä asioista, Pohdin, että Kokin syöpäsairauden hoidosta ja Kokin kokemuksista keskustelemassa olisi hyvä olla myös lääkäri, vaikkapa Hannu Lauerma. Lauerma ei kuulemma päässyt. Lopulta ehdotukseni ei sopinut toimituksen kaavailuihin. Keskustelijoiden roolit oli näemmä määritelty jo ennakkoon. Ei sinne ollut suunniteltukaan ketään oikeasti asiasta tietävää. Idea oli kai saada aikaan pöhinää ja tunteiden paloa.

A-Talkin tarkoitus

Kun kysyin toimittajalta, mihin ohjelmalla pyritään, hän ei sanonut, että tuomaan uusia näkemyksiä siitä, mikä voisi olla täydentävien hoitojen paikka ihmisten terveydenhoidossa tilanteessa, jossa suuri osa ihmisiä joka tapauksessa käyttää niitä, sanoi Lääkäriliitto ja sosiologi mitä tahansa. Ei, vaan toimittaja sanoi, että ohjelma pyrkii ”keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta”. Siis keskustelemaan aiheesta, jonka Yle itse oli tehnyt ajankohtaiseksi. Ja vahvistamaan mielikuvaa TVH:n huuhaa-luonteesta. Niinkö?

Tässä tarkoituksessa Myllykangas ja Hiilinen olivatkin avainhenkilöitä, joista kumpaakaan ei mitenkään voinut korvata järkevillä asiantuntijoilla. Myllykangas ainakin on tunnettu ikävän ilmapiirin luoja loukkaavilla, tökeröillä ja toista ihmistä halveksivilla sanoillaan. Hiilinen taas pyrkii politiikkaan, joten mikä tahansa julkisuus on tärkeää.

Kun tämän ymmärsin viime tiistain kääntyessä iltaan, päätin olla menemättä mukaan ohjelmaan. Ei ole minun asiani rähjätä Myllykankaan kanssa, varsinkin kun tiedän, että hän on ainakin kolmessa sanomalehdessä (Hesari, Aamulehti ja Kuopion kaupunkilehti) haukkunut minut todella törkeästi ja valehdellen siitä, mitä ajattelen ja mitä olen kirjoittanut. Annan hänelle anteeksi, koska eihän ihminen typeryydelleen mitään voi, jos ei itse halua. Hän ei halua.

Totta vai valetta?

Ohjelman otsikko oli Vaihtoehtohoitoa vai valetta? Vieraina lääkäri ja homeopaatti Liisa Sulkakoski, Hunks-tanssija Jani Kokki, dosentti Markku Myllykangas ja lähihoitaja Teemu Hiilinen. Sitä mainostettiin ennakkoon teemalla ”Pitäisikö uskomushoitoja säädellä nykyistä tarkemmin?”

Valitettavaa on, että A-talkin tavoite ei alun perinkään ollut avoin, kriittinen, mutta asiallinen keskustelu, vaan pöhinän luominen. Myllykangashan ei keskustele, ei argumentoi, vaan käyttää yksinkertaisia ja karkeita retorisia keinoja toisten mustamaalaamiseen. Jos ohjelma olisi halunnut levittää TVH:sta asiatietoa, keskusteluryhmässä olisi ollut TVH:sta jotakin tietäviä räksyttävien Myllykankaan ja Hiilisen tilalla.

Mukaan ei otettu ehdotuksestani huolimatta Suomessa alan lainsäädäntöä ja sen kehittämistä parhaiten tuntevaa Irene Äyräväistä, joka on luontaishoitoalan keskusjärjestön puheenjohtaja ja parhaillaan valmistelee ryhmänsä kanssa alaa koskevaa lakiluonnosta. Mukaan suostunut Liisa Sulkakoski esiintyi hyvin ja asiallisesti sitä huolimatta, että lääketieteen lippua heiluttelevat partiopojat suorastaan halvensivat tämän ammattitaitoisen lääkärin pätevyyttä. Myös Jani Kokki oli positiivinen esimerkki rohkeasta, itsenäisestä ja valoisasta ihmisestä.

Jan Andersson veti minusta ohjelman hyvin. Hän antoi kaikkien sanoa sanottavansa. Ei se hänen vikansa ollut, että kunnollista keskustelua ei tullut. Näillä eväillä ei voinutkaan tulla. Mutta jokainen katsoja kyllä pystyi ihan itse päättelemään, mitä kunkin osallistujan väittämistä uskoo ja mitä ei.

Samantapaisesta asiasta on kysymys myös siinä, saako ihminen itse valita hoitomuotonsa vai ei, ja kuka rajoittaa mitäkin tässä yhteiskunnassa.

Laajakatseisuutta on, mutta piilossa

Selvää lienee, että biolääketieteen elähdyttämän lääkärikunnan taholta Liisaa tullaan mollaamaan sanomistensa vuoksi. Sama kohtalo olisi ollut minulla, jos sinne olisin mennyt. Myllykangas on tosin pitänyt tästä asiasta huolen jo syksystä 2015 lähtien.

Terveydenhuoltohenkilökunnassa on paljon laajakatseisia ihmisiä, jotka eivät lokeroi lääketieteeseen nojaavia ja muita vaikuttaviksi todettuja hoitamisen tapoja sen perusteella, nojaavatko ne fysikaalis-biologiseen ihmiskäsitykseen.

