Ajatuksia CAM-hoitojen epäspesifisistä vaikutuksista

Kirjoittaja: Jukka Laitakari, professori (emeritus)

Abstraktia

CAM hoitoja pidetään usein marginaalisina vanhoina jäänteinä entisajan hoitokäytännöistä ja tieteellisesti todistamattomina ”uskomushoitoina”, joilla tuskin on spesifisiä vaikutuksia terveydentilaan.

Jos analysoi tarkemmin näiden hoitojen sisältöjä voi kuitenkin huomata niissä niiden mahdollisten spesifisten vaikutusten ohella epäspesifisiä elementtejä, joilla voi olla merkittävääkin potentiaalista tervehdyttävää vaikutusta ihmiselimistöön.

Seuraavassa esitän oman hoitokokemukseni ja eräiden tutkimusten pohjalta alustavan listan CAM-hoitojen epäspesifisistä elementeistä. Niistä  keskusteltiin 2010-luvun alkupuolella Jyväskylän CAM-työryhmässä, jonka mukaan CAM hoito:

  • tarjoaa aitoa kuuntelua hyväksyvässä ilmapiirissä
  • nostattaa mielialaa, luo uskoa paranemiseen
  • lisää itsetuntemusta rakentavalla, kannustavalla ja arvoja selkeyttävällä (values clarification) palautteella
  • rentouttaa kehoa ja rauhoittaa mieltä
  • tarjoaa inhimillistä kontaktia eli sosiaalista tukea
  • tarjoaa hoitavaa kosketusta
  • antaa tilaisuuden tunteiden ilmaisuun, jopa uusien persoonan osien esille tuloon
  • tarjoaa ymmärrettävän selityksen ja konkreettisia toimenpiteitä oireesta/sairaudesta ja sen paranemisesta (plasebo efekti)
  • tarjoaa tietoa ja ymmärrystä omasta elimistöstä ja elintavoista
  • opettaa ja harjoittaa taitoja omahoidosta ja elintavoista (esim. liikunta, ravitsemus, rentoutuminen, stressin hallinta)
  • rohkaisee ja tukee asiakasta vastuunottoon omasta terveydestä omahoidon ja elintapamuutosten muodossa

Tämän kaltaisten elementtien yhteisvaikutusta voisi hyvällä syyllä kutsua empowermentiksi eli voimaannuttamiseksi, joka on terveyden edistämisen avainkäsitteitä.

Asiakas voi hoidon jälkeen kokea suurtakin helpotuksen ja voiman tunnetta ja olla motivoitunut pitämään huolta itsestään, vaikkei objektiivisilla terveys- tai käyttäytymismittauksilla hänessä vielä havaittaisikaan muutosta.

Voimaannuttamisen ajatus

Herää ajatus, että voimaannuttamista voisi hyvinkin pitää CAM hoitojen keskeisenä tavoitteena ja niiden vaikuttavuuden mittarina. Mainittakoon, että terveyden edistäminen (Health Promotion) on virallisessakin terveydenhuollossa hyväksytty vuonna 1986 Ottawassa lanseerattu käsite ja terveydenhuollon työmuoto.

Useimpien em. elementtien voidaan loogisesti päätellä vaikuttavan tietyissä oloissa terveyteen tai niiden vaikutus on tietynlaisissa tutkimusasetelmissa todettu näyttelevän roolia tervehtymisprosessissa.

Seuraavassa muutama esimerkki em. elementtien vaikuttavuuspohjasta. Sosiaalisten kontaktien eli sosiaalisen tuen terveyttä tuova merkitys on kiistatta todettu sadoissa pitkittäistutkimuksissa. Uuden alan psykoneuroimmunologian voi nähdä selittävän osan em. elementtien potentiaalisista vaikutuksista.

Itse Rosen-hoitajana olen omin silmin todennut hoidon joskus antavan voimakkaan stimuluksen piilossa olleiden tunteiden esille tuloon. Voice Dialogue –fasilitoijana olen toisinaan havainnut oireiden häviävän, kun asiakasta on ohjattu siirtymään osapersoonasta toiseen.

