Narratiivinen lääketiede – silta eri hoitonäkemysten välillä, osa 2

Kirjoittaja: Kati Sarvela, HLL, tietokirjailija, hypnoterapeutti, mindfulness-ohjaaja

Puut ja aamukuu

Uuden ajan lääkärit ja persoonalähtöinen hoitaminen

Uuden ajan lääkärillä, monikulttuurisessa ja -arvoisessa maailmassa, tulisi olla persoonalähtöisen hoitamisen taitoja. Ne ovat niitä lääkärin parantavia rituaalisia kykyjä, joita lääkärit ovat omanneet jo vuosituhansia.  Tällaisessa järjestelmässä, paitsi potilas ja lääkäri, myös eri alojen terveydenhuollon ammattilaiset ovat kunnioittavassa dialogisessa suhteessa toinen toisiinsa.  He hyväksyvät kaiken tiedon epävarmuuden ja monenlaiset parantavat hoitoperinteet.

Ideaalisessa tilanteessa moniammatillisessa yhteistyössä pyritään saamaan aikaiseksi mahdollisimman turvallinen ja myönteinen käänne potilaan tarinassa, ja kannustetaan ihmistä itseään ottamaan yhä enemmän vastuu omasta sairaustarinastaan. Arvostavan dialogin ja hyväksyvän  läsnäolon ilmapiirissä voidaan mahdollisimman potilasturvallisesti yhdistää virallista lääketiedettä täydentäviin hoitoihin.

Kun lääkäri antaa persoonalähtöistä hoitoa, hän:

1) ymmärtää, että ihmisruumista voi katsoa paitsi biologisena, myös rituaalisena, henkisenä ja historiallisena kokonaisuutena;

2)  osaa huomioida sairauden kaikki asteet ja muodot, sekä potilaan sairauteen liittyvät sidosryhmät;

3) tajuaa, että hänen toivomansa lopputulos ei ole aina sama kuin potilaan.

4) kouluttaa potilastaan tulemaan tietoiseksi oman sairautensa luonteesta. Hän kunnioittaa erilaisten kulttuurien ja sukupuolten terveyskäsityksiä, ja muokkaa hoitoja niiden mukaan. Hän opettaa potilailleen stressinhallintaa.    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4460744/

Terveyskäyttäytymisen muutos on luova prosessi

Sisäinen muodonmuutos, henkinen kasvu, joka johtaa kestävästi uudella tavalla käyttäytymiseen, on pikemminkin luova prosessi kuin järjen tuote: Sisäisessä psykofyysisessä kehitysprosessissa kirjaimellisesti luodaan uusi minuus http://www.amazon.com/Wired-Create-Unraveling-Mysteries-Creative/dp/B018F05MXQ.

Moni unelmoi sekä terveys- että ulkonäkösyistä olevansa kaksikymmentä kiloa hoikempi, mutta muuten samanlainen kuin ennen. Kestävää terveyskäyttäytymismuutosta ei tapahdu, ellei ihminen löydä uutta identiteettiä. Muutos uuteen identiteettiin merkitsee hallitsevan ”mielen osan”, kokemustilan, muutosta ja sen mukana täydellistä elämäntapamuutosta.

Elämäntapamuutos ei siis ole läheskään aina omaan tahtoon ja faktoihin perustuva rationaalinen päätös. Sen sijaan se on luovuutta.  On elämän suurta rikkautta, että on muitakin parantavia viisausperinteitä, kuin vain biolääketieteellinen tarina. Ihmisen sairaustarinan käänteessä voi olla mukana monenlaisia hoitavia perinteitä.

Itse lääketieteilijänä kunnioitan empiirisanalyyttistä tieteen perinnettä, mutta asetan oman luovuuteni terveyteeni liittyvissä kysymyksissä sen yläpuolelle. Yhdistän luovasti sisällä itsessäni sen, minkä tieteet ovat pirstoneet minussa. Minulle tiede on vain yksi, mutta tärkeä ihmisen luovuuden ilmenemismuodoista. Sen vahvuuksia on realiteettitaju.  Annan omassa elämässäni tilaa monenlaisille parantaville näytelmille, en vain virallisen lääketieteen hoitohuoneissa tapahtuville.