He ymmärtävät mielen, tunteiden ja tietoisuuden valtavan voiman kaikessa paranemisessa. He tajuavat, että keho ja mieli ovat samaa kokonaisuutta ja hyväksyvät lääketieteen epävarmuuden (mikään tieteellinen ”totuus” ei ole aivan varmaa) ja siksi myös mahdollisuuden, että toisenlaisiin teorioihin nojaavista hoitotavoista voi potilaalle myös olla hyötyä. Mutta nämä ihmiset joutuvat nyt vaikenemaan panettelun ja ehkä jopa työpaikan menettämisen pelossa. Sen verran vahva lääketiedeinstituution valta on. Se pyrkii määrittelemään mikä on parantamisen tiedettä ja millaiseen tutkimukseen hoitaminen maassamme saa nojata. Ajatuksen ja sanan vapaus ei tässä kohtaa ehkä ole aukoton.

Vastustaako arkkiatri täydentävää hoitamista?

Missähän ihmeen murroksessa tässä ollaan, kun A-Talkin mielenkiintoa herätettiin asettamalla klipeissä vastakkain arkkiatri Risto Pelkonen ja yksittäinen vyöhyketerapeutti? Arkkiatri, joka edustaa lääkärikunnan ylintä ja arvostetuinta kaartia ja vaarallisen outohoitajan rooliin asetettu vyöhyketerapeutti, joka edusta hoitamisen marginaaliryhmää. Jälleen turhaa ja tavallisen ihmisen kannalta haitallista vastakkainasettelua.

Pelkonen esitti haastattelussa samat asiat, joita Lauerma, ”puhtaan lääketieteen puolesta” taistelija on luetellut julkisuudessa vuodesta 2008 lähtien (jolloin STM:n TVH-sääntelyä koskeva erimielinen mietintö julkistettiin. Pelkosen avulla Projektille saatiin korkeimman tahon tuki huolimatta siitä, että yli puolet lääkärikunnastakin hyväksyy TVHt ja enemmistö kansaa ei kannata rajoituksia.

Minä en tältä istumalta usko, että jos arkkiatri tietäisi tosiasiat yleisimmin käytetyistä TVHsta (haitattomuus, ihmisten kokemat hyödyt ja sen, että hoitoja ei tutkimusten mukaan käytetä korvaamaan tavanomaisia terveyspalveluja, vaan niiden tukena ja lisänä), hän ei rajoittaisi niitä edes silloin kun niitä käyttävät hänen mainitsemansa mielenterveyspotilaat ja diabeetikot (Suomessa on muuten meneillään tutkimus joogan, joka on TVH, hyödyistä diabeetikoille!)

Uskon, että arkkiatri ei tiedä kaikkia TVHta koskevia tosiasioita eikä tieteellistä tutkimusta, koska eihän niistä Suomessa kerrota julkisuudessa – kärjistetysti sanoen muualla kuin kirjassani Parantavat energiat ja sosiaalisessa mediassa. Ei voida olettaa, että Pelkonen itse lähtisi Medline-tietokannasta tätä asiaa varta vasten tutkimaan. Kyllä hänelle vaarallisuuskäsitykset on ujutettu niiden taholta, jotka ajavat TVH:n rajoittamislakia. Valtavirtamediakin näyttää ajavan sitä, vaikka pikkuisen yrittääkin kuulla toisenlaisia näkemyksiä – noin muodon vuoksi.

Ei vastakkainasettelua, vaan kunnioittavasti yhdessä

Muistan Risto Pelkosen kymmenien vuosien takaa, jolloin hän työskenteli sisätautilääkärinä HUSissa ja tein hänestä jutun Syöpäjärjestöjen lehteen. Myöhemminkin olen ollut häneen yhteydessä. Pelkonen on mukava ja ihmisläheinen mies. Hän on sanonut, että ei lääketieteeseen nojaavassa hoitamisessa voi olla absoluuttisia totuuksia: ”Kaikki me olemme oman aikamme lapsia – ja aina vähän likinäköisiä.”

Tällä hän viittaa parantamisen historiaan. Aikanaan nykyisille virallisille ja ainoiksi oikeiksi julistetuille hoitomenetelmillemme tullaan nauramaan samaan tapaan kuin nykyään nauretaan muinaisille menetelmille. Käsitys ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta on aina ollut sidottu historiaansa. Silti parantamisen perusta, sen humanistinen ydin, johon on viitattu jo Hippokrateen ohjeissa hyvään pyrkimisestä ja vahingon välttämisestä hoitamisessa, pysyy edelleen samana. Periaate koskee niin virallista kuin epävirallistakin hoitamista.

Yhteistyötä virallisen systeemin ja TVH-alan kanssa voi syntyä vasta sitten, kun heitetään sivuun kiistely siitä, kenen hoitoideologia on oikea. Kysymyshän on kahdesta aivan eri asiasta. Akuuttiin oli otettu haastattelustani yksi ainoa järkevästi ohjelmaan leikattu kommentti. Se oli vertaus polkupyörästä ja lentokoneesta. Kumpikin ovat kulkuvälineitä, mutta ei kukaan lentokonetta käyttävä kritisoi, että polkupyörien käyttöä on rajoitettava, koska ne eivät lennä. Tai että puhuminen pyöräilyn luonnonmukaisuudesta ihmiselle on tyhjää puhetta. Että pyöräilyn vaikutusta liikenneturvallisuuteen ei ole riittävästi tutkittu, joten se pitää kieltää.

TVH on kuin pyörä ja teknomedisiina kuin lentokone.