Em. elementtien esillä olo ja vaikutukset eivät suinkaan ole CAM- hoidoissa itsestään selvyys. Ne riippuvat hoidon tyypistä, sisällöstä, hoitajan persoonasta, asiakkaan tarpeista ja tilasta, hoitajan ja asiakkaan keskinäisestä vuorovaikutuksesta eli kaiken kaikkiaan hoitotilanteen kokonaisuudesta. Esimerkiksi sosiaalisen tuen vaikutus voi olla minimaalinen, jos asiakkaan sosiaalinen verkosto on jo entuudestaan toimiva. Tylysti käyttäytyvä hoitaja voi eliminoida tyystin tämän elementin, jopa kääntää sen vastakohdakseen.

Yksittäisellä elementillä voi hoitotilanteessa olla varsin vähäinen vaikutus asiakkaaseen, mutta useat elementit yhdessä tultuaan toistetuiksi useassa hoitotilanteessa, voivat yhdessä muodostaa tärkeän stimuluksen tervehtymiselle. Tämä selittänee sen, miksi ihmiset hakeutuvat näihin hoitoihin ja vannovat niiden tehoon.

Tässä ei ole otettu kantaa hoitojen spesifisiin vaikutuksiin, joista niistäkin alkaa tihkua tutkimustietoa. Hoitojen ja hoitosarjojen vaikutus voi olla erityisen merkittävä erityisesti silloin kun sairastumisprosessi on vasta alullaan tai tervehtymisprosessi on jo pitemmällä eli kun ihminen on tilanteessa, jossa hän ei ole varsinaisesti ”sairaana” vaan kokee lähinnä epämukavuutta (dis-ease) ja lieviä oireita.

Kun työkalupakista puuttuu välineitä

Virallinen terveydenhuolto, erityisesti lääketiede ei näitä tilanteita kovin usein kohtaa ja jos kohtaa, sillä ei ole työkalupakissaan selkeitä keinoja auttaa ihmistä. Tässä on eräs perustelu sille, että CAM-hoidot voisivat mielekkäästi palvella tervehtymisprosessin kokonaisuutta.

Esitetty lista CAM hoitojen elementeistä ei pyri olemaan mitenkään lopullinen. Olisi mielenkiintoista kuulla eri CAM- hoitajien käsityksiä em. elementtien listasta ja kokemuksia niiden vaikutuksista. Olisi hienoa, jos listan elementtejä voitaisiin vielä kehittää ja muotoilla mahdollisimman yleispäteviksi.

Lista voisi antaa impulssin mielekkäälle tutkimustyöllekin. Kattavien asennemittareiden ja haastattelujen ym. keinoin voitaisiin elementtien mukana olo ja vaikutus pyrkiä todentamaan yksittäisissä CAM- hoitotilanteissa.

Voisi odottaa, että monien selvitysten pohjalta alettaisiin löytää vastauksia kysymyksiin missä hoidoissa, missä olosuhteissa ja missä ongelmissa CAM-hoidot parhaiten toimivat.

Vastaukset tällaisiin kysymyksiin voisivat valottaa CAM hoitojen todellista merkitystä terveyden edistämisen kokonaisuudessa ja auttaa siirtämään niitä Suomessakin pois niiden nykyisestä marginaalisesta asemasta.

jukka.laitakari@saunalahti.fi

Mainokset

Vaikenemisesta avoimuuteen

Talviaurinko laskee 2

Väestökyselyjen mukaan noin kolmannes suomalaisista käyttää ”epävirallisia” eli täydentäviä hoitomuotoja. (Wahlström ym. 2008, Lindeman 2011). Niillä tarkoitetaan yleensä hoitomuotoja, joita ei  ole tarjolla julkisessa terveydenhuollossa. Se, mikä määritellään täydentäväksi, vaihtelee maittain.

Suomessa esimerkiksi akupunktio, vaikka ei perustukaan länsimaisen lääketieteen maailmankuvaan, on hyväksytty hoitomuoto, kun hoitajana on lääkäri. Hieronta on joissakin maissa tavanomaista, toisissa täydentävää hoitoa.