Henkilökohtaisessa elämässäni elämäntapamuutokset kuten alkoholinkäytön vähentäminen ja stressitasoni lasku, eivät ole tapahtuneet rationaalisilla päätöksillä, vaan kokemuksellisella, muodonmuutoksellisella  oppimisella, luovuuteni avulla.

Syöpääni hoidatin virallisen lääketieteen järjestelmän puitteissa, ja olen saamastani hoidosta kiitollinen. Itseni hoivan, tasapainoisemman itseni, parantavan asenteen ja terveellisemmän elämäntavan löysin muista perinteistä (mm. itsehypnoosi, mindfulness, taideterapeuttiset menetelmät, EFT ). Nämä perinteet kunnioittavat minua kokemuksellisena persoonana, omaa tarinaani aktiivisesti luovana ihmisenä.

Karkeasti ottaen akuuteissa tilanteissa länsimainen lääketiede on yleensä peittoamaton, mutta kroonisissa sairauksissa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä täydentävät hoidot näyttävät kyntensä.  Sillä, että ihminen kokee voivansa vaikuttaa itse omaan terveyteensä, proaktiivisuudellansa, on myönteinen vaikutus ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Kaaoksesta uuteen järjestykseen

Luovan itseämme eheyttävän muutosprosessimme käytössä on koko elämän erilaisten henkisten ja terveydenhoidollisten viisausperinteiden, tieteiden ja taiteiden kirjo. Itsemme uudestaan luonnista seurauksena on kestävä elämäntapamuutos.  Joskus sairaus saattaa luoda otollisen tilaisuuden uuden identiteetin synnylle, luomalla kaaoksen vanhaan minuuteen.

Kaaoksesta on mahdollista nousta uusi järjestys.  Tässä muutostyössä hyödymme monenlaisia viisausperinteitä edustavista parantajien ammattilaisista. Molemmat syöpäni (melanooma, rintasyöpä) veivät vanhan identiteettitarinani kaaokseen, ja jouduin luomaan itseni uudelleen. Sairauskokemuksistani löysin itseäni kokonaisvaltaisesti parantavat tarinani käänteet. Lainaten rakkaan vertaisystäväni sanoja: ”Kenellekään en toivois, vaan poiskaan en vaihtais…”

Ilman syvempää itseymmärrystä ja tunnetilojen tiedostamista, meissä jyllää tiedostamattomia ristiriitaisia voimia, jotka saavat meidät esimerkiksi stressaantumaan ja käyttäytymään ruumiimme edun vastaisesti (mm. epäterveelliset addiktiot).  Toki stressin takana saattaa olla työelämän ristiriidat tai kohtuuttomat vaatimukset. Voimme kuitenkin hyvin usein valinnoillamme, tunnetaidoilla ja tietoisuutemme ohjaustaidolla olla vaikuttamassa siihen, että kasvamme ihmisinä ja saamme oman stressitasomme laskettua.

Mitä vähemmän olemme tiedostavia, eli mitä vähemmän olemme tehneet esitietoista tietoisuuden materiaalia tietoisiksi, sitä enemmän tiedostamattomat voimat meissä jylläävät. Kun meillä ei ole tietoisuustaitoja, emme ohjaa tällöin taitavasti ja terveyttämme edistävästi tilojamme, vaan ne voivat ohjata tietämättämme meitä. Hallitsemattomat ja tuntemattomat tunnetilamme voivat pistää meidät käyttäytymään addiktiivisesti, esimerkiksi hukutamme itsemme työhön, tai juomme tai syömme liikaa.