Huomenna, sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15 Akuutti-ohjelma tulee TV1:ssä uusintana ja maanantaina 8.2. 2016 klo 8.00 TV Finlandissa. Katsokaa! Käyttäkää Projektisilmälaseja! Kommentoikaa. Tässä linkki tekstiversioon http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/29/akuutissa-maanantaina-miljoonia-kayttajia-millainen-rooli-vaihtoehtohoidoille

Julkaisen huomenna ohjelman katseluohjeet, jotka avaavat journalistisen kerronnan taustaa ja retorisia keinoja, joilla toimittaja Lasse Tuorila ohjelmansa avulla yrittää lytätä täydentävät hoitomuodot ja minut. Ainoa vaikutusmahdollisuus katsojilla on esittää kannanottonsa ohjelmasta sen nettisivuilla.

Pelastaja-Sankari tuli!

Juuri, kun olin painamassa nappia tämän jutun julkaisemiseksi, huomasin, että prosessimallini Pelastaja-Sankari on ilmaantunut. Arvatkaa kuka. Se on Lääkäriliitto!

http://www.laakariliitto.fi/uutiset/blogi/vaihtoehtohoidot-ja-laakari/#.VrTAbLTXCnY.facebook

Lääkäriliiton linkin takaa löytyvää Pelastaja-Sankarin (Heikki Pälve) sanomaa tukee erinomaisesti Akuutin ohjelma, joka tulee huomenna ulos.

Nyt ymmärrän koko jutun. Ja sen, että Lääkäriliiton edustaja ei tietenkään voinut tulla A-Talkiin, koska hänelle oli varattu Pelastaja-Sankarin rooli.

Jos teoriani on oikea, kyseessä on taiten suunniteltu Projekti! Kun Projektilla on kunnolla resursseja käytössä, niin tulosta tulee. Nyt vaan hankeen pitäisi vielä saada ihmiset uskomaan. Mutta kun he eivät millään usko. Käyttävät aina vaan TVHja terveytensä edistämiseen ja oireittensa lievittämiseen. On siis tehtävä rajoittava lainsäädäntö.

Mitenkähän tämä draama vielä jatkuu? Ei se ainakaan Pälven kommenttiin pääty.

Kirja
Aarva Pauliina (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Tallinna.

Päivitetty 7.2.2016

 

 

Pinnallista Akuuttia

En ole koskaan aikaisemmin joutunut niin tiukasti ennakkoon roolitetuksi hörhönaisen osaan kuin tämäniltaisessa Yle TV 1:n Akuutti-ohjelmassa, jossa olin yksi haastateltu.  Ohjelmasta välittyi tunnelma,  että täydentävien hoitojen tutkimuksesta kiinnostunut ihminen on joku kummajainen.  Toisaalta koululääketieteen edustajasta Raimo Puustisestakin, joka on ajanut perusterveydenhuollon asiaa ja ihmislähtöistä hoitamista, tehtiin haastattelun leikkauksella biofysiikan ihannoija!

Akuutin ohjelma 1.2.2016 http://areena.yle.fi/1-3142116.

Tässä kommenttini ohjelmasta: http://liinanblogi.com/2016/02/01/akuutisti-akuutista/

Kirjoittaja Pauliina Aarva

Tappajapotilailla ajetaan ”puoskarilakia”

Täydentäviä hoitomuotoja intohimoisesti vastustava Hannu Lauerma uskoo olevansa potilaan asialla. Kuinka ja miltä pahalta täydentävien hoitojen käyttäjiä halutaan suojella?  Yksi ja paljon käytetty esimerkki on kertomus kolmesta tappajapotilaasta.

Olen seurannut jo vuosia julkista keskustela täydentävistä hoidoista Suomessa. Näyttää siltä, että samoissa poteroissa ollaan kuin seitsemän vuotta sitten, jolloin sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä jätti erimielisen mietintönsä Vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve, raportti 2009  http://julkari.fi/handle/10024/112500

Nyt Hannu Lauerma esittää jälleen Yle Uutisten nettisivuilla samoja, toimittajiin vetoavia kauhutarinoita kuin muissakin julkisissa esiintymisissään. Pelkoja herättävällä sensaatiohakuisella kertomuksellaan hän on saanut hyvin äänensä kuuluviin mediassa tuohtumalla ”uskomushoitojen” vaaroista.

”Ainakin kolme ihmistä on kuollut, koska psykoosipotilaita on hoidettu yrteillä tai homeopatialla. Harhojensa vallassa eräs potilas on surmannut jopa oman äitinsä. Noita potilaita olisi pitänyt hoitaa oikeilla lääkkeillä”, sanoo Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, Hannu Lauerma Yle Uutisten nettisivuilla 30.1.2016 http://yle.fi/uutiset/analyysi_miksi_uskomushoitoja_ei_valvota__puoskarilaki_jaanyt_jo_neljan_ministerin_kaappiin/8635004

Ylen toimittaja Satu Miettinen ”analysoi” lausuntoa: ”Lauerman kertomus pistää miettimään, olisiko niin sanottu puoskarilaki voinut estää surmat.”  Sen jälkeen jutussa siirrytään päivittelemään, kuinka puoskarilaki on jäänyt neljän ministerin kaappiin – ikään kuin hyvän lain olisivat pahantahtoiset ihmiset haudanneet jonnekin.

Kolmen tapon avulla Ylen jutussa sekä Lauerman esimerkeissä pyritään osoittamaan, että täydentäviä hoitomuotoja pitäisi rajoittaa, koska ne ovat niin vaarallisia. Logiikka on uskomattoman vino. Esimerkki ei myöskään vastaa olemassa olevaa tutkimustietoa täydentävien hoitomuotojen vaaroista, jotka jopa yllä mainittu sosiaali- ja terveysministeriön raportti toteaa hyvin vähäisiksi.