Tutkimukset osoittavat, että täydentäviin hoitomuotoihin turvaudutaan tavanomaisen lääkärinhoidon lisäksi, ei  sen korvaamiseksi.  Joskus käy niin, että kun ihminen ei saa vaivoihinsa ja ongelmiinsa apua terveydenhuollosta, hän kääntyy täydentävän hoitajan puoleen.  Tästä  ei monestikaan  kerrota lääkärille tai muille terveydenhuollossa työskenteleville.

Miksiköhän ihmiset salailevat? Siksikö, että kokevat tulleensa ”huuhaan” huijaamiksi vai  siksikö, että eivät halua kohdata terveydenhuoltohenkilöstön vaikenevaa tai joskus jopa nyrpeää asennetta. Jos potilas kertoo saaneensa apua vaikkapa kosketushoidosta ja saa sitten terveydenhuollossa vastaukseksi kommentin ”eihän sen vaikutuksista ole tieteellistä näyttöä”, hänen kokemuksensa autetuksi tulemisesta on sivuutettu. Hoitomuotoa, josta hän on saanut apua, ei ikään kuin ole olemassakaan.

Vaikka kolmannes suomalaisista käyttää täydentäviä hoitomuotoja, virallisen hoitojärjestelmän sisällä ne vaietaan olemattomiksi. Julkisuudessa muutama ronskeja väittämiä esittävä kriitikko sen sijaan puhuu äänekkääsi  näitä hoitomuotoja vastaan ja uhoaa, että kaikki virallisen systeemin ulkopuolella toimivat auttamisen tavat ovat toisaalta tehotonta, mutta samalla myös vaarallista huijausta.

Tämä on hämmentävää.  Olisiko syytä tutkia, mistä  oikein on kysymys?

Tieteen tehtävä on totuuden etsiminen. Se pyrkii löytämään mahdollisimman totuudenmukaisia kuvauksia maailmasta ja perusteltuja selityksiä erilaisille ilmiöille.

Täydentävien hoitojen suosio on todellinen, väestötutkimuksin osoitettu ilmiö, joka koskee suurta osaa suomalaisia.  Silti sen kansanterveydellisiä hyötyjä tai haittoja ei meillä tutkita.  Mikä voi olla syynä siihen, että  Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ja kansanterveystiede eivät pidä täydentävien hoitoja tutkimuksen arvoisena asiana?

On esitetty, että niitä ei kannata tutkia, koska niiden fysiologisia  vaikutusmekanismeja ei tunneta. Toisaalta myös todetaan, että kyllä kaikki hyvät hoitomuodot ennen pitkää otetaan käyttöön, kunhan niistä on tutkimusnäyttöä. Näinkö tosiaan on?  Tutkimusnäyttöähän ei voi tulla, jos ei tutkita. Ja jos ei ymmärretä  fysiologista vaikutusmekanismia, niin ei kannata tutkia. Aukoton kehä!

Tieteellisyyden synonyymi ei  parantamista tutkittaessa kuitenkaan ole  fysiologia. Tietellinen metodi ei siis sisällä vaatimusta soveltaa vain fysiologista otetta tai molekyylibiologista katsantoa parantamisen tutkimukseen. Tieteen periaate on monimetodisuus sekä avoimuus ja oman totuutensa kyseenalaistaminen.

Ihminen moniulotteisena olentona ylittää biologis-fysiologiset  mekanismit.  Hän on kehon lisäksi tietoisuutta, tunteita, sosiaalisia suhteita ja henkisyyttä. Ne ovat ihmisenä olemisessa yhtä tärkeitä kuin biologia. Täydentävissä terveysnäkemyksissä, erityisesti kehomieli-hoidoissa,  ihmisestä ajatellaankin usein juuri tällä tavoin.

Ehkä juuri tämän vuoksi ne herättävät paljon ja voimakkaita tunnereaktioita, joilla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä hoitomuotojen todellisten hyötyjen ja haittojen kanssa. Ennakkoluuloja on paljon, tutkimusta vielä aika vähän.

Reaktioiden taustalla saattaakin olla aivan muuta kuin huoli tieteellisyydestä tai potilaista, heidän paranemisestaan ja turvallisuudestaan. Tämä olisi yksi tärkeä tutkimuksen aihe.