Kuinka paljon vähemmän ihmisillä (myös terveydenhuollon ammattilaisilla itsellään) olisikaan sairauksia, mikäli ratkaisut terveyskäyttäytymiseen olisivat kiinni vain faktojen tietämisestä. Niin kauan kuin emme osaa eritellä sisäistä maailmaamme, tiedostamattomat voimat jylläävät meissä.

Parantavat mahdollisuudet

Suuri osa potilaista, jotka kääntyvät täydentävien ja joskus myös vaihtoehtoisten hoitojen pariin, ymmärtävät todellisuuden moninäkökulmaisuuden ja erilaiset parantavat mahdollisuutensa. He tietävät, että jos he haluavat muuttaa itseään ja kohentaa kokonaisvaltaista terveyttään, heidän täytyy oppia kuuntelemaan omaa ruumistaan ja ottaa oman identiteettitarinansa muokkaamisessa käyttöön monenlaisia viisausperinteitä.

He voivat esimerkiksi aktivoida draamallisissa parantavissa näytelmissä omia luontaisia parantavia voimiansa (salutogeneesi). Parantavia rituaalisia näytelmiä ei näytellä (onneksi) pelkästään virallisten hoitolaitosten vastaanotoilla.

Enemmistöllä täydentävien hoitojen käyttäjistä on onneksi myös realiteettitajua, mutta kaikilla valitettavasti ei.

Tulevaisuuden haasteet

Tulevaisuuden haasteemme on se, kuinka voidaan yhdistää mahdollisimman potilasturvallisesti täydentäviä hoitoja virallisen lääketieteen perinteiseen.

Kaikilla ihmisillä ei ole vielä riittävää koulutusta ja itseymmärrystä ottaa vastuuta omasta terveydestään ja elämää kannattelevasta identiteettitarinasata. Nämä ihmiset eivät välttämättä osaa tehdä viisaita päätöksiä. Joillakin kansalaisilla saattaa olla kovinkin epärealistinen ja primitiivinen tapa hahmottaa todellisuutta.

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen kenttä on villi, ja sieltä löytyy ammatinharjoittajia, jotka eivät asiallisesti informoi asiakastaan antamansa hoidon luonteesta ja sen mahdollisista riskeistä.

Terveydenhuollon virallisen järjestelmän tulisi seurata, että epäasiallista, potilaan terveyden riskeeraavaa hoitamista, pääsisi mahdollisimman vähän tapahtumaan, olkoon sitten kysymyksessä virallinen lääketiede tai täydentävät hoidot.

Vaikka täydentävien hoitojen aseet eivät ole yleensä yhtä järeitä kuin lääketieteessä,  tulisi ihmisillä olla valitusoikeus myös niistä ja niiden komplikaatiot tulisi tilastoida.

Turvallisuutta lisäisi myös se, että kansalaisia koulutetaan yhä enemmän hyvään realiteettitajuun, tunnetaitoihin ja tietoisuustaidoilla proaktiivisuuteen, itsetuntemukseen ja oman ruumiinsa kuunteluun.

Niin kauan kuin emme virallisessa järjestelmässä anna persoonalähtöistä hoitoa, emmekä tunnusta potilaan ruumiin itsemääräämissoikeutta ja monia tapoja olla viisas, voi tällä olla ikäviä seuraamuksia potilaan hoitoon.

Autoritaarisessa ja paapovassa lääkärisuhteessa potilas luultavasti yhä harvemmin on “hoitomyöntyväinen”. Hän ei noudata ohjeita eikä välttämättä syö lääkärin määräämiä lääkkeitä. Pahimmassa tapauksessa katoaa virallisen lääketieteen arvostus.

Avoimuuden aika – unelmaako?

Vaikka täydentäviä  hoitaja Suomessakin yleisesti käytetään, potilaat eivät uskalla kertoa lääkärille käyttävänsä niitä. Esimerkiksi solumyrkkyhoidoilla ja tietynlaisella täydentävien hoitomuotojen suosittelemalla lisäravinteilla voi olla ikäviä yhteisvaikutuksia. Siksi avoin vuorovaikutus on tärkeää.