Hesarissa vuonna 2013 ja Aamulehdessä vuonna 2015

Tappajaesimerkki  julkaistiin Helsingin Sanomissa 16.4.2013: ”Tehoton uskomushoito voi myös syrjäyttää kiistattomasti tehokkaaksi osoitetun hoidon. Itselleni on tullut vastaan kolme yrtein tai homeopatialla hyvin aktiivisesti ”hoidettujen” psykoottisten potilaiden tekemää hengenriistoa, jotka ovat kohdistuneet omaisiin”, Hannu Lauerma kirjoitti tuolloin.

Saman tarinan nielaisi ilman mitään lähdekritiikittä myös Aamulehti tieteellisenä osoituksen täydentävien hoitojen vaaroista 26.9.2015. Tästä kirjoitin Liinanblogissa http://liinanblogi.com/2015/09/29/hallavalia-palkinto-aamulehden-uskomusjournalismille/

Pelottava uutinen

On aika merkillistä, että Ylen toimittaja pitää uutisena Lauerman vanhaa kertomusta, jonka asiallisuutta eivät hyväksy edes hänen kollegansa.

Eettiseltä kannalta on arveluttavaa, että psykiatri lietsoo kansalaisissa turhia ristiriitaisia tunteita ja perusteetonta pelkoa täydentäviä hoitomuotoja kohtaan, joista moni kokee saavansa apua ongelmiinsa. Pelko on pahasta. Se voi jopa sairastuttaa.

En ryhdy analysoimaan tappajapotilaskertomusta, vaan liitän tähän Lääkärilehdessä vuonna 2013 julkaistun kommentin Lauermalle, jonka on kirjoittanut LL Leena Furubacka.

Kommentin alapuolella on skannattu myös Lauerman potilastapauskirjoitus,  johon eilinenkin Ylen ”uutisanalyysi” pohjautui. Ylen jutussa ei mainittu, että moneen kertaan julkaistu tarina on ainakin kolme vuotta vanha.

Furubacka.jpeg

 

Lauerma 2013.jpeg

 

Liikunta”lääke” virallistettiin

Finlandia hiihto

Finlandiahiihtäjiä kolmessa polvessa.

Liikunnasta on tullut  hyväksyttyä täydentävää hoitoa.  Avaako tämän hienon elämäntapahoitomuodon virallistaminen tietä myös muiden vastaavien lääkkeettömien hoitojen tutkimukselle?

Näin Käypä hoito -suositus sanoo: ”Säännöllisen liikunnan tulee kuulua pitkäaikaissairauksien, kuten valtimotautien, lihavuuden, diabeteksen, rappeuttavien tuki- ja liikuntaelinsairauksien, ahtauttavien keuhkosairauksien, muistisairauksien, depression ja useiden syöpäsairauksien, ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen, tarvittaessa yhdistettynä muihin elintapamuutoksiin ja hoitoihin.” Käypä hoito -suositus http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50075.

Liikunnan terveysvaikutuksista on kertynyt runsaasti tutkimusnäyttöä.  Liikuntaa ei tietenkään ole tutkittu lääketieteen laajasti suosimalla sokkomenetelmällä eli että tutkimuksissa liikuntalääkettä saava ei itse olisi tiennyt saaneensa tätä ”lääkettä”. Kukaan ei voi tutkimuksissa hiihtää, hölkätä, tanssia tai nostella puntteja tietämättään.

Mutta muita tutkimuksia, kuten väestötutkimuksia ja liikuntainterventioita on tehty runsaasti. Myös fysiologisia vaikutuksia elimistöön on tutkittu kliinisissä kokeissa ja selvitetty, kuinka ihmiset kokevat liikunnan ja ulkoilun hyödyt arkielämässään.

Liikuntatutkimus on hyvä esimerkki siitä, kuinka terveyden  edistämisen ja hoidon sekä sairauksien lääkkeettömien hoitojen vaikutuksia voidaan käytännössä tutkia. Mikään ei estä tutkimasta myös muita lääkkeettömiä menetelmiä, kuten ravitsemusta (tutkitaankin paljon) ja kehomielihoitoja (tutkitaan, mutta vähemmän kuin liikuntaa ja ravitsemusta).

Liikuntahoito, haitat ja riskit

Nyt puhutaan virallisesti liikuntahoidosta, jolla on omat tieteelliset  oppialansakin, liikuntatiede ja liikuntalääketiede. Liikunta on siinä mielessä täydentävää hoitoa, että ainoana hoitona sitä ei  suositella mihinkään yksittäiseen, vakavaan sairauteen. Sen sijaan tukihoitona ja terveyden edistämisessä ja sairauksien ehkäisyssä ja kuntoutuksessa monipuolinen, yksilöllisesti  annosteltu ja säännöllinen liikunta on suositeltavaa.

Mari triathlonissa

Sisko ladulla

Liikunnan harrastamisessa on myös riskejä ja haittoja. Sattuu kaatumisia ja muita tapaturmia ja vammautumisia. Liiallinen punnerrus ja vääntö voivat olla vaarallisia, varsinkin heikkokuntoiselle tai toipilaalle. Raja terveellisen ja haitallisen liikunnan välillä on liukuva. Monia kilpaurheilulajeja ei voi pitää terveellisinä, mutta kilpailun yhteydessä  ne eivät olekaan liikuntaHOITOA.