Tutkitaanko hyötyjä, jos vaikutusmekanismia ei tiedetä?

Kuten edellä totesin, täydentävien hoitojen tutkimusta on Suomessa vastustettu vetoamalla siihen, että ei kannata tutkia sellaisia hoitomuotoja, joiden vaikutusmekanismeista ei ole selkeää ja ymmärrettävää selitystä. Esimerkiksi akupunktion, refleksologian tai kiropraktiikan vaikutusmekanismeista ei ole terveystieteissä yksimielisyyttä. Silti kansainvälisten tutkimusten perusteella tiedetään näiden hoitomuotojen auttavan monissa vaivoissa, mm. kivun lievityksessä.

Vastustamisen perustelu onkin outo. Hyvin suuresta osasta virallisesti terveydenhuollossa käytössä olevistakaan  hoitomuodoista ei ole tiedossa yksiselitteistä vaikutusmekanismia tai käytetyistä hoitomenetelmistä ei ole olemassa kontrolloiduin kliinisin kokein saatua tutkimusnäyttöä. Silti niitä käytetään yleisesti. Ärtynyttä suolta, väsymysoireyhtymää, masennusta, epäselviä oireita ja kroonisten sairauksien oireita hoidetaan, aika usein lääkkeillä – hyvällä tai huonolla menestyksellä.

Jos ei tunneta vaivan syytä ja sen syntymekanismia eikä ole päteväksi osoitettua hoitomenetelmää, kokeillaan ensin yhtä ja jos se ei toimi niin sitten toista tapaa. Näin toivotaan löytyvän käytännön kautta apua ihmiselle. Usein löytyykin. Ja se on hyvä asia.

Tutkimustulokset voivat olla vinoja

Finlandia-voittaja, neuropsykologiasta väitöskirjaa tekevä Jussi Valtonen kirjoitti  kiinnostavasti terveystutkimuksen valtarakenteista Tieteen riippumattomuutta on suojeltava (HS 27.12.2015).

Hän mainitsi kirjoituksessaan Yhdysvalloissa yleisesti käytetyn psyykenlääkkeen tutkimuksesta, jonka aineistosta saatiin hyvin erilaisia tuloksia sen mukaan, oliko kyseessä lääketeollisuuden rahoittama vai riippumattomien tutkijoiden analyysi.

Lääketeollisuuden analyysin tulos osoitti, että lääke oli ”yleisesti hyvin siedetty ja tehokas hoito nuorten masennukseen”. Siitä tulikin  yhtiön myydyin mielialalääke. Vuosien kuluttua tehtiin riippumaton analyysi ja sen tulos osoitti lääkkeen tehottomuuden sekä sen ikävät haittavaikutukset.

Kysymyksessä oli sama tutkimusaineisto, josta saatiin eri tulokset!

Esimerkki osoittaa havainnollisesti, että se, kenellä on valtaa ja rahaa, yleensä määrittelee, millaisia asioita tutkitaan, on soveliasta tutkia ja mikä on hyvää tiedettä. Rahoittaja voi vaikuttaa jopa tutkimustuloksiin.

Onneksi demokraattisissa yhteiskunnissa valtarakenteet eivät kuitenkaan ole aukottomia, kuten Valtosen esimerkki osoittaa. Kriittiset tutkijat epäilivät lääketeollisuuden tuloksia ja  tekivät uusinta-analyysin.

Vapaassa maassa voi kuulla valtavirrasta poikkeaviakin ääniä. Rohkeat ihmiset tarttuvat tärkeiksi kokemiinsa tehtäviin. Rohkeat tutkijat vaiettuihin tutkimusaiheisiin, vaikka akateemisista rahahanoista ei virtaisikaan kasoittain euroja omaan tutkimuslaariin.

Tällaiset tutkijat ymmärtävät, että tieteen tehtävä on etsiä totuutta. Vaikeneminen loppuu ja avoimuus alkaa.

Tutkimuksia

Lindeman, M. (2011) Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health, 26(3):371–382.

Wahlström, M., Sihvo, S., Haukkala, A., Kiviruusu, O., Pirkola, S. & Isometsä, E. (2008) Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand, 118(1):73–80.

Kirjoittaja: Pauliina Aarva