Usein pelko autoritaarisen lääkärin jyräämisestä on aiheetonta, koska monet lääkärit ovat läsnäolevia ja osaavat kunnioittaa potilaansa tarinaa.

Joskus puolestaan potilaan pelko saattaa olla aiheellista.  Lääkäri ei ole läsnä, eikä ymmärrä terveyden monimerkityksellisyyttä ja erilaisia viisausperinteitä. Hän alistaa ja jyrää virallisen lääketieteen yksipuolisella tarinalla.

Unelmani on, että tulevaisuus on uuden ajan Asklepioksen temppeleiden. Näissä laitoksissa yhdistettäisiin parasta virallista lääketiedettä täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin, kunnioittaen asiakkaan maailmankuvaa ja hänen tarinaansa.

Näissä ”temppeleissä” opettelisimme syömään terveellistä ravintoa, harrastaisimme mielihyvää tuottavaa liikuntaa, kylpisimme, harrastaisimme kulttuuria, ottaisimme vastaan monenlaisia erilaisia virallisia ja täydentäviä hoitoja ja harjoittelisimme sisäisten tuntojemme monipuolista ilmaisua. Tämän tyyppisiä laitoksia alkaa ollakin jo rapakon tapana, esim. Anderssenin syöpäklinikka Teksasissa (https://www.mdanderson.org/).

Kati Sarvela

Sähköposti: esisuomi@gmail.com

Blogi: https://katisar.wordpress.com/

 

 

Mainokset

Narratiivinen lääketiede – silta eri hoitonäkemysten välillä, osa 1

Kirjoittaja: Kati Sarvela, HLL, tietokirjailija, hypnoterapeutti, mindfulness-ohjaaja

Vastuunottoa omasta elämäntarinasta

Jo 1980-luvulla puhuttiin lääketieteessä ”narratiivisesta käänteestä”. Tällä tarkoitetaan lääketiedettä, jossa lääkäriä koulutetaan ottamaan hoitamisessa huomioon potilaan tarina. Aikaisemmin hoitosuhteessa valtaa piti lääkärin näkökulma ja hänen narratiivinsa eli ”kanonisoitu biolääketieteellisen totuuden tarina”, nk. lääketieteelliset ”faktat” ja ”löydökset”.

Kuten monet muut, minäkään en ole välttynyt tunteelta, että sekä politiikassa että mediassa eletään taantumuksen aikaa. Tämä pätee sekä Suomeen että moniin muihinkin maihin.  Kansalaisia yritetään tällä hetkellä painostaa yksisilmäisten asiantuntijoiden kapeaan hierarkkiseen materialistiseen maailmankuvaan. Jopa korkeakouluista rahoitukset yritetään ohjata vain taantumuksellista ajattelua tukeviin opinahjoihin.

Kärjistetysti ajatellen taantumuksellisessa virallisessa hoitojärjestelmässä ajatellaan ideaalipotilaan olevan kiltti ja tahdoton, hoitoputken läpi syötettävä ruumis, vailla omaa tahtoa ja sielua. Potilaan ruumis on esineellistetty hänen itsensä ja lääkärin toimesta biolääketieteelliselle totuuden tarinalle ja toimenpiteiden kohteeksi. Tällaisessa hoitosysteemissä potilaat eivät uskalla tai osaa ottaa vastuuta omasta ruumiistaan ja sen terveydestä.

He antavat vallan itsensä parantamisesta lääketieteelle.

Potilas alistuu passiivisena potilasrooliinsa. Hän ei ole tasavertaisessa dialogisessa vuorovaikutussuhteessa, vaan alistuu yhteiskuntajärjestelmän kanonisoimalle lääkärin tarinalle. Tällaisessa järjestelmässä potilas on huono vastaanottamaan elämäntapamuutoksia, kun lääkäri sellaisia ehdottaa. Potilas toivoo  lääkäriltä yksinkertaisia ratkaisuja – pillerireseptiä tai kirurgisia temppuja.