Suosituksissa on osio liikunnan aiheiden ja liikuntakelpoisuuden arvioimiseksi. Niissä annetaan myös ohjeita eri ikäisten ja eri sairauksia potevien liikuntahoidoksi. Suositus on suunnattu kaikille terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaisille. Sen on tarkoitus vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Moniammatillista yhteistyötä pidetään käypä hoito -suosituksissa tärkeänä.

Käypä hoito -suositus sanoo: ”Terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaiset antavat yhteistyössä yksilölliset liikuntaohjeet ja seuraavat liikuntaohjelmien toteutumista.”

Metsässä

UKK-instituutti on tutkinut ja edistänyt terveysliikuntaa jo 30 vuotta. 1990-luvulla puhuttiin erityisen liikuntareseptin lanseeraamisesta lääkäreiden käyttöön. Taidettiin sitä pienimuotoisesti kokeillakin terveydenhuollossa. UKK-instituutin kehittämä Liikuntapiirakka esittää tiivistetysti liikuntasuositukset tavalliselle kansalaiselle http://www.ukkinstituutti.fi/filebank/62-mv-uusi-liikuntapiirakka.pdf

Maija notkeana.png

Entä muut täydentävät hoitomuodot?

Fyysinen aktiivisuus on oivallinen, virkistävä ja hauskakin lääkkeetön hoito. Kansalaiset käyttävät toki muitakin vastaavan tapaisia lääkkeettömiä menetelmiä hyvinvointinsa tukemiseksi ja sairauksien hoidon lisäapuna.

Liikunta ja sen terveysvaikutusten tutkimus  vaikuttanee siihen, että muihinkin hyödyllisiksi osoitettuihin täydentäviin hoitomuotoihin aletaan suhtauta avoimemmin ja ennakkoluulottomammin.

Esimerkiksi  musiikin, kosketus- ja muiden kehomielihoitojen ja meditaation terveyshyödyistä alkaa olla näyttöä, mutta niiden aika virallistua ja kiinnittyä osaksi terveydenhuoltojärjestelmää ei ole vielä koittanut.

Musiikki

Musiikilla  on monia elämänlaatua parantavia vaikutuksia.  Aivotutkimukset ovat osoittaneet erityisesti mielimusiikin aktivoivan aivoissa yleisiä tunne- ja palkitsevuusmekanismeja.  Parhaillaan tutkitaan, miten musiikin kuuntelu kuntouttaa aivoinfarktipotilaita. Masennusta lievittävästä vaikutuksesta on kliinistä näyttöä. Musiikkiterapia mahdollistaa sanattoman, tunnepohjaisen ilmaisun ja vuorovaikutuksen.

Suomalainen vaikuttavuustutkimus osoitti, että aktiivinen, yksilöllinen musiikkiterapia yhdistettynä tavanomaiseen hoitoon on merkitsevästi vaikuttavampaa kuin pelkkä tavanomainen hoito ­masennuksen, ahdistuksen ja yleisen toimintakyvyn osa-alueilla.

Musiikkiterapian menetelmät tarjoavat siis toimivan mahdollisuuden masennuspotilaiden kohtaamiseen ja hoitoon.  Musiikkiterapian paikka terveydenhuollossa on kuitenkin epäselvä. Joissakin tapauksissa sitä käytetään muun hoidon tukena ja asiakas voi saada siitä sairausvakuutuskorvausta, toisissa se arvioidaan epäviralliseksi.

Täydentäviä kehon ja mielen yhteistoimintaa ja -vaikutuksia painottavia kehomielihoitoja  käytetään tutkimusten mukaan myös vakavien sairauksien yhteydessä lisähoitona (mm. syöpähoitojen tukena). Niillä  ei yleensä korvata tavanomaista hoitoa. Monet kehomielihoidot toimivat inhimillisen elämän ja tajunnan eri tasolla ja ylittävät tavanomaisen käsityksen fysiologisesta terveydestä ja liittyvät enemmänkin yksilöllisesti arvioituun hyvinvoinnin tunteeseen.

Kysymys saattaa olla biolääketieteellisen mallin ja potilaiden omien kokemusten ja havaintojen välisestä erosta. Kysymys on myös siitä, miten keho, terveys ja sairaus ymmärretään ja mitä käsitteitä niistä käytetään.

Kaiken kaikkiaan musiikin terveystutkimus ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista keskustelu yleensäkin ovat merkki mielipideilmaston muuttumisesta: terveyttä ei enää tulkita pelkästään tai edes pääasiassa fysiologiseksi asiaksi tai sairauksien puutteeksi. Ymmärretään, että kokonaisvaltainen hyvinvointi on paljon laajempi asia kuin fyysinen terveys.

Liikunta ja musiikki on nyt omaksuttu Suomessakin terveystutkimuksen aiheiksi.  Niitäkin, varsinkin musiikkia pidettiin aikanaan ”huuhaana” lääketieteen kannalta eikä niiden siten katsottu kuuluvan lääketieteen alaan tai yleensä terveydenhuoltoon. Musiikin avulla on kuitenkin autettu ja parannettu ihmisiä jo vuosituhansien ajan.

Niin ajat muuttuvat. Nykyisin ilmestyy tietellinen aikakauslehtikin Music and Medicine. Milloin mahtavat kehomielihoidot saada Suomessa oman tutkimusohjelmansa?

Kosketus

Kaikki ihmiset tarvitsevat kosketusta, toiset enemmän, toiset vähemmän. Hoitava kosketus on humanistinen ele, joka voi eheyttää ja parantaa sairasta, mikäli hän itse tuntee tarvitsevansa tällaista kosketusta. Ruotsalainen fysiologian professori Kerstin Uvnäs Moberg löysi rauhoittumisen ja lempeän kosketuksen parantavalle voimalle fysiologisen selityksen.