Kohtaan hammaslääkärin vastaanotollani edelleen näitä potilaita. Kun tarjoan tällaiselle potilaalle erilaisia vaihtoehtoisia hoitomalleja, potilas toteaa, että “Valitse sinä, sinähän se lääkäri olet…”

Narratiivinen käänne

Narratiivisen käänteen jälkeisessä suhdekeskeisessä hoitamisessa, ideaalitilanteessa, lääkäri ja potilas rakentavat yhdessä, dialogisessa humanistisessa suhteessa, yhteisen ymmärryksen potilaan sairaudesta ja sen taustasta. Hyödyntäen länsimaisen lääketieteen perinnettä ja täydentäviä hoitoja, he pyrkivät yhdessä löytämään potilaan tarinaan käänteen, jossa potilas paranee.

Potilaan yksilöllinen persoonallinen tarina aukeaa lääkärille, kun hän on hyväksyvän läsnäolon tilassa.  Hyväksyvän läsnäolon tilassa hän myös aktivoi myönteisesti parantavia lumevoimia potilaassaan.

Vuorovaikutuksellisessa parantavassa suhteessa sovitaan yhteisymmärryksessä virallisen lääketieteen toimenpiteistä , elämäntapamuutoksista ja mahdollisista täydentävistä hoidoista. Potilaan ja lääkärin maailmankuvat kohtaavat. Tässä tasavertaisessa hoitosuhteessa potilas itse ottaa vastuun terveyskäyttäytymisestään. Hän kasvaa yhä enemmän itseohjautuvaksi terveyskäyttäytymisestään vastuuta ottavaksi ihmiseksi.

Onnistuneessa vuorovaikutuksellisessa persoonalähtöisessä prosessissa (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4454449/), tasavertaisessa kohtaamisessa, potilas saa olla hoitohuoneessa omana itsenään, ihmisenä, ilman mitään luokittelua.

Ihanteellinen parantava kohtaaminen toteutuu parhaiten silloin, kun molemmat, lääkäri ja potilas, ovat hyväksyvän läsnäolon tilassa (mindfulness) ja heidän identiteettinsä eivät ole jäykät, vaan joustavat. (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15681881)

Onnistuneella kohtaamisella on myönteinen lumevaikutus potilaan terveyteen, hänen ”sairaustarinaansa”. Tapahtuu ”kemiallinen reaktio” ja molemmat oppivat ja ovat tämän kohtaamisen jälkeen muuttuneita ihmisiä. Potilaan tarina saa myönteisen käänteen.

Kokonaisvaltainen ihmisen hoitaminen ei ole vain biologisia lääketieteellisiä temppuja, vaan se on parhaimmillaan yhteinen parantava kokemus. Toki näyttöön perustuva tiede tarjoaa ensiarvoisen tärkeitä menetelmiä lääkärille, mutta hyvä lääkäri on kautta aikojen tiennyt, että parantaminen on paljon muutakin kuin vain näyttöön perustuvan lääketieteen soveltamista. Suuri osa lääkärin toimenpiteistä on edelleen muunlaisia kuin näyttöön perustuvia.

Potilaansa kohtaava lääkäri on osannut kautta aikojen hyödyntää lumetta. Näin asian kuuluu ollakin. Lääkärintyö on myös taidetta, luova vuorovaikutuksellinen persoonalähtöinen suhde, jossa potilaan tarina aukeaa. Lääkäri hyödyntää parantaessaan sekä näyttöön perustuvaa tiedettä, että omaa kokemuksellista viisauttansa spontaanissa draamallisessa vuorovaikutuksessa potilaansa kanssa.  Tapahtuma ei ole vain näyttöön perustuva projekti, vaan pikemminkin ainutkertainen luova tarinallinen prosessi, jossa ihminen voi hyödyntää tiedettä, taidetta ja kokemusperäistä viisauttansa.