Tutkija kiinnitti huomiota aivolisäkkeen tuottamaan oksitosiiniin, joka on yhteydessä parasympaattisen hermoston toimintaan. Tämä ihmiskehon rauhoittumisjärjestelmä liittyy sellaisiin asioihin kuin luottamus, uteliaisuus ja ystävällisyys, kun taas stressijärjestelmää (sympaattista hermostoa) tarvitaan puolustauduttaessa. Stressihormoni kortisolia erittyy pelon, vaaran, ahdistuksen ja kiireen paineessa.

Oksitosiinia erittyy esimerkiksi imetyksessä. Sillä on suuri merkitys monissa muissakin rauhoittumistilanteissa, esimerkiksi tyytyväisyyden tunteessa ruokailun jälkeen. Rottakokeissa oksitosiinin on todettu rauhoittavan ja vähentävän kipua pieninä määrinä. Apinoilla ja ihmisillä se näyttää laskevan sykettä ja verenpainetta.

Kosketushoitojen,  kuten reikin, refleksiologian, erilaisten hierontojen, akupunktion ja monien muiden kehomielihoitojen on todettu rauhoittavan ja rentouttavan asiakasta. Näin ne saattavat ehkäistä stressiä ja siitä johtuvia sairauksia vahvistamalla fysiologista rauhoittumismekanismia. Tähän viittaavat tutkimustulokset siitä, kuinka hoidettavat ovat kokeneet tällaisista hitomuodoista saamansa hyödyn. Voi olla, että psykologisten seikkojen lisäksi osatekijänä saattaa olla, että fysiologinen vaikuttavuus liittyy juuri oksitosiinin erittymiseen. Tätä ei ole tutkittu. Ehkä kannattaisi.

Joka tapauksessa monien kosketushoitojen välittämä rauha, lämpö ja myötätunto voimistavat ihmistä. Kyse on siitä, että toisen ihmisen herkkä ja kunnioittava kosketus ja myötäelävä läsnäolo valavat uupuneeseen, masentuneeseen, toipuvaan tai sairaaseen voimaa ja luottamusta. Nämä eheyttävät, auttavat ja parantavat.

Meditaatio

Meditaation hyvinvointia edistävistä  vaikutuksista on niin ikään tutkimusnäyttöä.  Nykyisin puhutaan tietoisuustaitojen eli tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoittelusta, mistä käytetään englanninkielistä termiä mindfulness. Kysymys on buddhalaisesta filosofiasta juontuvasta,  ei-uskonnollisesta mielen harjoittamisesta.

Saattaa olla, että menetelmän itäisen historian vuoksi meditaatio-sanaa vierastetaan lännessä ja se on korvattu tietoisuustaidot-sanalla, joka kyllä kuvaa hyvin tätä ”mielihoitoa”.  Meditaatiosta kirjoitan vielä myöhemmin tässä blogissa.

Riskeistä huolimatta

Riskeistä huolimatta kenellekään tuskin tulee mieleen valistaa kansaa, että älkää liikkuko, koska voitte loukkaantua.  Ja vaikka vaaroilla peloteltaisiinkin,  ihmiset silti  liikkuisivat,  koska useimmat liikunnan harrastajat kokevat omakohtaisesti fyysisen aktiivisuden hyödylliseksi itselleen.

Tämä taitaa päteä täydentäviin kehomielihoitoihinkin. Niin, liikuntakin hoitaa sekä kehoa että mieltä, varsinkin luontoliikunta.

Lähteitä

Erkkilä J ja Tervaniemi M (2012) Musiikkiterapia masennuksen hoidossaSuomen Lääkärilehti 21(vsk 67)1656- 1666.

Henneghan, A. M. & Harrison, T. (2014) Complementary and Alternative Medicine Therapies as Symptom Management Strategies for the Late Effects of Breast Cancer Treatment. Journal of Holistic Nursing, 33(1):84–97.

Henneghan, A. M. & Schnyder, R. N. (2015) Biofield Therapies for Symptom Management in Palliative and End-of-Life Care. American Journal of Hospice & Palliative Medicine, 32(1):90–100.

Mogos MF et al (2013). The effects of live therapeutic music on patient’s affect and perceptions of care: A randomized field study. Complementary Therapies in Clinical Practice 19 (2013) 188-192

Orsak, G., Stevens, A. M., Brufsky, A., Kajumba, M. & Dougall, A. L. (2015) The Effects of Reiki Therapy and Companionship on Quality of Life, Mood, and Symptom Distress During Chemotherapy. Journal of Evidence-Based Complementary & Alternative Medicine, 20(1):20–27.

Sointu E 2006. The search for wellbeing in alternative and complementary health practices. Sociology of Health & Illness Vol. 28 No. 3, 330–349

Uvnäs Moberg, K. (2007) Rauhoittava kosketus. Oksitosiinin parantava vaikutus kehossa. Edita Prima Oy. Helsinki

Kirjoittaja  Pauliina Aarva

Vaikenemisesta avoimuuteen

Talviaurinko laskee 2

Väestökyselyjen mukaan noin kolmannes suomalaisista käyttää ”epävirallisia” eli täydentäviä hoitomuotoja. (Wahlström ym. 2008, Lindeman 2011). Niillä tarkoitetaan yleensä hoitomuotoja, joita ei  ole tarjolla julkisessa terveydenhuollossa. Se, mikä määritellään täydentäväksi, vaihtelee maittain.