Jatkuu…

Kati Sarvela

Sähköposti: esisuomi@gmail.com

Blogi: https://katisar.wordpress.com/

 

Meditaatiota kouluissa

Talvitie.JPG

Suomalaisissa kouluissa tutkitaan mindfulness-menetelmän vaikutuksia oppilaiden koettuun hyvinvointiin. Alustavia – hyviä –  tuloksia on saatu.

Mindfulness on meditaatiotekniikka, jonka juuret ovat itäisessä joogafilosofiassa. Se on myös asenne ja suhtautumistapa itseen ja omaan elämään.

Sitä käytetään nykyisin  mm.  kivun ja masennuksen lievittämisessä sekä terveyden edistämiseksi ja elämänlaadun parantamiseksi. Mindfulness Based Stress Reduction -stressinhallintamenetelmän toi Yhdysvaltoihin Jon Kabat-Zinn, joka kehitti  1980-luvun alusta lähtien mindfulness-psykologian muinaisista buddhalaisista käytännöistä. Näin itämaisista traditioista saatiin nykymaailmaan soveltuva mielenhallintamenetelmä. Nykyään puhutaan tietoisuustaitojen (hyväksyvä tietoinen läsnäolo) harjoittamisesta.

Maailma muuttuu – niin tiedekin

Vielä viitisentoista vuotta sitten meditaation tutkiminen suomalaisissa kouluissa ei olisi ollut mahdollista kahdesta syystä.

Ensiksikin,  tuolloin meillä ei juurikaan tunnettu kansainvälistä CAM-tutkimusta, joka oli kyllä jo osoittanut hyväksyvän tietoisen läsnäolon eli mindfulnessin hyödyt. Nyt Suomessakin seurataan vilkasta kansainvälistä mindfulness-tutkimusta ja muutakin meditaatiotutkimusta.

Toiseksi, mielipideilmasto Suomessa oli erilainen. Vielä kymmen vuotta sitten sekä lääketieteen että luterilaisen kirkon piirissä vierastettiin idän filosofioihin nojaavaa ajattelua.  Biolääketieteessä meditaatioon viittaavien hoitomuotojen tutkimusta kartettiin, koska niissä oli hankala eristää tutkittavaksi ”vaikuttavaa ainetta tai tekijää”, kuten lääkeainetta. Mielen sisäisiä tiloja ei voitu tutkia tutkimusmenetelmällisten ”puutteiden” vuoksi.

Kansainvälinen kehitys uusine  kuvantamismenetelmineen  ja psykoneuroimmunologisine lähestymistapoineen  ovat avartaneet tutkimuskenttää. Meditaation harjoittaminen, ainakin pitkään meditoineilla ihmisillä, näkyykin tutkimusten mukaan aivoissa.

Kymmenen vuoden takaista luterilaista ääriajattelua edustaa mm. kristillinen lääkäri ja kunnallispoliitikko Pekka Reinikainen (tarkemmin täällä http://liinanblogi.com/2014/02/18/meditaatiota-tutkitaan-kouluissa-hyva-folkhalsan/). Reinikainen oli kymmenen vuotta sitten sitä mieltä, että kaikki vaihtoehtoiset hoitomenetelmät, myös akupunktuuri, ovat ”sielun vihollisen toimia” ja että  joogan harrastaminen on ”pahan valtakunnan ilmentymää”. Ehkä katsanto on noista ajoista jo hieman pehmentynyt.

Rauhala oli aikaansa edellä

Vastustusta on ollut, mutta toisaalta professori Lauri Rauhala  ehdotti  jo 1980-luvun lopulla meditaation opettamista kouluissa. Hän oli aikaansa edellä. Rauhala kritisoi myös mielen medikalisointia viittaamalla siihen, että raskaat elämänkokemukset voivat vavisuttaa ihmisen sisäistä maailmaa ja tuoda sinne niin synkkiä ja negatiivisia piirteitä, että ilman mitään aivojen toimintahäiriötä tai sairautta syntyy pelkoa, huolta ja ahdistusta. Medikaalisaatio tarkoittaa sitä, että aletaan puhua mielen sairaudesta, jota sitten ryhdytään kemiallisesti lääkitsemään, vaikka  ei-lääkkeellinen hoito riittäisi ja voisi olla tehokkaampaa.

Rauhala on myös tähdentänyt ihmisen kokonaisvaltaisuutta (holistisuutta),  kehollisuutta,  tajunnallisuutta ja tilannesidonnaisuutta.  Nämä olemismuodot ovat ihmisyydelle kaikki yhtä tärkeitä.  Kuitenkaan tällä ei tarkoiteta sitä, että ihminen olisi tasalaatuinen ilmiö eli että hänen ”musiikkinsa” soisi aina vain duurissa. Ei, vaan ihminen kokee myös mollisointuja. Nekin kuuluvat tähän maalliseen vaellukseemme.

Lauri Rauhalan kirjat ovat  mielenkiintoista luettavaa. Hänen mukaansa  erilaiset tietoisuuden tilat kuten  mystinen, irrationaalinen ja uskonnollinen on otettava täysimääräisenä  mukaan mielen tutkimukseen.

Meditaation edulliset keholliset vaikutukset esimerkiksi stressioireisiin on moneen kertaan tutkimuksin todistettu. Sen on esimerkiksi kontrolloidussa kokeessa todettu pienentävän veren stressihormonien, adrenaliinin ja kortisolin tasoja. Myös itsetuntemus, luovuus, muisti ja oppimiskyky paranevat, mistä voi olla hyviä seurauksia tunneilmaisuissa ja sosiaalisissa suhteissa. Meditaatiota on kuitenkin harjoitettava säännöllisesti. Mikään pikakurssi terveyteen se ei ole.  Perusasia on harjoitus, harjoitus ja harjoitus. Hiljentymistä pitää harjoittaa säännöllisesti joka päivä, jotta siitä olisi hyötyä.

Tämä on yhtä vaikeaa tai helppoa kuin liikunta- ja ruokailutottumusten muutoskin. Mutta jos jo kouluikäisenä kokee meditaation etuja, siihen  on varmaan vanhempanakin helpompi ryhtyä.

Alustavia tuloksia Suomesta

Alustavien tutkimustulosten mukaan suomalaiskoululaiset, jotka jatkoivat tietoisuustaitojen harjoittelua kotona kuusi kuukautta interventio-ohjelman loputtua raportoivat seuraavia hyötyjä (prosenttia vastanneista):  parempi keskittymiskyky luokassa  (79%); parempi keskittymiskyky harrastuksissa (76%); parempi stressin hallinta (69%); parempi vaikeiden tunteiden hallinta (77%); unen parantuminen (79%); kokeissa korkeammat arvosanat (75%); pärjää paremmin kavereiden kanssa (85%); ja  tulee paremmin toimeen perheenjäsenten kanssa (84%).

Lähteitä

M Beattie;  G. Salo; N. Hankonen; K. Knittle; S. Suominen; S-M Volanen (2015)  Building stress-resilience among adolescents: First results from a clusterrandomized controlled trial of a school-based mindfulness intervention. Abstrakti on julkaistu koosteessa Terveydehuoltotutkimuksen päivien 2015 abstraktit  sivulla 30. https://www.julkari.fi/handle/10024/127157

Rauhala Lauri (1986). Meditaatio. Otava

Rauhala, Lauri (1990). Humanistinen psykologia. Helsinki.Yliopistopaino.

Reinikainen, P (2005) Noituuden paluu lääketieteeseen. 2. uud. p.. Helsinki: Kuva ja sana.