Suomessa esimerkiksi akupunktio, vaikka ei perustukaan länsimaisen lääketieteen maailmankuvaan, on hyväksytty hoitomuoto, kun hoitajana on lääkäri. Hieronta on joissakin maissa tavanomaista, toisissa täydentävää hoitoa.

Tutkimukset osoittavat, että täydentäviin hoitomuotoihin turvaudutaan tavanomaisen lääkärinhoidon lisäksi, ei  sen korvaamiseksi.  Joskus käy niin, että kun ihminen ei saa vaivoihinsa ja ongelmiinsa apua terveydenhuollosta, hän kääntyy täydentävän hoitajan puoleen.  Tästä  ei monestikaan  kerrota lääkärille tai muille terveydenhuollossa työskenteleville.

Miksiköhän ihmiset salailevat? Siksikö, että kokevat tulleensa ”huuhaan” huijaamiksi vai  siksikö, että eivät halua kohdata terveydenhuoltohenkilöstön vaikenevaa tai joskus jopa nyrpeää asennetta. Jos potilas kertoo saaneensa apua vaikkapa kosketushoidosta ja saa sitten terveydenhuollossa vastaukseksi kommentin ”eihän sen vaikutuksista ole tieteellistä näyttöä”, hänen kokemuksensa autetuksi tulemisesta on sivuutettu. Hoitomuotoa, josta hän on saanut apua, ei ikään kuin ole olemassakaan.

Vaikka kolmannes suomalaisista käyttää täydentäviä hoitomuotoja, virallisen hoitojärjestelmän sisällä ne vaietaan olemattomiksi. Julkisuudessa muutama ronskeja väittämiä esittävä kriitikko sen sijaan puhuu äänekkääsi  näitä hoitomuotoja vastaan ja uhoaa, että kaikki virallisen systeemin ulkopuolella toimivat auttamisen tavat ovat toisaalta tehotonta, mutta samalla myös vaarallista huijausta.

Tämä on hämmentävää.  Olisiko syytä tutkia, mistä  oikein on kysymys?

Tieteen tehtävä on totuuden etsiminen. Se pyrkii löytämään mahdollisimman totuudenmukaisia kuvauksia maailmasta ja perusteltuja selityksiä erilaisille ilmiöille.

Täydentävien hoitojen suosio on todellinen, väestötutkimuksin osoitettu ilmiö, joka koskee suurta osaa suomalaisia.  Silti sen kansanterveydellisiä hyötyjä tai haittoja ei meillä tutkita.  Mikä voi olla syynä siihen, että  Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ja kansanterveystiede eivät pidä täydentävien hoitoja tutkimuksen arvoisena asiana?

On esitetty, että niitä ei kannata tutkia, koska niiden fysiologisia  vaikutusmekanismeja ei tunneta. Toisaalta myös todetaan, että kyllä kaikki hyvät hoitomuodot ennen pitkää otetaan käyttöön, kunhan niistä on tutkimusnäyttöä. Näinkö tosiaan on?  Tutkimusnäyttöähän ei voi tulla, jos ei tutkita. Ja jos ei ymmärretä  fysiologista vaikutusmekanismia, niin ei kannata tutkia. Aukoton kehä!

Tieteellisyyden synonyymi ei  parantamista tutkittaessa kuitenkaan ole  fysiologia. Tietellinen metodi ei siis sisällä vaatimusta soveltaa vain fysiologista otetta tai molekyylibiologista katsantoa parantamisen tutkimukseen. Tieteen periaate on monimetodisuus sekä avoimuus ja oman totuutensa kyseenalaistaminen.

Ihminen moniulotteisena olentona ylittää biologis-fysiologiset  mekanismit.  Hän on kehon lisäksi tietoisuutta, tunteita, sosiaalisia suhteita ja henkisyyttä. Ne ovat ihmisenä olemisessa yhtä tärkeitä kuin biologia. Täydentävissä terveysnäkemyksissä, erityisesti kehomieli-hoidoissa,  ihmisestä ajatellaankin usein juuri tällä tavoin.

Ehkä juuri tämän vuoksi ne herättävät paljon ja voimakkaita tunnereaktioita, joilla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä hoitomuotojen todellisten hyötyjen ja haittojen kanssa. Ennakkoluuloja on paljon, tutkimusta vielä aika vähän.

Reaktioiden taustalla saattaakin olla aivan muuta kuin huoli tieteellisyydestä tai potilaista, heidän paranemisestaan ja turvallisuudestaan. Tämä olisi yksi tärkeä tutkimuksen aihe.

Tutkitaanko hyötyjä, jos vaikutusmekanismia ei tiedetä?

Kuten edellä totesin, täydentävien hoitojen tutkimusta on Suomessa vastustettu vetoamalla siihen, että ei kannata tutkia sellaisia hoitomuotoja, joiden vaikutusmekanismeista ei ole selkeää ja ymmärrettävää selitystä. Esimerkiksi akupunktion, refleksologian tai kiropraktiikan vaikutusmekanismeista ei ole terveystieteissä yksimielisyyttä. Silti kansainvälisten tutkimusten perusteella tiedetään näiden hoitomuotojen auttavan monissa vaivoissa, mm. kivun lievityksessä.

Vastustamisen perustelu onkin outo. Hyvin suuresta osasta virallisesti terveydenhuollossa käytössä olevistakaan  hoitomuodoista ei ole tiedossa yksiselitteistä vaikutusmekanismia tai käytetyistä hoitomenetelmistä ei ole olemassa kontrolloiduin kliinisin kokein saatua tutkimusnäyttöä. Silti niitä käytetään yleisesti. Ärtynyttä suolta, väsymysoireyhtymää, masennusta, epäselviä oireita ja kroonisten sairauksien oireita hoidetaan, aika usein lääkkeillä – hyvällä tai huonolla menestyksellä.

Jos ei tunneta vaivan syytä ja sen syntymekanismia eikä ole päteväksi osoitettua hoitomenetelmää, kokeillaan ensin yhtä ja jos se ei toimi niin sitten toista tapaa. Näin toivotaan löytyvän käytännön kautta apua ihmiselle. Usein löytyykin. Ja se on hyvä asia.

Tutkimustulokset voivat olla vinoja

Finlandia-voittaja, neuropsykologiasta väitöskirjaa tekevä Jussi Valtonen kirjoitti  kiinnostavasti terveystutkimuksen valtarakenteista Tieteen riippumattomuutta on suojeltava (HS 27.12.2015).

Hän mainitsi kirjoituksessaan Yhdysvalloissa yleisesti käytetyn psyykenlääkkeen tutkimuksesta, jonka aineistosta saatiin hyvin erilaisia tuloksia sen mukaan, oliko kyseessä lääketeollisuuden rahoittama vai riippumattomien tutkijoiden analyysi.

Lääketeollisuuden analyysin tulos osoitti, että lääke oli ”yleisesti hyvin siedetty ja tehokas hoito nuorten masennukseen”. Siitä tulikin  yhtiön myydyin mielialalääke. Vuosien kuluttua tehtiin riippumaton analyysi ja sen tulos osoitti lääkkeen tehottomuuden sekä sen ikävät haittavaikutukset.

Kysymyksessä oli sama tutkimusaineisto, josta saatiin eri tulokset!

Esimerkki osoittaa havainnollisesti, että se, kenellä on valtaa ja rahaa, yleensä määrittelee, millaisia asioita tutkitaan, on soveliasta tutkia ja mikä on hyvää tiedettä. Rahoittaja voi vaikuttaa jopa tutkimustuloksiin.

Onneksi demokraattisissa yhteiskunnissa valtarakenteet eivät kuitenkaan ole aukottomia, kuten Valtosen esimerkki osoittaa. Kriittiset tutkijat epäilivät lääketeollisuuden tuloksia ja  tekivät uusinta-analyysin.

Vapaassa maassa voi kuulla valtavirrasta poikkeaviakin ääniä. Rohkeat ihmiset tarttuvat tärkeiksi kokemiinsa tehtäviin. Rohkeat tutkijat vaiettuihin tutkimusaiheisiin, vaikka akateemisista rahahanoista ei virtaisikaan kasoittain euroja omaan tutkimuslaariin.

Tällaiset tutkijat ymmärtävät, että tieteen tehtävä on etsiä totuutta. Vaikeneminen loppuu ja avoimuus alkaa.

Tutkimuksia

Lindeman, M. (2011) Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health, 26(3):371–382.

Wahlström, M., Sihvo, S., Haukkala, A., Kiviruusu, O., Pirkola, S. & Isometsä, E. (2008) Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand, 118(1):73–80.

Kirjoittaja: Pauliina Aarva

Miten CAM-hoitoja pitäisi tutkia?

P1060830

Suomessa täydentävien terveysnäkemysten tutkimustoiminta hakee muotoaan ja paikkaansa osana terveystutkimusta. Tämä blogi syntyi tarpeesta keskustella täydentävän hoitamisen ja terveyden edistämisen tavoista  sekä integroivasta lääketieteestä  asiallisesti, ennakkoluulottomasti ja tutkimustietoon nojautuen.

Alan tieteellisestä tutkimuksesta keskusteltiin Tampereen yliopistossa järjestetyssä seminaarissa marraskuussa 2015.

Tilaisuudessa, jossa oli noin 400 osallistujaa käytiin läpi EU:n rahoittaman CAMbrella-tutkimushankkeen tuloksia sekä muuta vuosi vuodelta vilkastuvaa kansainväistä tutkimusta.

Seminaarin esitelmien tiivistelmät ovat saatavissa sähköisessä muodossa osoitteessa http://www.uta.fi/hes/oikopolut/tapahtumat/CAM-seminaari%20131115%20abstraktit.pdf

Seminaarissa ei tiukan aikataulun vuoksi käsitelty erikseen tutkimusmenetelmiä. Aihe on tärkeä.  Tässä kirjoituksessa otetaan kantaa tutkimusmenetelmiin.  http://liinanblogi.com/2015/12/07/miten-cam-hoitoja-tulisi-tutkia/.

Tiedetoimittajat -verkkolehti julkaisi seminaarista asiallisen jutun Huuhaata vai vaikuttavaa hoitoa http://www.tiedetoimittajat.fi/tiedetoimittaja/huuhaata-vai-vaikuttavaa-hoitoa/

Kommentit ovat tervetulleita.

 

Blogi avautuu

Tässä blogissa keskustellaan täydentävien hoitojen ja terveyden edistämisen sekä integroivan lääketieteen paikasta terveydenhuoltojärjestelmässä ja kansalaisten arjessa.   Kirjoituksissa nojaudutaan tutkittuun tietoon.

Ensimmäinen kirjoitus julkaistaan lähipäivinä.

Jos haluat ryhtyä kirjoittajaksi tässä blogissa, ota yhteyttä:

cam.tutkijaverkosto@gmail.com